Mustaa valkoisella

Tein Omakoirassa Oton valioarvoanomuksen ja tuumailin, että tarvitaanko me mitään diplomia, kun se kuitenkin päätyisi vaan jonnekin kansion uumeniin unohduksiin. Vähän kallis pala paperia, kun se muistaakseni melkein kolmekymppiä kustantaa. Mutta hei, tää on sellainen ihme, ettei kovin usein kohdalle satu, joten meninpä sitten kuitenkin tilaamaan sen paperinpalan - laitettavaksi sinne paperipinkan pohjalle tai kansion uumeniin! Hienolta tuntuu edelleen!

Viimeiset pari viikkoa ollaan oltu aika laiskoina, ei oikein ole ideaa, että mitä tässä nyt sitten treenaisi. Toko-kuviot on aika taputeltuja meidän osalta, luulen minä. Voihan se tietysti olla, että joskus kesällä on kiva koittaa, että miten liikkeet on meillä kummallakin muistissa ja jos löytyvät jostain aivojen perukoilta, niin mikseivaikka johonkin piirinmestiksiin voisi mennä kannatusmielessä. Mutta muuten liikkeiden hinkkaus ei kai kuulu meidän suunnitelmiin. Niinpä olen tässä vähän mennyt tyhjäkäynnillä ja miettinyt, että mitä sitä puuhastelisi kotosalla ja kimppatreeneissä.

Rally-toko vaikuttaa aika simppeliltä temppuilulta ainakin alemmissa luokissa, joten miksei niitä juttuja voisi tehdä. Ja ylempien luokkien puolen vaihdot ja oikealla puolella seuraamisten opettamiset olisi taas justiinsa hyviä juttuja kodinhoitohuonetokoja varten, joten eiköhän me niitä harjoitella. Pyörähdyksiä ja eteen-takakautta-sivulle siirtymisiä (onko niille mitään järkeviä/oikeita nimiä?) ollaan jo tehty ja ne nyt tuntuisi uponneen Oton kaaliin aika kivuttomasti parin harjoituksen kokemuksella.

Tällä viikolla tehtiin hallivuorolla vähän pk-juttuja. Jäävistä istuminen, makuu + luoksetulo, hyppynouto ehkä 70 cm esteellä ja lopuksi eteenmeno. Sikäli tuo on hauska otus, että jos se joskus jotain on oppinut, niin kyllä se näköjään ne muistaa. Ei olla 1,5 vuoteen tehtyä yhtään eteenmenoa, ja niin se vaan eteen-käskyllä osasi sen suorittaa hallin päätyyn saakka. Vähän ruudut ja merkit yms. oikealla veti linjaa vinoon, mutta kyllä se tuntui ihan oikeaa liikettä olevan tekemässä. :) Saa nyt sitten nähdä, että tarvitaanko me mitään pk-liikkeitä mihinkään, mutta niitä nyt on helppoutensa vuoksi kiva treenata. Yleisesti olen ajatellut, että voisi koittaa kuurina yleistä viretilan nostoa ja katsoa, että josko siitä saisi kestävämmän olotilan jatkoa ajatellen.

