Tilinpäätös

Loppuvuoden päivitystahti ei ole päätä huimannut, tehdäänpä siis vuoden päätteeksi tilinpäätös: mitä oli tavoitteena vuonna 2012, mitä uusia tavoitteita kehitetään vuodelle 2013 sekä pikakoosteet loppuvuoden treeneistä. Joululomatunnelmista vielä pari kuvaa, on meinaan uutterasti vahdittu niin kinkut kuin lahjatkin.

 

  Tavoitteet 2012

• Tottikset, hakutreenit ja esineruudut jatkukoon => Jatkuivat varsin tehokkaasti läpi sulan maan kauden
• TOKOssa starttaus avoimessa luokassa ja AVO1-tulos => Tuli saavutettua ja vähän enemmänkin, kun plakkarissa on myös VOI1-tulos.
• BH hyväksytysti  => BH tuli suoritettua.
• Syksyllä hakukisoissa starttaus ja tulos mielellään HK1-koularilla varustettuna => Hakukisat kyllä startattiin, mutta harmillisesti yhden ukon löytymättömyys molemmissa kisoissa vei HK1-haaveet. Syksyllä ilmennyt reagointi laukauksiin taitaa haudata meidän pk-kisahaaveet, joten uusiin tavoitteisiin ei hakukisoja enää kuulu.
• Ainakin kerran näyttelyyn voisi ilmoittaa, tulos olkoon mitä on => Ei tullut yhden yhtä näyttelykäyntiä.
• Jos aikaa, intoa ja mahdollisuuksia tulee vastaan, niin lisää paimennusta, vepeilyn ja agilityn koittamista ja muuta hauskaa => Agilitytreenit aloitettu syksyllä. Parit jäljet alkukesästä ja hiihtoa/juoksua isäntä perässävedettävänä. Lisäksi käytiin MH-kuvauksessa syksyllä.

Tavoitteet 2013

• TOKO: Kisat jatkukoon, evl:stä ainakin yksi ykkönen
• Agility: Katsotaan miten harjoitukset etenevät, mutta ehkäpä syksylle voisi suunnitella ekoja kisastartteja
• Juoksut ja hiihdot isännän kanssa jatkuu
• Maastolajeja kesällä ilman sen suurempia tavoitteita, jos välillä kävisi vaan hauskuuttamassa Otto ja itseään metsässä

************

Tokoa ollaan tehty yksin, kaksin, ryhmässä; kotona ja hallilla. Jotain varmasti ollaan opittu, yritetty ja erehdyttykin. Koska seuraava koitos olisi tammikuun lopulla evl:n korkkaamisen merkeissä, niin laitetaanpa tähän vaikka liikkeittäin, että missä mennään nyt ja mitä etenkin ohjaajan olisi hyvä muistaa. :D


Paikallaan istuminen
Aika vähän ollaan tätä treenattu, mutta toistaiseksi mitään ihmeempää ei ole ilmennyt. Edelleen tulee käytettyä tyhjää namilautasta edessä, pitää muistaa koittaa tässä joku kerta ilman rekvisiittoja.

Paikallaan makaaminen
Ei ongelmia itse makaamisessa. Aika vähän ollaan tehty evl-käskytettynä alkuja ja loppuja. Muistaakseni jollain kertaa Otto ennakoi maahanmenoa jo jonkun toisen käskyllä. Jos tämän tekee kokeessa, niin ei kuulemma saa/pidä nostaa enää ylös vaan antaa sen sitten pötköttää.

Seuraaminen
Vähän on tehty seuraamisia, eikä käskytettynä lainkaan pitkään aikaan. Ei sinällään pitäisi olla mitään isompaa ongelmaa näissä. Askelsiirtymiä ollaan sentään muistettu harjoitella, ihan kivasti tekee, oikealla siirtymät on vähän löysiä.

Zeta
Erikseen ollaan tehty kaikkia jääviä, aika suurella varmuudella O osaa ottaa oikean asennon, joten ei ongelmaa siinä. Peräti kerran on otettu käskytettynä koko liike. Oikeat asennot ja hyvä seuraaminen, se mihin täytyy kiinnittää huomiota on asennossa pysyminen, kun teen lenkin koiran takana. Erikseen harjoiteltuna pitää tassut paikallaan, mutta koko liikkeen yhteydessä saattaa kääntya perään.

Tunnari
Jos joku liike on varma, niin tämä sentään. :D Paluuvauhti voisi olla lennokkaampi, mutta siitäpä me ei välitetä.

