Kesälomakuulumiset

Kesälomareissu Ahvenanmaalle on takanpäin. Ilmat suosivat, majoituspaikat olivat hyvät (Eckerö, Kumlinge, Lappo), syötyä tuli, nähtävyyksiä katseltua ja Oton mielestä reissun kohokohtien luulisin liittyneen mereen. Joka päivä otus pääsi pulikoimaan meren aaltoihin ja muutamat pitemmät kävelyreissutkin tehtiin. Treenailuista pidettiin taukoa, mutta Eckerön majapaikan isot nurmikkoalueet houkuttelivat heittelemään palloa ja tekemään pikkutottiksia pariin kertaan. Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa, laitetaan tänne pari koira-aiheista kuvaa, joita voi sitten katsella talven pimeinä iltoina ja muistella, miltä lokkien kirkuna kuulostaa, miltä meri haisee ja aallot kuulostaa.

_______________________________________________________________________

Ennen Ahvenanmaan reissua kävimme leireilemässä holskujen koulutusleirillä kolmen päivän ajan. Päivien teemana oli haku sekä myöskin esineet ja tottis. Olipa kerrassaan loistava leiri jälleen, hakukouluttajat Eila Uusi-Kouvo ja Tarja Väyrynen olivat tuttuja jo viime kesän leiriltä, joten osasinkin odottaa minua miellyttävää koutsaus-tyyliä. Hakutreenejä mahtui kolmeen päivään laskujeni mukaan 4 kappaletta, umppari-ilmaisutreenejä kerran, tottista kerran ja esineet kerran. Lyhyesti muistin perukoilta kaivettuna:

Hakutreenit nro 1 (to)

Ekalla kerralla saimme itse suunnitella lyhyen treenin, jossa saisi mahdollisesti kaivettua niitä ongelmakohtia esiin. Otolle eka pisto valmiina, toinen äänellä ja kolmas haamuna, ekalla täysi ilmaisu, muilla lyhyemmät. Suuria huomautettavia ei ollut, paitsi että ohjaaja voisi kuulemma kieritellä itsensä tervassa ja höyhenissä, kun tunnollisesti kaivoin kaikki pikkuriikkisetkin ongelmat esiin ja jätin tyystin huomioimatta, että koira eteni hyvässä moodissa suorat pistot, ilmaisi hyvin ja oli hallinnassa. Joo, vähän turhan kriittinen aloitus itseltä. :-)

Hakutreenit nro 2 (to)

Samana päivänä toiset lyhyet treenit, otettiin vain etukulmat siten, että molemmat maalimiehet lähti pakenevina samaan aikaan + lyhyet ilmaisut. Ei ongelmaa.

Hakutreenit nro 3 (pe)

Tällä kertaa mentiin selkeästi ohjaajan  mukavuusalueen ulkopuolelle. Rata oli arvioilta vajaat 200 m pitkä, jolle mahdutettiin 6 maalimiestä. En enää muista, että millaisia tehosteita otettiin, mutta ääniä ja haamuja kai. Yhtään hassausta Otto ei tehnyt, nätit suorat pistot ja ilmaisut. Eikä vikallakaan äijällä ollut mitään viitteitä väsymisestä. Tästä siis opimme, että täytyy uskaltaa tehdä niitä pitempiä ratoja, eikä jäädä kökkimään vaan ekalle sadalle metrille. Taivaan tosi on, että jos treenaa selkeästi pitemmillä radoilla, niin eihän se 1-luokan 100 m tunnu matkalta eikä miltään. Huomio jälleen (tästä puhuttiin jo viime kesän leirillä), että ohjaaja etenee aina lähetettyään koiran. Koiran perskarvoja ei jäädä ihailemaan eikä kuikuilemaan, että löytyykö se maalimies. Tämä pitää nyt ihan oikeasti muistaa!