Agilityjä ollaan tehty kanssa, mutta siinä mä vaan olen edelleen niin onneton. Tällä viikolla oli sijaistaja vetämässä treenejä ja teemana oli kisamainen harjoitus. Rata oli mun silmään tosi tosi vaikea, oli jos minkäkinlaista pyöritystä ja kieritystä. Jotkut osat meni ihan hyvinkin, joissakin kohtaa taas takkusi sitten urakalla. Esimerkkeinä nyt vaikka se, että Otto hyppäsi suoraan rämähtäen rengasta päin, ei onneksi hätkähtänyt sitä. Toisaalta kepit (kunhan ensin sain ohjattua Oton aloitukseen) ja keinu ja kontaktit ylipäätään meni oikein mallikkaasti radalla. Vähän on sellainen olo, että meillä olisi tässä vaiheessa hyödyllisempää tehdä ihan oikeasti sellaisia ykkösen ratoja, jotta erityisesti minä saisin varmuutta ohjaukseen, enkä hipsuttelisi radalla. Siitä tuli taas palautetta tällä viikolla, että kun itse ohjaan varmasti ja vauhdikkaasti ja käskyttäisin riittävän ajoissa seuraavalle esteelle, niin kyllä se koirakin tekisi ja menisi. Nyt vaan kun tuntuu liian vaikealta ylipäätään muistaa rata ja yrittää olla oikeassa paikassa tekemässä oikeanlaista piruettia, niin auttamattahan siinä ohjaa tosi tökerösti ja varmistellen. Mutta näillä mennään ja kyllähän niistä meille supervaikeantuntuisistakin radoista tai pätkistä varmasti opitaan koko ajan. Että eikun vaan nöyrästi eteenpäin!

FI TVA Otto

Tälle vuodelle asetettu tavoite täyttyikin nopeammassa aikataulussa kuin mitä uskoinkaan! Kävimme eilen kisaamassa Riikka Pulliaisen valvovan silmän alla viimeisen ykköstuloksen ja sitä myötä haave on totta, Otto on nyt FI TVA Meevaller Bliksem. Kuinka monta kertaa olenkaan ajatellut, että ei tästä mitään tule, laitamme hanskat tiskiin ja patukat & makupalat kaapin uumeniin. Onneksi meillä on ollut mahdollisuus treenata ehkä maailman parhaassa treeniryhmässä, saada kannustusta, opastusta ja eteenpäin potkintaa. Ilman Jonnaa, Maria ja kaikkia muita treenikavereita matkan varrella me emme olisi tätä unelmaa saavuttaneet!

Meidän joulukuun treenitauko jatkui ja jatkui, eikä tällä viikolla koetta edeltävät treenit antaneet oikein viitettä siihen, että voisimme luottavaisin  mielin lähteä kokeeseen. Ohjattuun noutoon oli pesiytynyt pahan luokan ongelma, kun O itsepinteisesti halusi palauttaa kapulan merkille eikä minulle. Ja toinen murheenkryyni oli kaukot, joissa ensin tuli edellisten kisojen ongelma esiin eli seisomista ei voinut tehdä ensimmäisellä käskyllä. Ja kun sitten siitä päästiin yli, niin maasta istumaan nousu ei enää onnistunut, vaan Otto tarjosi aina seisomista siihen vaihtoon. Oikea vaihto ei sujunut ei hyvällä, eikä pahalla. Saimme kuitenkin koetta edeltävänä päivänä kohtuullisen kivat treenit alle ja ajattelin, että jos ei koe suju, niin ei sitten. Eipä tässä paljoa olla sitten edellisen kokeen treenattukaan. Itse jännitin kyllä, mutta en ehkä ihan niin paljon kuin aiemmin. Olisikohan siis tapahtunut pientä kehittymistä?

Koe alkoi istumisella ja makaamisella, joista muodostuikin kokeen jännittävin osa. Meidän vieruskaverina oli spanieli, joka jo kehään tullessa kävi tekemässä riemukkaan kierroksen kehässä omin päin, enkä asiaa sen enempää ajatellut. Istumisen alettua ehdimme kävellä piiloa kohti suunnilleen puoleen väliin, kun ympärillä alkoi ihmeellinen kohina. Kun käännyin katsomaan koirarivistöä, niin havaitsin urosspanielin olevan haistelemassa Oton takapäätä ja Oton seisovan ihan jäykkänä häntä pystyssä. Vähän kylmä hiki meinasin nousta otsalle, koska en siinä tilanteessa pysty menemään ottamaan koiraani kiinni, sillä aivan takuuvarmasti siitä alkaa myllytys, ja jos O jotain  myllyttää, niin se ei ole mitään hienovaraista murinaa ja pörinää. Päätin siis käskyttää Oton maahan kauempaa, ihme että se totteli. Siinä vaiheessa spanieli haalittiin pois Oton luota. Tein sen jälkeen parin askeleen seuraamisen Oton kanssa, vapautin ja eikun uudestaan riviin. Vähän jänskätti, että miten vaikuttaa Oton käytökseen, mutta eipä tuntunut vaikuttavan. Siellä se istui kuin tatti.