Ohjattu nouto
Tätä ollaankin tahkottu sitten enemmän. Namialustojen kanssa suunnat alkoivat jo löytyä aika varmasti, joten siirryttiin kapuloihin. Kaikenlaista variaatiota on nähty, merkille jämähtämistä, huonoa merkille menoa (jää sivuttain), koko merkin ohittamista, keskikapulalle painelua, epävarmuutta että saako sinne kapulalle nyt mennä vai ei… Viimeisimmät pari treeniä on kuitenkin saatu onnistumaan. Merkin välipalkkaus muistettava välillä, mutta ei aina, jotta otuksen päässä yhdistyisi ketju, että liike jatkuu. Merkkiä kuuriluonteisesti enemmänkin pelinä, välillä merkin takana pallo, välillä pallopalkkaus vasemmalle etuviistoon, jotta kääntyisi merkin taakse hyvin. Merkin käskytyksessä itselle muistiin, etten pysäytä liian aikaisin, muuten jää helposti vinoon. Silti skarppina, ettei pääse luistelemaan liian kauas merkistä. Lisäksi muistettava, että noutokäsky onkin ”vapaa”, jostain syystä O jähmettyy muilla käskyillä, joten saapa nähdä, että jääkö käskyksi meille lopulta tuo vapaa. Toisena muistiinpantavana, että ei koskaan toistoa ekan perään, paitsi tarvittaessa sama suunta uudestaan. O selkeästi hämmentyy siitä, että joutuu hakemaan toisen puolen heti perään.

Ruutu
Merkin kanssa samat kommervenkit kuin ohjatussa noudossa. Yleensä hakee ruutuun ihan ok, tosin ihan viime treeneissä taisi luulla tekevänsä ohjattua noutoa, kun jatkoi suoraan kohti seinää, jonka tullessa vastaan vasta lamppu syttyi, että ai juu, ruutuun kai tässä oltiin menossa ja sinne se sitten menikin. Varmuus ehkä vielä puuttuu. Lisäksi ennakoi viimeksi merkiltä ruutuun ja lähti jo liikkurin käskystä. Toisaalta hyvä, että intoa on, mutta täytyy muistaa jossain vaiheessa tsekata, että kuuntelee mun käskytystä. Ruudun loppuosat on olleet poikkeuksetta hyviä ja seuraamaan tulot melkeinpä supereja Otoksi, kun syksyllä oli vielä liimaa tassuissa. Ruudussa on ollut lelupalkka valmiina n. 2/3 kerroista.

Luoksetulo
Tämä on sellainen inhokkiliike, ettei huvita oikein treenata. Stoppeja ja maahamenoja ollaan treenattu vähän namienheittelytaktiikalla, hyvin arpoo oikeat asennot. Lisäksi ollaan otettu kotona käyttöön ruokakuppitemppuna, että O jää käytävän päähän, kutsun luokse, stoppaan/käsken maahan matkalla, jonka jälkeen saa rynnätä kupille, toimii ihan kivasti. Muuten olen ottanut lähinnä vaan suoria luoksetuloja törppöjen ohi ja vapauttamalla jo suoraan matkalta palloon. Kun ongelma siis on se, että Oton on vaikea päästä alkuun ylipäätään liikenteeseen ja merkit se ennakoi. Näillä siis jatketaan ja toivotaan, että kokeessa onnistuu kaikkien palasten yhdistäminen. Ja itselle muistiin, tässäkin ekana käskynä ”vapaa”. Mielenkiintoiseksi menee, jos meidän yleinen käskysana onkin vapaa. ;-)

Metallihyppynouto
Tämä on parantunut paljon, nykyään O kykenee hakemaan kapulan kisakorkuisen esteen yli. Tässä on ollut havaittavissa ennakointia jo liikkurin käskystä, tätä korjattiin viime treeneissä, ensi kerralla pitää muistaa testata, että auttoiko. Ekat kerrat on parhaita, silloin ei arvo niin paljon kapulan suuhunottoa eli tässäkin toistot ovat pahasta. Lisäksi muistettava, että edelleen välillä tehdään ihan matalalla hypyllä, jotta mielekkyys säilyy. Itselle muistiin, että noutokäsky on annettava jo kun koira hyppää, kuulemma annan sen vasta yleensä kun O on jo esteen toisella puolelle. Otolle tällä ei ole merkitystä, kun vaan itse muistan olla ajoissa.

Kaukot
Ihan kivat vaihdot pääsääntöisesti, joskus tuppaa pakittamaan takapalkalle. Luotan siihen, että kokeessa ei tee samaa. Jonkun verran edelleen teen sitä, että jätän Oton istuinalustan/maton/tms reunalle, jotta takajalat ei lähde tulemaan eteenpäin. Seuraavaksi matkan kasvatusta, alustan poistoa ja takapalkan poistoa vaihtelevasti. Vaihdot ylipäätään O tekee oikein käskyjen mukaan.