Esineet (pe)

Esineruudun oivallus oli, että kun kerran muitakaan osioita ei treenata kisamaisesti, niin miksi sitä esineruutua sitten tulee paahdettua niin kisamaisesti eli esineet valmiiksi, koira autosta, kolme esinettä ja takaisin autoon. Tämän tosin olin itsekin hoksannut jo aiemmin, että alkukesän into oli vähän mielestäni laantunut ja selkeitä nostatustreenejä tarvitaan väliin enemmän. Niinpä tällä kertaa O näki kaikkien kolmen esineen viennin yksittellen. Ensimmäinen esine vasempaan takakulmaan, ei ongelmaa etsinnässä, nätti luovutus. Toisella esineellä tehtiin jekkua siten, että esineen viejä kävi ensin kävelemässä alueen takarajalla saakka, mutta pudotti esineen alueen keskivaiheille kiven päälle ilman, että O näki. Niinpä se paineli ruudun takaosaan ja teki kyllä kovasti hommia, mutta ei tullut riittävän keskelle eikä siis löytänyt. Huusin pois, esine käytiin näyttämässä ja se palautuikin heti, hyvä luovutus. Kolmas esine oikealle takanurkkaan, hyvä ja nopea etsintä, hyvä luovutus. Sellainen huomio kouluttajalta, että jos olisin kakkosesineen aikana liiikkunut lähetyssivulla, niin koira olisi saattanut muuttaa vähän sitä haravointialuettaan ja löytää esineen. Mene ja tiedä, mutta täytyy vähän testailla, että miten O suhtautuu liikkumiseen. Yleensä vaan jökötän paikallani lähetyksen jälkeen.

Tottis (la)

Aloitettiin tottis seuraamispätkällä, O oli aika kivassa vireessä ja teki teknisesti nättiä seuraamista. Henkilöryhmän kanssa ei ongelmaa. Muistutuksena, että niistä pelkistä perusasentoon tulemisistakin muistettava palkata välillä. Jäävät oli ok. Luoksetulon vauhti oli hidasta laukkaa, näkyi selvästi tokon pysäytystreenit. Sitten jos/kun syksyn kisoja on tulossa, niin täytyy ottaa kuuriluontoisesti ihan vaan pelkkää suoraa ja pitkää luoksetuloa ilman loppuasentoa. Omat alkukommentit oli, että mahtaako vietikkyys riittää pk-puolelle, itselle kuitenkin loppujen lopuksi on tärkeämpää teknisesti oikea (toko)suoritus ja iloinen meininki kuin tappiin asti viritetty vietti. Kuulemma näytti kuitenkin siltä, että riittää hyvin, lukuunottamatta toki tuota luoksaria. Kiva fiilis jäi! Ihan hirveästi muuta uutta ei ehkä tullut kuin että laumaviettipalkkausta enemmän ennen lelua/namia. Tätä tehtiin seuraamisen yhteydessä ja ekoilla kerroilla O oli hölmistynyt, että missä se patukka oikein on, että mitä siinä akka kiittelet ja kehut. Tän kun vaan muistaisi, saisi sellaista palkkaamismallia opetettua, jota voi käyttää kisoissakin. Nythän mun sanallisilla kehuilla ja taputteluilla ei ole Otolle (valitettavasti) suurtakaan arvoa.

Umppari-ilmaisut (la)

Oton kanssa ei juuri olla harjoiteltu umppari-ilmaisuja. Ai miten niin? No en vaan tiedä, ei vaan oo harjoiteltu... Niinpä tehtiin pienellä metsäaukiolle umpparisulkeiset: pieni vaja, teltta ja kompostihäkki. Aloitettiin vajalla, jonka taakse maalimies meni ja palkkasi muutamasta haukusta. Sen jälkeen vajaan niin, että ovi jäi vähän raolleen. Lopuksi niin, että ovi oli kiinni. Ei ongelmia. Sen jälkeen kompostikehikko niin, että O näki maalimiehen menon, ei ongelmaa. Seuraavaksi teltta niin, että O näki maalimiehen menon, ensin vähän kiersi telttaa ja tsekkasi, että mihin se tyyppi katosi, ok ilmaisu ilman ongelmia. Lopuksi siirrettiin teltta muutamankymmenen metrin päähän, Otus perään ja haukkuja parikymmentä. Ei ongelmaa. Eli ei meillä sinällään ole umppariongelmaa vaan ennemminkin harjoittelemattomuusongelma.