Istuminen 10
Makaaminen 9,5 - Oli haistellut pari kertaa
Seuraaminen 8,5 - Ihan ok, mutta vähän löysältä tuntui välillä ja täyskäännökset oli väljiä
Zeta 9,5 - Maahanmeno oli ollut vähän hidas ja viimeinen seuraamiväli kohti seinää oli tahmea
Luoksetulo 7 - Stopit hyvät, mutta vauhti oli köykäistä ravia
Ruutu 9,5
Ohjattu 7,5 - Merkki vähän hidas, ja paluussa näkyi tällä viikolla ilmennyt ongelma, että O palauttaisi kapulan merkille. Nyt teki kuitenkin itse oikean ratkaisun, palautti mulle, mutta kyllä oli hidas vauhti loppumetreillä. Nauratti, että yleisö oikein taputti, kun Otto sai suoritettua tehtävän loppuun asti. Heh!
Metallihyppy 9 - Paluu olisi saanut olla vauhdikkaampi
Tunnari 9 - Meni kerran omansa yli
Kaukot 10 - Oma käskytys oli napakampi, tuntui toimivan

Yhteensä 285,5 pistettä, EVL1, KP, sij. 1/8.

Eihän Otto mikään tykki ole, eikä siinä ole samaa näyttävyyttää kuin "oikeissa" tokokoirissa, mutta se on ehdottomasti omanlaisensa puurtaja. Se tekee asiat omalla tyylillään, tunnollisen tarkasti niinkuin osaa. Treenikaverin facebookiin kirjoittama viesti "suorastaan liikuttavaa työskentelyä tänään" kuvaa Oton tekemistä hyvin. Omalla tyylillään se varmasti yrittää parhaansa!

Kohti uutta vuotta

Vuosi alkaa olla lopuillaan, viimeisiä päiviä viedään. Uuden vuoden alkamisessa on aina sitä jotain, vähän niinkuin saisi uuden alun - asialle jos toiselle. Tässä tulevassa vuoden vaihteessa ei nyt kylläkään mitään sen ihmeempää ole tapahtumassa, eikä ole tarviskaan, mutta jospa saisin itse innostettua itseni taas takaisin ainakin jonkinlaisen liikuntaharrastuksen pariin. Ja jostain voisi löytyä uutta treeni-intoakin, jotta pääsisimme tavoittelemaan ensi vuoden ainoaa tavoitettamme, jonka jo edellisen kirjoituksen loppuun kirjoitin. Eli niitä muutamaa TVA-kirjainta sinne nimen eteen. Ensimmäinen mahdollisuus olisi jo tammikuun puolessa välissä, mutta yritän koko ajan pitää mielessä ensimmäisenä tavoitteena hyvän fiiliksen (mitä se sitten omalla kohdallani onkaan, sitäkö ettei meinaa kuolla jännitykseen vai sitä, että oikeasti nauttisi kehässä olosta ja mahdollisuudesta näyttää, että kyllä me jotain osataan!) ja vasta kakkosena tuloksen tavoittelun.