************

Agilityä ollaan käyty treenimässä kerta viikkoon ohjatusti ja satunnaisesti hallilla itseksemme tokotreenien yhteydessä. Tässäkin lajissa Otto on oma itsensä, välillä tuntuu kuin olisi täi tervassa -meininki ja toisaalta se saattaa kaahottaa sata lasissa eteenpäin. Outo otus. Jonkun verran ollaan opeteltu ohjausjuttuja, jotka tuntuvat olevan pääsääntöisesti ohjaajalle vaikeita. Hyppyesteet, muurit ja rengas menee aika kivasti. Kontaktit on vielä vähän hakusessa, mutta niitäpä treenitään, niin opitaan. Muuten kontaktiesteet on Oton suosikkeja. Keppejä olen opettanut 2x2 –kepeillä, vajaan parin viikon kuurilla O oppi menemään 6 kpl kepit itsenäisesti siten, että ne ovat vielä vähän auki. Kunhan tässä ehtii, niin täytyy ottaa toisen kerran kepit lainaan ja saattaa ne suoraan riviin. En usko, että se on enää kovin ison harjoittelun päässä.

Pätevä toko-otus

Maanantaina tokotreenit hallilla, Otto olikin oikein pätevä poika. Tajusin siellä, että en ole koskaan lähettänyt Ottoa merkiltä oikealle ruutuun, aina vaan vasemmalla, jos sillä nyt mitään merkitystä on. Oton tapauksessa olisi voinut olla, mutta eipä ollut. Ruudussa oli lelu valmiina ilman, että O tiesi sitä. Ensin pelkkä merkki, meinasi lähteä vinoon, mutta korjasi itse ihan oikein merkille, otettiin vielä toisto, joka hyvä. Sitten koitettiin merkin kautta ruutuun ilman merkin välipalkkaa ja sinnehän se koira hupsahti vaikka oli vieras suunta ja kaikkea. Pätevä tyyppi! Toinen toisto merkin välipalkalla ja lopuksi vielä pelkkä merkki.

Oon toistaiseksi opettanut Oton vaan menemään merkin taakse pelkällä "merkki"-käskyllä, ennenkuin kuulin viime viikolla, että se kuulemma pitää sanallisesti ihan pysäyttää sinne merkille, ettei sen kuulukaan itsenäisesti mennä merkin taakse. Aina sitä oppii jotain uutta. ;-) Niinpä siis aloin ottamaan sitä seis-käskyä mukaan, välillä taisin antaa liian aikaisin, kun jäi ihan vinoon sen sijaan, että olis kiertänyt sinne normipaikkaansa taakse.

Ohjatun noudon suuntiin otettiin keskelle kapula mukaan, reunoihin namikipot. Merkin kautta (jossa välipalkkaus makkaralla) molemmat suunnat meni nappiin! Mutta oikeanpuoleisen naminsyönnin jälkeen O yhtäkkiä bongasi kapulan ja äärettömän onnellisena tarttui siihen ja toi, että "kato, kato, joku oli unohtanut kapulan keskelle kenttää!!". No, jatkossa osaan tähänkin puuttua, että jos yrittää sinne keskellä päin, niin stoppaan vaan ja käyn palkkaamassa, kun pysähtyy. Eiköhän tuo opi, ettei sinne keskikapulalle vaan mennä.

Tunnari kisamaisena, ei huomauttettavaa. Loppuun pallon heittelyä, tosi kiva fiilis jäi itselle ohjauksesta sekä koiran mielentilasta!

Suunnat alkavat löytyä

Tänään hallilla oli oikein hyvän mielen tokotreenit. Otto suoritui tehtävistä mallikkaalla mielentilalla ja ohjaajakin osasi ilmeisesti käskyttää paremmin. Kuulemma koutsikin oli innostunut, kun olin käskyttänyt "merkille", että mitä tapahtuu. Jos siis on oppiva koira, niin ilmeisesti myös oppiva ohjaaja. :D

Ensin pikkupätkät seuraamista pallopalkalla, pientä keulimista, mutta kaiken kaikkiaan nättiä tekemistä. Muuten halusin jatkaa edelleen niillä hankalilla jutuilla, jotka ei vaan ihan loksahda kohdilleen. Mutta tänäänpä loksahti. Ensin pari kertaa pelkkä merkille meno. Hyvin irtosi, tosin tuppaa kiertämään merkin oikealle puolelle sen sijaan, että jäisi merkin taakse. Ehkä tää poistuu, kun Oton mieleen iskostuu vahvemmin, että liike jatkuu poispäin. Tai sitten ei, saa nähdä. Toisella kerralla kävi työtapaturma ja O kohelsi merkin nurin, täytyy seurailla, että alkaako tätä ilmetä enemmän.

Seuraavaksi jatkettiin ohjatun suuntia namikipoilla, ensin oikea ja sitten vasen, molemmat merkin kautta. Ja nyt tuntui joku loksahtaneen kohdalle, merkki sujui ja suunnat sujui ja taisipa jopa laukata. Juhuu! Seuraavaksi voisi kuulemma alkaa laittaa keskikipon kohdalle kapulan, muuten jatketaan vielä suuntien treenausta. Vasemmalle lähettäessä tapahtui taas työtapaturma, kun O tapansa mukaan kiersi tötsän oikealle puolelle ja siitä vasemmalle irrotessaan juoksi tötsän yli, joka tietysti kaatui.