Hakutreenit nro 4 (la)

Koko leirin viimeinen harjoitus oli hakua, tässä vaiheessa koira alkoi ehkä olla jo vähän väsynyt, kun oli kolme päivää paahdettu tukka putkella, nukuttu vieraissa kämpissä ja O oli notkunut auton perällä. Kaiken lisäksi paarmat tuntuivat ottaneen meidät maalitaulukseen, joten kovin suurta sukseeta tästä vikasta kerrasta ei tullut. Teemana oli umpparit (3 x kompostikehikko). Oikeaan etukulmaan umppari noin 20 m päähän, maalimies antoi äänen. O meni suoraan umpparille ja ilmaisi kohtuullisesti. Ei niin varma kuin avopiilolla, mutta ok kuitenkin. Vasemmassa etukulmassa oli umppari 50 metrissä, maalimies antoi äänen, O paikallisti piilon heti ja ilmaisu samanlainen kuin edellinen. Kolmas maalimies oikealle 50 metriin, lyhyt ilmaisu, ok. Neljäs vasemmalle umppariin, maalimies antoi äänen. O etsi ja löysi hyvin, mutta nyt ilmaisu alkoi jo kärsiä. Haukkui kyllä, mutta avoimessa maastossa näin, että napsi joka toisella haukulla paarmoja suuhunsa ja haukkui välillä. Viides maalimies oikealle, tästä en tiedä, että mitä tapahtui. Haukkui pari kertaa, sen jälkeen oli kuulemma vingahtanut, lähti käymään ojassa uimassa, palasi maalimiehelle, mutta ei aloittanut enää ilmaisua. Ehkä sitä pisti joku, en tiedä. Ei jääty tahkomaan tätä, vaan otettiin vasemmalle kivakiva pakeneva maalimies, jossa muutama hyvä haukku ja palkka.

____________________________________________________________________

Nyt jatketaan vielä kesälomailuja, vähän voitaisiin yrittää kaivaa tokotreenailuja naftaliinista. Eilen käytiin kyllä kentällä oman ryhmän kanssa treenailemassa, luoksetulon stoppia, ruutua, kaukoja ja metallia. Ja tänään kotona lisää kaukoja, tunnaria & metallia. Kaukojen s-i vaihtoon tuli muuten eilen ihan hyvä vinkki, että otin vasempaan käteen harjan ja sillä "ohjasin" koiran istumaan taaksepäin, tuntui toimivan, eikä se ahdistanut Ottoa. Ja ensi viikolla toivon, että pääsisimme tekemään ne palauttelevat hakutreenit, jotka olisi toki voinut tehdä vähän aiemminkin heti leirin jälkeen.

Kesälomalla

Tästä se alkaa, kesäloma. Treeneihin tulee pakollista taukoa reissujen takia ja ehkä näin helteillä muutenkin jätetään harrastelupuuhastelut vähemmälle ja keskitytään ennemmin uimiseen ja jäätelönsyöntiin!

Suupielet ylöspäin

Edellisen blogipostauksen loppu oli tekstiä turhautuneen ihmisen näppikseltä, täytyy nyt vähän korjata tekstiä ja todeta, että oikein pätevä otus minulla silti on. Paljon on omasta asenteesta kiinni. Eksyin eräälle treeniblogisivulle, jossa oli tekstiä siitä, että ohjaajan on oltava ylpeä koirastaan. On keskityttävä niihin ominaisuuksiin, jotka ovat hyviä, eikä aina takertua niihin seikkoihin, jotka voisivat olla parempia. Sen sijaan, että aina miettii, millä osa-alueella koira tai ohjaaja ei onnistunut ja mikä ei tyydyttänyt, voisi toki tehdä huomion ja miettiä korjauskeinoa, mutta erityisesti kannattaisi hehkuttaa (ainakin itselleen) niitä asioita, jotka sujuu hyvin, joissa on tapahtunut edistystä - ne voivat olla ihan pieniä tai sitten isompiakin asioita.