Treenitaukoa ollaan pidetty nyt varmaan pari viikkoa, ei olla edes kotona puuhasteltu mitään pikkujuttuja. Edellisellä kerralla hallilla tehtiin kunnon häiriöharjoitusta ohjatussa noudossa. Merkin takana taisi olla hyppyeste ja ympäri kenttää sen jälkeen erilaisia pehmoleluja ja siellä seassa ohjatun kapulat. Suunnat löytyivät tällä kertaa ihan oikein, mutta kun niitä pehmoleluja vaan tuli vastaan Oton liikkuessa kohti oikeaa kapulaa, niin jossain vaiheessa sillä loppui usko, että mitä ihmettä täältä oltiinkaan noutamassa. Kävin näyttämässä / liikkuri kävi näyttämässä (en muista) oikeaa kapulaa ja sitten se muistaakseni alkoi sujua. Kun tämä onnistui, niin laitettiinkin jo ennen merkkiä pehmo-Ihaa istumaan, ja sitähän Otto-poika yritti tarjota merkiksi. Kun käskin uudestaan, niin yritti korjata itseään paremmin Ihaan taakse, vaikka siitä kyllä näki, että tiesi hyvin että ei se ihan oikein tainnut mennä... Olisinko käynyt näyttämässä merkkiä ja sen jälkeen taas sujui. Kyllä se noista vähän epävarman oloiseksi menee ja meno hidastuu (tai O jähmettyy kokonaan ja lopettaa yrittämästä mitään), mutta toisaalta sitten kun se onnistuu, niin sitten siinä asenteessa on pieni väläys sellaista, mitä haluaisin nähdä useamminkin. Joka tapauksessa hyvä välillä tehdä vaikeaa, koska sitten tavallisesti tehtynä pitäisi tuntua olevan ihan pala kakkua. Muuten taisimme temppuilla keskenämme vauhtimerkkiä pallolla, parit kaukot ja muuta en muista.

Jos jotain pientä koirarintamalle ensi vuodelle suunnittelisi TVA-toiveen lisäksi, niin ehkä se voisi oli starttaus agi-kentillä. Ja jos saadaan laitettua tokot pakettiin, niin liikenevän ajan voisi käyttää ampumisharjoituksiin, josko sen verran saisi ajettua Otolle ampumista sisään, että voisimme vielä käydä koittamassa onneamme hakukisoissa. Mutta siinä on jo iso jos. Jos ei nimittäin siedätyshoito ala pian tepsiä, niin turha sitä on väkisin vääntää.

Se tästä vuodesta ja nyt kuonot kohti uutta hyvää vuotta 2014!

Toko-kisojen kuulumisia

Edellinen postaus oli kesän kuulumisista, jotka tuntuvat olevan enää aika hailakka muisto jossain muistin perukoilla. Loppusyksyn ja alkutalven kuulumiset ovat onneksi vielä vähän paremmassa muistissa. Treenit pyörii normaalisti tokon ja agilityn osalta kerta viikkoon. Tällä kaudella en kouluta mitään ryhmään, joten hallin avaimen tuomaa luksusharjoittelumahdollisuutta ei ole. Jonkun verran sain aikaiseksi käydä treenailemassa ulkokentillä syksyn aikana, mutta saa nähdä miten nyt talven ja lumen myötä innolle käy. Tokossa on kai jotain kehittymistä tapahtunut, sillä olemme onnistuneet EVL:ssä kahden ykkösen verran. Agilityssäkin varmasti mennään eteenpäin, mutta kyllä on Ottoa pahalla paiskattu, kun on annettu ohjaajaksi tällainen hidas, epäselvä ja huonomuistinen tyyppi, joka ei osaa edes juosta selkäsuorana. Mutta sinnikkäästi jatkamme treenejä, ehkä vielä joskus uskaltaudumme koittamaan kisaratoja.

Kävimme lokakuussa, 19.10.2013, kisaamassa Juha Kurtin valvovan silmän alla. Pisterivi meni näin:

Istuminen: 10
Makaaminen: 10
Seuraaminen: 10
Zeta: 8,5
Luoksetulo: 10
Ruutu: 8
Ohjattu: 8,5
Metallihyppynouto: 0
Tunnari: 7
Kauko-ohjaus: 9
Yhteensä: 260 pistettä, EVL1