Seuraavaksi yksi metallihyppynouto kahdella laudalla, ei isompia huomautettavia. Vauhtia tietty saisi olla lisää, mutta oon tyytyväinen tähänkin. Ja luovutus voisi olla inasen tiiviimpi, mutta enpä tuostakaan jaksa nillittää. Otolle toistot ei oo ollenkaan hyvä juttu, joten otettiin väliin liikkeestä istuminen ja liikkeistä seisominen pallopalkalla, oli tosi hyvät. Ja loppuun vielä metallihyppy kolmella laudalla, ihan ekan kerran toisinto, olin tyytyväinen! Jatketaan siis varmuuden hakemista matalammilla hypyillä ja nostetaan pikkuhiljaa kisakorkeuteen.

Loppuun vielä pallonheittelyä. Näköjään ilmassa on jonkinlainen irrotuskonflikti, joku siinä tilanteessa Ottoa ahdistaa. Se puree vaan entistä tiukemmin palloon ja laittaa korvat linttaan. Irrottaahan se, mutta jotenkin siinä on sellainen ahdistunut fiilis. Ehkä taas palataan siihen namivaihtoon, ei se sinälläään irrotukseen suoraan ehkä vaikuta, mutta jos fiilis irrotusta kohtaan rentoutuisi, niin ehkä se irrotus itsessäänkin alkaisi tuntua taas mielekkäämmältä. Joku tässä koira-ohjaaja -suhteessa selvästi mättää, joka esiintyy tuollaisina pienehköinä juttuina. Jotain kun olisi osannut tehdä toisin tai osaisi ainakaan jatkossa olla toistamatta samoja virheitä, mutta oppiminen jatkukoon, niin koiralla kuin ohjaajallakin.

Agilitytreenit, vol. 2

Tänään oltiin elämämme toisissa agilitytreeneissä, kivaa oli kun päästiin harjoittelemaan uusia esteitä. Otto tuntui olevan liekeissä kaikesta, mitä tehtiin. Ainut, mikä vähän laittaa mietityttämään, on ryhmän muut koirat. Ne ovat varmasti vielä tosi nuoria, eikä niiltä tietenkään voi odottaa vielä kovin hyvää hallittavuutta, mutta silti vähän hirvittää. Ryhmässä on kaksi pienempää aika äänekästä koiraa. Eilen sattui välikohtaus, jossa toinen näistä pienemmistä otti hatkat ja tuli räksyttäen kohti metrin päähän meistä, josta sen aika äkäisesti häädin pois. Otolla olla kierrokset aivan katossa tästä, mutta pienet tottissulkeiset nollasi tilanteen, eikä siinä siis mitään. Mutta jotenkin ärsyttää, että pienet saa räyhkätä, reuhkata ja karkailla (kärjistetysti sanottuna, tiedän) ja tuntuu, että siellä saa olla silmät selässäkin, ettei käy mitään. Jos meinaan toinen koira tulee suorastaan kerjäämään, että saa neukkuunsa, niin sitä kyllä meiltä saa. Ja sen jälkeen sitten taas oltaisiin varmaan se iso, paha, musta koirakko, joka napsii muita sessejä suupalaksi. Ja ylipäätään yksikin kerta on liikaa, että koulutustilanteessa O pääsisi myllyttämään jonkun ja alkaisi kyttäämään muiden koirakoiden tekemistä. Sen kanssa on aikanaan tehty aika paljon hommia, että se kestää muut koirahäiriöt kentällä ilman sen kummempia kyttäyksiä, enkä halua yhtään takapakkia siihen suuntaan ottaa. Mutta joo, mitään ei käynyt ja O keskittyi ihan tasan omiin hommiinsa, kun tehtiin esteitä.

Aloitettiin takaakiertojen harjoittelu, joka Oton mielestä olisi tarkoittanut sitä, että hypätään aidan siivekkeen yli takapuolelle ja tullaan siitä aukosta (ei ollut rimaa) takaisin. Mutta ihan kivasti pelitti kummaltakin puolelta, kunhan muisti ohjata tarpeeksi lähelle asti estettä, ettei keksi hypätä siivekkeen yli.

Keinua otettiin niin, että keinu oli tuettu yläasentoon. Ekalla kerralla kouluttaja toi Oton keinun kärkeen saakka, jossa minun oli tarkoitus syötellä nakkia. Olisi pitänyt tuntea taas koiransa paremmin, paniikkihan sille iski vieraissa käsissä. Sen jälkeen vaihdettiin niin, että minä kuljetin koiran keinulle ja kouluttaja syötteli nakkia ylhäällä stopin jälkeen. Tuttu kaava toistui eli kun kerran oltiin tehty onnistuneesti, niin sen jälkeen turri ei olisi enää pysynyt tassuillaan vaan olisi halunut vaan suorittaa keinua uudestaan ja uudestaan.

