Pätevä toko-otus

Maanantaina tokotreenit hallilla, Otto olikin oikein pätevä poika. Tajusin siellä, että en ole koskaan lähettänyt Ottoa merkiltä oikealle ruutuun, aina vaan vasemmalla, jos sillä nyt mitään merkitystä on. Oton tapauksessa olisi voinut olla, mutta eipä ollut. Ruudussa oli lelu valmiina ilman, että O tiesi sitä. Ensin pelkkä merkki, meinasi lähteä vinoon, mutta korjasi itse ihan oikein merkille, otettiin vielä toisto, joka hyvä. Sitten koitettiin merkin kautta ruutuun ilman merkin välipalkkaa ja sinnehän se koira hupsahti vaikka oli vieras suunta ja kaikkea. Pätevä tyyppi! Toinen toisto merkin välipalkalla ja lopuksi vielä pelkkä merkki.

Oon toistaiseksi opettanut Oton vaan menemään merkin taakse pelkällä "merkki"-käskyllä, ennenkuin kuulin viime viikolla, että se kuulemma pitää sanallisesti ihan pysäyttää sinne merkille, ettei sen kuulukaan itsenäisesti mennä merkin taakse. Aina sitä oppii jotain uutta. ;-) Niinpä siis aloin ottamaan sitä seis-käskyä mukaan, välillä taisin antaa liian aikaisin, kun jäi ihan vinoon sen sijaan, että olis kiertänyt sinne normipaikkaansa taakse.

Ohjatun noudon suuntiin otettiin keskelle kapula mukaan, reunoihin namikipot. Merkin kautta (jossa välipalkkaus makkaralla) molemmat suunnat meni nappiin! Mutta oikeanpuoleisen naminsyönnin jälkeen O yhtäkkiä bongasi kapulan ja äärettömän onnellisena tarttui siihen ja toi, että "kato, kato, joku oli unohtanut kapulan keskelle kenttää!!". No, jatkossa osaan tähänkin puuttua, että jos yrittää sinne keskellä päin, niin stoppaan vaan ja käyn palkkaamassa, kun pysähtyy. Eiköhän tuo opi, ettei sinne keskikapulalle vaan mennä.

Tunnari kisamaisena, ei huomauttettavaa. Loppuun pallon heittelyä, tosi kiva fiilis jäi itselle ohjauksesta sekä koiran mielentilasta!

Suunnat alkavat löytyä

Tänään hallilla oli oikein hyvän mielen tokotreenit. Otto suoritui tehtävistä mallikkaalla mielentilalla ja ohjaajakin osasi ilmeisesti käskyttää paremmin. Kuulemma koutsikin oli innostunut, kun olin käskyttänyt "merkille", että mitä tapahtuu. Jos siis on oppiva koira, niin ilmeisesti myös oppiva ohjaaja. :D

Ensin pikkupätkät seuraamista pallopalkalla, pientä keulimista, mutta kaiken kaikkiaan nättiä tekemistä. Muuten halusin jatkaa edelleen niillä hankalilla jutuilla, jotka ei vaan ihan loksahda kohdilleen. Mutta tänäänpä loksahti. Ensin pari kertaa pelkkä merkille meno. Hyvin irtosi, tosin tuppaa kiertämään merkin oikealle puolelle sen sijaan, että jäisi merkin taakse. Ehkä tää poistuu, kun Oton mieleen iskostuu vahvemmin, että liike jatkuu poispäin. Tai sitten ei, saa nähdä. Toisella kerralla kävi työtapaturma ja O kohelsi merkin nurin, täytyy seurailla, että alkaako tätä ilmetä enemmän.

Seuraavaksi jatkettiin ohjatun suuntia namikipoilla, ensin oikea ja sitten vasen, molemmat merkin kautta. Ja nyt tuntui joku loksahtaneen kohdalle, merkki sujui ja suunnat sujui ja taisipa jopa laukata. Juhuu! Seuraavaksi voisi kuulemma alkaa laittaa keskikipon kohdalle kapulan, muuten jatketaan vielä suuntien treenausta. Vasemmalle lähettäessä tapahtui taas työtapaturma, kun O tapansa mukaan kiersi tötsän oikealle puolelle ja siitä vasemmalle irrotessaan juoksi tötsän yli, joka tietysti kaatui.

Seuraavaksi yksi metallihyppynouto kahdella laudalla, ei isompia huomautettavia. Vauhtia tietty saisi olla lisää, mutta oon tyytyväinen tähänkin. Ja luovutus voisi olla inasen tiiviimpi, mutta enpä tuostakaan jaksa nillittää. Otolle toistot ei oo ollenkaan hyvä juttu, joten otettiin väliin liikkeestä istuminen ja liikkeistä seisominen pallopalkalla, oli tosi hyvät. Ja loppuun vielä metallihyppy kolmella laudalla, ihan ekan kerran toisinto, olin tyytyväinen! Jatketaan siis varmuuden hakemista matalammilla hypyillä ja nostetaan pikkuhiljaa kisakorkeuteen.