Muistikuvat tästäkin ovat jo vähän hälvenneet, mutta sen muistan, että jännitti taas pirusti, ja muistaakseni ekassa setissä liikkeitä O tuntui vähän jähmeältä ja toisessa setissä paremmalta. Metsku meni nollille, kun heitin liian lähellä estettä, O jäi arpomaan paluuhypyn kanssa, minä luotin että se silti hyppää niinkuin se aika varmasti yleensä tekee, annoin toisen hyppykäskyn liian myöhään ja sehän oli sitten siinä. Tunnarissa taisi mennä kerran omansa yli ja kapula tippui vielä matkalla. Hyviä juttuja puolestaan olivat ainakin tosi hyvältä tuntunut seuraaminen. Alla muutama kuva (© Maria Kokkinen).

 

 

Seuraava kisa oli marraskuussa, 23.11.2013, tällä kertaa Marita Packalénin tuomaroimana. Pisteet tällä kertaa:

Istuminen: 10
Makaaminen: 9
Seuraaminen: 9,5
Zeta: 10
Luoksetulo: 8
Ruutu: 10
Ohjattu: 10
Metallihyppynouto: 10
Tunnari: 10
Kauko-ohjaus: 0
Yhteensä: 268,5 pistettä, EVL1

Tällä kertaa en jännittänyt ehkä niin paljon ja jotenkin tykkäsin Oton asenteesta enemmän. Tällä kertaa tapahtui kaukoissa jotain kummallista, sillä Otto ei tehnyt kumpaakaan seisomisliikettä. Se oli kyllä oikein skarpin ja vastaanottavaisen näköinen, mutta mitään ei vaan tapahtunut kun annoin käskyn. Sillä ei ole tapana jähmettyä, aina se tekee ainakin jonkun vaihdon, jos nyt ei oikeaa, joten mietin jo jälkikäteen, että olenko käyttänyt jotain hullua käsimerkkiä, eikä se ollut ymmärtänyt. Mikä lie, toivottavasti oli joku työtapaturma. Kuvia kisoista (© Emilia Aho).

 

 

Näillä siis mennään kohti loppuvuotta ja ehkäpä nyt uskaltaisi jo laittaa ensi vuoden tavoitteeksi, että Otosta tulee maailman ensimmäinen TVA-karkkariholsku...

Kesän kuulumiset

Kesäloma täällä blogin puolella jatkuikin aika paljon pitempään kuin mitä sen kalenterista katsottuna olisi luullut kestävän. Ei vaan ole ollut inspiraatiota eikä oikein aikaakaan päivittää tänne kuulumisia, mutta jos nyt vielä jotain pientä ennen vuoden loppua saisi kirjoiteltua.

Kesä ja syksy kuluivat normaalia rataa. Treenattu on, kesällä aika vähän ja syksyllä vähän enemmänkin. Treeneistä ei todellakaan ole enää mitään muistikuvaa, tokoa ja agia treenattiin vaihtelevalla innolla ja menestyksellä. Enemmän Otto taisi keskittyä lihaskunnon kasvattamiseen uinti- ja juoksulenkeillä isännän kanssa. Ainut muistikuva kesätreeneistä on yhden ainokainen kerta esineruutua. Jos jotain on joskus oppinut, niin ehkä sitä ei sitten tarvitse sen kummemmin treenatakaan. Jonain tylsänä alkusyksyn päivänä ajeltiin Oton kanssa metsikköön ja ajattelin, että koitetaan miten se ruutu kulkee melkein vuoden tauon jälkeen. Ensin meinasin, että tehdään jotain kivaa ja helppoa, mutta sitten muutin ajatukseni, että tehdäänpä sittenkin ihan "oikea" ruutu. Jos ei ala sujua, niin helppohan sitä on sitten helpottaa. Valmisteluina siis täysikokoinen ruutu kolmella jollain aika pienellä esineellä. Otto oli aivan juonessa kiinni heti kun löin sille liivit selkään ja eikun menoksi. En kellosta katsonut aikaa, mutta väittäisin että se oli kolme minuuttia, kolme pistoa ja kolme esinettä kädessä. Ja kaikilla oli kivaa.