Puomin alakontaktia harjoiteltiin kanssa namilätkällä. Tarjoaa edelleen helposti tassulla läiskimistä ja todettiin, että jätetään lätkä pois ja opetetaan nenäkosketus suoraan maahan.

Pussia tehtiin pariin otteeseen niin, että pussin suu oli jo malkein kiinni - kova oli hinku pojalla pussiin.

Tehtiin myös aita - putki -yhdistelmää niin, että ohjasin kummaltakin puolelta. Teki ja tykkäsi! Lähdettiin myös taivuttamaan putkea jo vähän U-malliseksi.

Oli meillä vaan niin mukavaa ja odotetaan, että ensi viikon tunti tulisi jo! :D

Ekat agilityt ja tokoreenilöitä

Viime torstaina se sitten alkoi, agility. Jonkun verran Otto tuntui ottavan painetta naapuriradan menosta, mutta ihan innoissaan otus vaikutti olevan. Otettiin matalia kolmen sarjan hyppyjä niin, että O juoksi palkalle tai olin itse ottamassa vastaan. Eipä niissä kummempaa vaikeutta. Putki oli ekalla kerralla vähän jännä, toisella kerralla ihan ok ja kolmannella kerralla oli jo kamala kiire putkeen. Sama pussin kanssa. Kontakteja alettiin harjoitella maassa olevalla puomilla ja nenäkosketuksilla alustan kanssa. Kivaa oli, ainut ongelma on vaan kärsimätön ohjaaja, joka haluaisi ihan heti samantien opettaa vaan kaikki esteet ja päästä eteenpäin. ;-)

Tokoa ollaan tehty hallilla, kotona ja kentällä. Ruutua on tehty pari kertaa niin, että merkiltä lähetin ruutuun, O tiesi palkan paikan, joten hyvällä draivilla ruutuun. Merkki sujuu kivasti jo matkankin päästä. Paitsi kun se yhdistettiin hallilla ekan kerran ohjatun suuntien treenaamiseen, niin johan taas ratas näytti raksuttavan Oton kuupassa. Herra Otto ei sitten ei niin millään ymmärtänyt, että joutuu ensin menemään merkille. Ja sen jälkeen ei sitten millään ymmärtänyt, että mitä ne suunnat tarkoittikaan. Jouduin aika monesti stoppaamaan sen matkalla keskikupille. Otto meni jo vähän epävarman näköiseksi, mutta saatiin ihan ok toistojakin tehtyä. Tästä koutsin kommentti, että jos koira menee epävarman näköiseksi, niin ei mun siihen samaan mielentilaan pidä mennä, vaan käskyttää edelleen ihan normisti. Hyvä huomio...

Tänään ohjatun suunnat merkin kanssa meni kaikki nappiin. Ekalla kerralla O yritti ohittaa koko merkin, mutta ei enää sen jälkeen mennyt vipuun ja suunnat meni joka kerta oikein. Bra!

Metskuhyppynoutoa on tehty kotona normikokoisella esteellä, tekee nykyään ihan ok. Hallilla tehtiin matalalla esteellä pari toistoa, vauhtia sais olla lisää, mutta muuten ok, kapula pysyy jo suussa ja kykenee hyppäämään. Palkkana olis varmaan parempi patukka, joskus se ei oo vaan oikein toiminut noudoissa, mutta nyt toimi siten, että luovutuksen jälkeen sai saalistaa patukan.

Hallilla tehtiin paikalla istuminen (alusta tassujen edessä, aika pari minsaa, olin näkyvissä koko ajan) sekä paikalla makuu (omalla vuorolla alas ja ylös, olin piilossa, aikaa vajaat pari minsaa). Ei huomautettavaa.

Zetan tein tänään (muistaakseni i-s-m), palkkasin kaikista asennoista, kaikki nappiin ja seuraaminen hyvää.

Haukutusta muistin tehdä viime viikolla kerran, jolloin se oli aika kivassa moodissa. Sitten koko haukutus taas unohtui, mutta tällä viikolla hallilla tehtiin taas. Ekalla kiekalla otti häiriötä ovesta kulkevista koirista ja haukkuihan tuo, mutta ei siinä oikein ollut oikeaa ilmettä. Toisella kiekalla oli jo vapautuneempi, otti jopa askelia kohti, josta sai palkan. Tosin sitten tulikin irrotusongelma, mutta se nyt korjaantuu vaan selkeämmällä käskytyksellä. Tätä jatketaan ja koitetaan vähän kasvattaa sikapossuasennetta Otto-koiraselle.

Sisähommina on otettu tunnaria ja kakeja, niissä ei kummempia huomautettavia.