Nämä ajatukset mielessä lähdin töiden jälkeen Otuksen kanssa treenailemaan tokoa, päätin omalta osaltani tarjota Outkaiselle parhaat mahdolliset edellytykset onnistua. Tein ruudun patukkapalkalla valmiiksi sekä vein luoksetulotötteröt paikoilleen. Ilma oli lämmin ja kentälle meno oli aika normivireessä, ei siis nupit kaakossa. Aloitin treenit samanalaisella saalistus - maahan/istu - palkkaan kiinni -setillä, kun millä edelliset treenit päätimme. Ja johan oli koira mukana! Tein parit lyhkäiset seuraamispätkät ja palkkasin patukalla täyskäännöksistä. Ei mitään "tuntuu huonolta käteen" -fiilistä!

Seuraavaksi luoksetulo edellisillan toistolla siten, että vein makupalat kummankin pysähdystötterön taakse. Ja voi että Otso teki tällä viritelmällä kivat luoksetulot pysähdyksineen. Peräti kahdesti. Tiistaina puhuttiin, että tällä keinoin koko liikkeestä tulee leikinomainen ja kaikki osat ovat yhtä tärkeitä ja palkitsevia. Eka osa suuntautuu eteenpäin, eikä tapahdu jumahtamista aloituspaikalle (koska palkka edessä), pysähdys napakka (koska palkka takana tötteröllä), jälleen seuraava väli suuntautuu eteenpäin (koska palkka edessä), maahanmeno nopea (koska palkka takana) ja viimeinen pätkä nopeasti (koska loppupalkka ohjaajalla). Lisäplussana, että liike ei pysähdy täysin (paitsi tietty stopeissa), koska koira käy hakemassa palkan + saa jatkaa suoraan seuraavaan osaan. Ja vielä lisäplussana, että näin pääsee harjoittelemaan koko liikettäkin, ei pelkkiä yksittäisiä osia. Talvella tää ei vaan toiminut, mutta nyt tuntuisi toimivan. :-)

Seuraavaksi ruutuun. Sen totesin, että jos otan pannasta kysyn, että "missä on?", Otto tormistautuu välittömästi ja alkaa katsella ruutua. Ehkä sellaista virittelyä voisi käyttää ennen sitä meidän varsinaista "valmistelevaa osaa" eli siirtymistä lähetyspaikalle. Täytyy kysyä viisaammilta, että saako tällaisen tehdä vai onko se heti nounou. Ruutu nätisti, ei ongelmaa. Ruudun jälkeen jätin patukan salaa valmiiksi vielä toista ruutuun lähetystä varten.

Metallinoudon alku ensin normaalisti, palkka takana lautasella, vapautin kun oli tullut takaisin pari metriä. Ensin O meinasi kaartaa ruudun palkalle, mutta hoksasi sitten itse, että metskuahan tässä lähdettiin hakemaan, jes! Sen jälkeen uusi palkka lautaselle ja O hakemaan matkalle tiputettua metskua, luovutus, jonka jälkeen vapautus palkalle. Sitten vielä pari kertaa pelkkää luovutusta ihan lyhyeltä matkalta. Voisi olla tiiviimpikin, täytyy tehdä näitä vaan lisää.

Loppuun vielä ruutuun lähetys, joka tietty hyvä.

Kyllä oli ohjaajalla suupielet ylöspäin, kun olin niin tyytyväinen sekä itseeni että koiraan. Otus ei hyytynyt missään vaiheessa, vaikka ilma oli lämmin, mutta toisaalta siinä vaiheessa kun hommat oli paketissa, niin koira oli selvästi vähän sippi. Muistin viritellä koiran alussa työmoodiin sekä mielestäni palkkasin koiran oikeasti iloisella asenteella. Virheitä ei varsinaisesti tullut, joten siihen puoleen ei tarvinnut puuttua. Tokottelujen jälkeen herra O pääsi vielä uimaan, onni ja autuus!