Kesän kohokohtiin kuului ehdottomasti reissu Gotlantiin. Nyt kun luntakin alkaa vihdoin olla maassa, eivät kesäkuvat oikein tunnu passaavan tähän vuodenaikaan, mutta jos nyt muutaman reissukuvan Oton näkövinkkelistä taltioisi tännekin.

 

 

 

Kesälomalla

Perheen kaksijalkaiset eivät ole ihan vielä kesälomalla, mutta Otto nauttikoon kesälomafiiliksistä. Toki viikoittain käydään treenailemassa tokojuttuja ja juoksemassa agilityradalla. Ehkäpä kesän kuluessa eksymme ainakin agilityepiksiin, jos ei virallisiin kisoihin. Ja ehkä sitä tokoakin voisi käydä jossain skaboissa koittamassa, että miltä meno tuntuu.

Blogi saattaa hiljetä kesäksi, jos ei jostain löydy superintoa päivittämiseen. Nautimme kesästä, luonnosta ja ihanista ilmoista!

Maanantain tokot jatkuu

Ryhmätokotreenien kevättauko on ohi ja tänään päästiin taas tositoimiin. Tehtiin kaksi settiä, jotka olivat oikein hyvän mielen juttuja.

Ekassa setissä ohjattu, vasen puoli. Alun koomaukseen koitettiin sitä, että normialoituksen ja kapuloiden viennin jälkeen siirryin aloituspaikan ja merkin välille lähelle merkkiä, josta käskin merkille. Otto meni aika kivasti. Sen jälkeen lähetys vasemmalle, ei ollut mitään epäröintiä ja vauhtikin meille aivan riittävä. Vapautus, kun oli ottanut pari metriä takaisin päin. Tätä merkillelähetyskikkaa taidamme koittaa uudestaankin vaihtelevalta etäisyydeltä.

Heti perään ruutu merkiltä vasemmalle. Matka merkiltä ruutuun olin ehkä kymmenisen metriä yli normaalin. Merkille ihan ok vauhtia ja hyvään paikkaan. Ruutuun lähti kyllä suoraan oikeaan suuntaan, mutta ei selvästikään ollut vielä bongannut ruutua, kun meni vähän pää ylhäällä laukkaa. Ruudussa oli lelu valmiina, jonka näki varmaan vasta ihan melkein ruudussa eli oikein hyvä harjoitus!

Seuraavaksi vielä viereiselle kentälle tunnariklinkalle, kapulat rivissä, oma toinen vasemmalta. Oton bravuuri, kerran tarkasti vielä viereisen ennen kuin otti oman, palautus ravilla.

Toisella kiekalla tehtiin ensin yksi suora luoksetulo törppöjen ohi käskytettynä, lähti ekalla kutsulla ja laukkasi. Jee! Toisen kerran tehtiin vielä vastakkaisesta suunnasta hämyillä, että kyykistyin vähän stoppitörppjen kohdalla. Edelleen lähti tulemaan, mutta selvästi vähän funtsi, että onko niillä merkeillä jotain. Tuli kumminkin ja taisi tapailla laukkaa. Jälleen jostain puolen välin tietämiltä vapautus patukkaan. Ei tietoa jämähtämisestä alkuun. :D

Metskuhyppynouto vielä loppuun. Ekalla kerralla söi kai makupalan kapulan vierestä (!) josta huomautin, palautti sen jälkeen Otto-tyylillä. Tehtiin vielä toistamiseen, nyt ihan normisuoritus. Kotona voisi tehdä vähän sellaista harjoitusta, että laittaa namit vaikka ensin alustalle helpotukseksi ja kapulan siihen viereen + käskee noutaa. Jatkossa namit suoraan maahan. Ja kun kerran on käsketty noutaa, niin silloin ei syödä. Simple! Toteutus ei välttämättä ole niin simple... ;-)