Metallihyppynouto on inhottavaa

Tämä ilta vierähti hallilla tokotteluiden merkeissä, ensin toista ryhmää ohjaten ja sen jälkeen Oton kanssa kiemuroita hioen. Oton treeneissä oli paljon hyvää ja jonkin verran myös ajattelemisen aihetta, että miten ja mitä tehdään, jotta päästään haluttuun lopputulokseen.

Edelleen vire oli pääosin aika kiva, palkkailin aika paljon pallolla. Muutamassa kohdassa Otto joutui selkeästi epämukavuusalueelle ja laittoi korvat linttaan, tästäkin puhuttiin, että noiden (sinällään pienten juttujen) huomioiminen on tärkeää. Jos nuo epämiellyttävyys-/ahdistusosuudet saa minimiin, niin hyvä.

Aloitettiin evl-ruudun harjoittelulla. Vein Oton namilla merkin taakse ja siirryin itse merkin ja ruudun puoleen väliin lähettämään kohti ruutua. Ekoilla kerroilla oltiin kumpikin vähän pihalla. O kyllä löysi tiensä ruudussa olevalle patukalle, mutta itse kuulemma katsoin väärään suuntaan, näytin kädellä ruutua liian kauan ja annoin käskynkin ankealla äänellä. Kolmannella kerralla paketti oli kuulemma jo ohjaajalla kasassa ja Ottokin teki nätin ja nopean ruutuun siirtymisen. Niistä epämiellyttävyyksistä tämän osalta: merkillä O oli välillä korvat lintassa. Muistettava kehua ja käydä vaikka palkkaamassakin välillä merkillä pysyminen. Tää on niin hienosäätöä Oton kanssa, kun se voi oikeasti jopa tuollaisen kokea ahdistavaksi. Samoin oma lähetyspiste piti passasta oikeaksi (aika lähelle merkkiä), sillä sitä kaiketi ahdisti juosta mun ohi ruutuun. Huoh!

Sitten tehtiin ekan kerran ikinä metalli-hyppynoutoa. Meinasin, että ei kai siinä mitään vaikeeta voi olla, kun koiralle on ihan selkeää metallinouto tasamaanoutona ja hyppynouto erilaisilla puukapuloilla ja esteen korkeuksilla. Mutta eipä vaan ollutkaan ja tätä otetaankin sitten tehokuurina. Kyllä oli meinaan taistelua, O lähti aina hakemaan kapulaa, mutta se oli niin niin vaikeaa hypätä kapulan kanssa takaisin. Milloin Otto tuli ilman kapulaa, milloin pudotti kapulan esteen yli, milloin pudotti esteen jälkeen, milloin ei hypännyt ollenkaan jne jne. Saatiin kyllä yksi onnistunut loppuun, josta vapautus pallolle. Tämän jälkeen koira huilitauolle autoon.

Toisella kiekalla otettiin hyppynoutoa puukapulalla. Ja niinpä vaan herkkiksen kanssa sekään ei ollut enää itsestäänselvä liike. En enää muista, että mitä säätöä siinä oli ekalla kerralla. Tokalla kerralla oli jo suht ok, josta sai pallon.

Ja jotta ei menisi koiran mielestä epämukavaksi, niin tehtiin vielä pallohumputtelua ja seuraamista lyhyesti, onneksi niissä jälleen kiva vire. Puhuttiin myös haukutuksesta, kun meidän koutsi oli ollut viikonloppuna leirillä, jossa aihetta oli käsitelty. Tulipa taas todistettua, ettei sitä vaan kaikkea hoksaa itse... Oon käyttänyt jonkun verran haukutusta vireen nostoon, mutta tehnyt sen sitten väärin. Lähinnä pyrkinyt "painostaen" saamaan koiran vastaamaan voimakkaammin (käskytys, koiraan kohdistuva liike, katse jne), mutta eihän sitä alkuunkaan kuulemma niin tule tehdä. Vaan sen sijaan antaa se käsky kerran (sitten ei enää hiiskuta eikä kannusteta koiraa haukkumaan), ei tuijoteta vaan ennemminkin peräännytään. Ja kun koira osoittaa rohkeutta ja tulee vaikka kohti, niin siitä saa palkan. Eli näitäpä voitais tehdä kuuriluonteisesti ja katsoa, että vahvistuisiko tuo Otus sillä. Muut treeniryhmäläiset olivat sanoneet, että ai että osaako Otto haukkua, kun sehän on treeneissä (ja muutenkin) hyvin hiljainen poika. No, onhan se sentään haukkuva hakukoira, joten todistetusti siltäkin jotain ääntä saattaa tulla suusta. :)

Kotona jatkettiin vielä metallihyppynoutoa iltaruoalla. Ja voi että oli koiranpojalla vaikeaa. Kyllä se kaikkea yritti, ennenkuin vihdoin ymmärsi, että ei se ruokakippo ole yhtään sen lähempänä ennenkuin hän suostuu tulemaan metskun kanssa hypyn yli. Näitä jatketaan, eiköhän tuo tuosta ala sujua.