Loppuun vielä pallonheittelyä. Näköjään ilmassa on jonkinlainen irrotuskonflikti, joku siinä tilanteessa Ottoa ahdistaa. Se puree vaan entistä tiukemmin palloon ja laittaa korvat linttaan. Irrottaahan se, mutta jotenkin siinä on sellainen ahdistunut fiilis. Ehkä taas palataan siihen namivaihtoon, ei se sinälläään irrotukseen suoraan ehkä vaikuta, mutta jos fiilis irrotusta kohtaan rentoutuisi, niin ehkä se irrotus itsessäänkin alkaisi tuntua taas mielekkäämmältä. Joku tässä koira-ohjaaja -suhteessa selvästi mättää, joka esiintyy tuollaisina pienehköinä juttuina. Jotain kun olisi osannut tehdä toisin tai osaisi ainakaan jatkossa olla toistamatta samoja virheitä, mutta oppiminen jatkukoon, niin koiralla kuin ohjaajallakin.

Agilitytreenit, vol. 2

Tänään oltiin elämämme toisissa agilitytreeneissä, kivaa oli kun päästiin harjoittelemaan uusia esteitä. Otto tuntui olevan liekeissä kaikesta, mitä tehtiin. Ainut, mikä vähän laittaa mietityttämään, on ryhmän muut koirat. Ne ovat varmasti vielä tosi nuoria, eikä niiltä tietenkään voi odottaa vielä kovin hyvää hallittavuutta, mutta silti vähän hirvittää. Ryhmässä on kaksi pienempää aika äänekästä koiraa. Eilen sattui välikohtaus, jossa toinen näistä pienemmistä otti hatkat ja tuli räksyttäen kohti metrin päähän meistä, josta sen aika äkäisesti häädin pois. Otolla olla kierrokset aivan katossa tästä, mutta pienet tottissulkeiset nollasi tilanteen, eikä siinä siis mitään. Mutta jotenkin ärsyttää, että pienet saa räyhkätä, reuhkata ja karkailla (kärjistetysti sanottuna, tiedän) ja tuntuu, että siellä saa olla silmät selässäkin, ettei käy mitään. Jos meinaan toinen koira tulee suorastaan kerjäämään, että saa neukkuunsa, niin sitä kyllä meiltä saa. Ja sen jälkeen sitten taas oltaisiin varmaan se iso, paha, musta koirakko, joka napsii muita sessejä suupalaksi. Ja ylipäätään yksikin kerta on liikaa, että koulutustilanteessa O pääsisi myllyttämään jonkun ja alkaisi kyttäämään muiden koirakoiden tekemistä. Sen kanssa on aikanaan tehty aika paljon hommia, että se kestää muut koirahäiriöt kentällä ilman sen kummempia kyttäyksiä, enkä halua yhtään takapakkia siihen suuntaan ottaa. Mutta joo, mitään ei käynyt ja O keskittyi ihan tasan omiin hommiinsa, kun tehtiin esteitä.

Aloitettiin takaakiertojen harjoittelu, joka Oton mielestä olisi tarkoittanut sitä, että hypätään aidan siivekkeen yli takapuolelle ja tullaan siitä aukosta (ei ollut rimaa) takaisin. Mutta ihan kivasti pelitti kummaltakin puolelta, kunhan muisti ohjata tarpeeksi lähelle asti estettä, ettei keksi hypätä siivekkeen yli.

Keinua otettiin niin, että keinu oli tuettu yläasentoon. Ekalla kerralla kouluttaja toi Oton keinun kärkeen saakka, jossa minun oli tarkoitus syötellä nakkia. Olisi pitänyt tuntea taas koiransa paremmin, paniikkihan sille iski vieraissa käsissä. Sen jälkeen vaihdettiin niin, että minä kuljetin koiran keinulle ja kouluttaja syötteli nakkia ylhäällä stopin jälkeen. Tuttu kaava toistui eli kun kerran oltiin tehty onnistuneesti, niin sen jälkeen turri ei olisi enää pysynyt tassuillaan vaan olisi halunut vaan suorittaa keinua uudestaan ja uudestaan.

Puomin alakontaktia harjoiteltiin kanssa namilätkällä. Tarjoaa edelleen helposti tassulla läiskimistä ja todettiin, että jätetään lätkä pois ja opetetaan nenäkosketus suoraan maahan.

Pussia tehtiin pariin otteeseen niin, että pussin suu oli jo malkein kiinni - kova oli hinku pojalla pussiin.

Tehtiin myös aita - putki -yhdistelmää niin, että ohjasin kummaltakin puolelta. Teki ja tykkäsi! Lähdettiin myös taivuttamaan putkea jo vähän U-malliseksi.

Oli meillä vaan niin mukavaa ja odotetaan, että ensi viikon tunti tulisi jo! :D