Äsken tehtiin vielä kaukojumppaa, palkka takana, parin metrin etäisyys. Edelleen m-s ja i-s hyvät. m-s-i ja i-s-m ei  niin hyvät, pientä etenemistä toisissa vaihdoissa. Mutta jälleen sen sijaan, että murehdin pientä etenemistä (mikä tosin pitää korjata), voisin olla tyytyväinen siihen, että lähes 100% varmuudella O tekee oikeat vaihdot! Onhan se aika paljon se jo! :D

Tason tarkastus

Eilisillan tokotreenien teemana oli tason tarkastus - ei ollut päätä huimaava taso... Ilma oli lämmin, mutta ei sen piikkiin kokonaan voi laittaa löperöä menoa. Ekassa setissä seuraaminen, koira oli kuutamolla ja vaikka kuulemma kontakti ei tippunut kuin täyskäännöksessä (ja ehkä joku muukin kerta oli), niin omaan käteen koira oli kyllä huonossa moodissa. Seuraavaksi luoksetulo niin, että namit oli tötteröiden takana, stoppi kohtalainen ja maahanmeno hyvä. Vauhti ei päätä huimannut ja makupalojakin etsiskeli väärien tötteröiden takaa. Tehtiin vielä toistamiseen, tää oli himppusen parempi, mutta ei edelleenkään vauhdin hurmaa. Seuraavaksi ruutu - lähti hakeutumaan luoksetulon alkupistettä kohti. Stoppasin ja käskytin ruutuun, palasi takaisin päin, lähti uudestaan luoksetulon alkua kohden, jonka jälkeen korjasi ruutuun.

Ruutuun lähetyksessä oli uutta tuo, että jos lähtee ihan vika suuntaan, niin kannattaa stopata pian ja sen jälkeen saa ohjata myös kädellä ruutu kohden (tai ei teoriassa uutta, mutta Oton kanssa uutta). Olen luullut, että kun en alunperin käsimerkkiä käytä, niin ei sitä saa alkaa huitomaan. Tää on varmaan helpottava juttu, näitä lisää. Tietysti toive on, että menee suoraan ruutuun, mutta siis jos lähtee vinoon, niin saapi ohjata kädellä(kin). Kävin palkkaamassa ruutuun ja sieltä vielä loppuosa - tuli ekalla käskyllä ja taisi laukata. Tämän jälkeen vietiin ruutuun patukka valmiiksi ilman, että O näki, ei ongelmaa.

Toisessa setissä uudestaan seuraamista, kun eka kerta jäi kaivelemaan. Nyt oli jo parempaa, mitä nyt välillä kärpänen aiheutti totaalisen jumahduksen ja edelleen täyskäännöksissä kontakti tippui. Otettiin pelkkiä täyskäännöksiä, namipalkka suoraan käännöksen jälkeen kädestä, olivat parempia. Metallinouto - varasti ekalla, luovutus vino, ei palkkaa. Toisella kertaa muistin antaa istu-käskyn ennen heittoa, ei enää varastanut liikkurin käskystä, mutta kun sanallisesti kehuin, meinasi lähteä, korjasi kyllä takaisin. Jälleen luovutus vino, kuitenkin palkka. Seuraavaksi hyppynouto, ei muuta huomautettavaa kuin huono (väljä ja vino) luovutus. Sen jälkeen pohdittiin taas huonoa virettä, luovuttiin loppuun suunnitellusta kaukojumpasta ja vaihdetiin se patukkaleikkiin, saalistukseen ja istu/maahan -juttuihin & vastenhyppimisen harjoitteluun.