Uusi lajivaltaus

Kun pk-koiran ura on ainakin toistaiseksi jäissä, niin tilalle piti heti alkaa kehittää uusia kuvioita. Olen aina silloin tällöin miettinyt, että agility voisi olla hauskaa puuhaa, mutta muiden lajien viedessä niin paljon aikaa on se jäänyt vain suunnitteluasteelle.

Nytpä siis tartuttiin härkää sarvista ja käytiin käyttäytymässä yhteistyötestissä saadaksemme harkkapaikan agilityn alkeisryhmään. Toive toteutui ja ensi viikosta lähtien päästään testailemaan, että miten niitä esteitä oikein mennään. Muinoin briardin kanssa agilitattiin jonkin verran, mutta ainakin termiviidakko ja muut kiemurat tuntuvat paaaljon vaativammilta kuin silloin muinoin. Innolla odotan ensi viikkoa!

Kotona ollaan tällä viikolla jatkettu sisätokoja. Merkki sujuu aika kivasti jo pitemmältäkin matkalta. Jäävät on olleet hyvät. Ja kaukot kanssa parin metrin etäisyydeltä. Eilen tosin tuli todistettua, että ei se ihan selvää ollut vielä Otolle, että mitä se "merkki" -sana tarkoittaa. Oltiin ensin otettu merkkiä, jonka jälkeen otin kaukoja takapalkalla niin, että namialusta oli siellä merkkitötterön vieressä metrin päässä. Kun sitten yritettiin uudestaan merkkiä, niin O juoksi innolla sinne pakastepurkin kannen luokse. Kun yritin korjauttaa merkin taakse, niin se vaan tökkäisi jalalla kantta, että tässähän tämä on, etkö eukko nää?! Sen jälkeen nostin kannen olkkarin pöydälle ja uusi lähetys merkille. Edelleen koira vaan meni pöydällä olevan kannen luo ja laittoi oikein kuononsa oikeaoppisesti läpyskän päälle. Kun sitten vihdoin tajusin poistaa koko kannen huoneesta, niin johan taas muistui mieleen, että ai juu, se merkkihän olikin tuo tötterö! Otto <3

Liekeissä

Olemme pitäneet hiljaiseloa treenirintamalla pari viikkoa, mutta eilen korkattiin tulevan talven tokokausi uudella hallilla. Varmaan tauko sekä uudet evl-kuviot saivat kummankin motivaation noususuuntaiseksi ja Otto oli Otoksi, tai ihan miksi vaan koiraksi, suorastaan liekeissä.

Syksyn harkka-ahdistusten ja harjoitusmielekkyyden mietinnän jälkeen tulevan kauden teemana olkoon hyvä draivi ja fiilis tekemisessä. Ja tähän ainakin eilen päästiin. Otettiin ensin pallon kanssa pelailua, O sai tehdä väliin seuraamispätkää, humputella pallon kanssa ja taas jatkettiin. Teki aika pitkälle juuri sellaista seuraamista, jollaista sen aina haluaisin olevan. Teknisesti korrektia, paikan ja kontaktin pitämistä, takapään käyttöä. Ja sellaista se oli.

Tämän jälkeen päästiin ohjatun suuntien harjoitteluun, ei olla niitä edellenkään otettu kuin hassut pari kertaa. Muistini mukaan oikea puoli on ollut viimeksi vaikeampi, joten aloitettiin siitä. Mutta taisi se sittenkin olla se vasen puoli, ainakin eilen. Oikealle siis lähti merkiltä nätisti. Vasemmalle lähettäessä itsepintaisesti meni keskimmäiselle kulholle. Kerran se ehti mennä kulholle asti, josta kutsuin pois. Uusi lähetys, taas suuntana keskikulho, josta stoppasin matkalle ja kävin palkkamassa. Sen jälkeen lähetys uudestaan, jolloin vaati minulta selkeän siirtymisen vasemmalle päin. Tämän jälkeen taidettiin ottaa vielä oikea kerran ja vasen kaksi kertaa, ei enää vääriä suuntia. Näitä siis vaan lisää, että O hiffaa, ettei sitä kabanossia oikeasti löydy kun vaan sieltä, minne ohjataan.

Merkkiä katsottiin kanssa. Kotona sisällä O osaa jo aika kivasti hakeutua merkille pelkällä sanallisella käskyllä. Mutta eilen meni sellaiseksi häsellyksesi, ettei ilman selkeitä käsiapuja millään löytänyt oikeaan paikkaan ja silloinkin siis seurasi vaan kättä, ei se mitään merkkiä osannut liikkeeseen yhdistää. Mutta mä niin vaan tykkäsin siitä fiiliksestä, kun tyyppi häntä tötteröllä ja tassut viisi senttiä maasta ilmassa yrittää suorittaa jotain - ja oli aktiivinen!