Jälleen eilisen muistuksena se, että ei voi ottaa kauhalla, jos on lusikalla annettu. Ei tästä yksilöstä tule viettipommia tai sähäkkää suorittajaa, pitäisi olla tyytyväinen vähän vähempäänkin, mutta muistaa vaatia kuitenkin korrektia suoritusta. Entäpä pakotteet tai homman keskeytys ja muistutus hommien tekemisestä, mikäli kontakti tippuu, kun kuitenkin teknisesti osaa aivan varmasti seurata? Sen jälkeen jatkuu, josta superpalkka. Toisekseen, pitäisi löytää se keino, jolla saadaan virettä nostettua heti alkuunsa vähän enemmän niinä päivinä, kun se on kateissa, tällöin vaste noille mahdollisille muikkareillekin olisi oikeammanlainen. Normimalli on yleensä se, että harjoituksen alku on monesti vähän jähmeä, sitten alkaa dieseli vasta lämmetä ja suoritukset parantua. Eli ehkä siis puhdasta leikkiä / pari liikettä ennen kentälle menoa, jolloin siitä alun jähmeydestä olisi jo päästy? Lisäksi voisi palata tekemään samantyylistä juttua kuin talvella, eli patukkariekkuja liikkeiden välillä, josta suoraan aina uuden liikkeen suorittämiseen + pitää pätkät lyhyenä. Loppuun kuitenkin on todettava, ett onneksi niitä paremman motivaation päiviä taitaa kuitenkin olla suhteessa enemmän kuin tuollaisia matalalentopäiviä, muuten harjoittelu voisi alkaa tuntua puuduttavalta! :-)

Pihatokot

Alkuillasta vetäistiin pikatokot omalla pihamaalla, tehtiin kaikenlaita pikkutemppuilua herkkupalkalla.

Suora luoksetulo alkuun, ei huomautettavaa.

Metallinouto luovutukseen asti kerran, sen jälkeen pari kertaa pelkkiä nostoja luovutuksella. Ei edelleenkään mitään vauhdin hurmaa, mutta ok.

Tunnari sekalaisesta rykelmästä keppejä luovutuksella, kaikkinensa nätti setti. Sen jälkeen pari kertaa pelkkää tunnarin palautusta ja luovutusta.

Jäävät - istu ja maahan - ei huomautettavaa.

Luoksetulon stoppi & maahanmeno niin, että jätin Oton pötköttämään pihan toiseen laitaan, josta vapautus + stoppaus / maahanmeno. Seis Otoksi ihan ok, maahanmeno nätti.

Ruudun loppuosan treenausta niin, että jätin Oton jälleen pötköttämään pihalle, josta lähdin kävelemään ja kutsuin kauempaa sivulle + heti palkka, kun ehtii sivulle asti. Taisipa tulle ekoilla käskyillä ja laukatakin, juhuu! Ei siis enää erikeepperiä tassun pohjissa ja mahassa! En oo kyllä koittanut vielä mukaantuloja niin, että jätän oikeasti ruutuun. Voi taas tapahtua liimaantumisilmiö, täytyy koittaa piakkoin.

Kaukojen nostot takapalkalla, m-s ja i-s tosi nätit. Mutta ne muut vaihdot s-m, s-i, argh, taitaapa vaan edetä himppusen vaikka palkka takana, eli tekniikka edelleen hanurista. Palasin tekemään noita vaihtoja ihan läheltä ja sittenhän se alkoi pakka levitä käsistä, ääntelyä ja hosumista. Varmaan O alkoi olla jo vähän väsykin, joten en viitsinyt alkaa tahkoamaan, tuossa tilassa ei yleensä saada enää mitään järkevää aikaiseksi.

Illalla käytiin vielä kiertämässä Marian-päivän kunniaksi (sattuu olemaan minun toinen nimi) kunnon lenkki järven ympäri kokoonpanolla me kaksijalkaiset sekä Otto. Alue on yleistä lenkkipolkua, joten O sai notkua valjaiden ja vyön perässä koko matkan uintipulahduksia lukuunottamatta. Mahtoi ottaa taas voimille vetää 1,5 tuntia isoa miestä perässään. Tai sitten ei, kun on Otosta kyse! :-)