Loppuun tehtiin vielä toinen setti pallolla hömpöttelyä, vähän haukutusta, seuraamista ja jääviä vapaasti liikkuen.

Kun eka kierros meni niin kivasti, ajattelin olla fiksu ja jättää tähän yhteen kierrokseen yksilöliikkeet. Sen sijaan otettiin paikalla istuminen ryhmässä. Otolla oli lautanen jalkojen edessä, piti paikkansa tosi hyvin ja kävin välillä piilossakin. Piilopaikkamakuu kanssa hyvä, jossain vaiheessa katseli vähän jotain takaviistoon, mutta muuten rauhallinen. Alas-ylös niin, että O oli ekana, molemmat hyvät.

Kyllä jäi oikeasti hyvä fiilis eilisestä, varmasti molemmille. Oi kun aina olisi tällaista heinäntekoa! Ja vaikkei olisikaan, niin on se vaan maailman paras Ottopoika. (Ja tähän perään voisi laittaa jotain sydänhymiöitä...)

Tänään tehtiin pikkuiset pätkän sisäkotitottista. Mistä huomaa syksyn/talven tulleen? No siitä, ettei viitsi enää lähteä minnekään ulos treenaamaan, kun eihän siellä näekään mitään. Mut joo, tänään tehtiin taas merkkiä. Ja onnistuihan se taas, osaa hakeutua merkin taakse jo useamman metrin päästä. Vähän jääviä m/i/s vaihdellen. Ja sitten käytiin operaation "kaukot kuntoon" kippuun. Takapalkalla parin liikkeen vaihtoja, apuna maton raja takajalkojen edessä. En usko, että se juuri Ottoa auttoi (mikä hyvä), mutta mun on helpompi olla varma, että liikkuuko ne takakoivet vai ei. Ja eihän ne liikkuneet. Muistaakseni kaikki muut meni useampaankin kertaan tosi nätisti, paitsi kerran tuli m-s-m eteenpäin. Eli eiköhän nuokin tuosta ala lutviintua, kun sinnikäästi harjoitellaan!

Hakukokeiden jälkimainingit

Koejahkailun lopputulos oli, että kävimme viime viikonloppuna osallistumassa hakukisoihin Hämeenlinnassa, tuomarina toimi Vesa Häkkinen. Olin ennen kisoja arponut joka toinen päivä, että mennään ja joka toinen päivä, ettei mennä, sillä ampumisahdistuksen takia koko tottis tuntui olevan hanurista. No, asiaa yhden jos toisenkin henkilön kanssa pallotelleena päätin kuitenkin mennä. Eipä jää sitten jossitellulle varaa, että mitä jos olisi sittenkin pitänyt koittaa.

Aamu alkoi tottiksella ja jo kentälle mennessä Otto tuntui käteen pahalta. En kovin voimakasta suoritusta olettanut saavani, eikä se sellainen ollutkaan. Jonkinasteisella teknisellä osaamisella ja hallinnalla saimme vietyä setin läpi, mutta aika tahmeaa menoa oli. Otto oli jo valmiiksi paineistunut, eikä se sen kummemmaksi muuttunut, noudoissa sentään saatiin nauttia vähän vapautuneemmasta suorituksesta. Liikkeistä sen verran, että paikallaolon O kykeni makaamaan, vaikka varmasti teki ampumisten aikaan tiukkaa. Seuraamisessa reagoi voimakkaasti ampumiseen, kykeni kohtalaiseen suoritukseen kauempana ampumispaikasta, mutta ahdistui ihan käsinkosketeltavasti alkupisteen lähellä sekä henkilöryhmässä, mikä oli ihan uutta. Liikkeestä istuminen ja maahanmeno ok, paitsi valmistelevat osat hipsuttelua. Luoksetulo ok. Tasamaanouto ok, paitsi palautukseen tarvitsisi voimaa. Hyppy- ja estenoudot ok, vaikka hyppynoudossa O joutui vähän aikaa etsimään kapulaa, pisteet siitä Otukselle, ettei luovuttanut. Eteenmeno ok, vaikka just ennen valmistelevaan osaan lähtöä O sai sätkyn ympärillä pyörivästä pörriäisestä. Pisteitä kertyi tällä kertaa 83.

Maastoon lähdin toiveikkaana, mutta siihen se tulostoive kumminkin kariutui. Lähetin ensin oikeaan etukulmaan, teki vähän vänkyräpiston, mutta uskoin, ettei siellä ole ketään. Vasemmassa etukulmassa kävi juoksemassa, muttei löytänyt. Sitten vaan edettiin etiäpäin, oikealle upposi koko ajan huonosti (eikä sillä puolella yhtään maalimiestä ollutkaan ollut), vasemmalle kyllä irtosi hyvin ja teki kunnon pistoja (välillä vähän liiankin laajoja), mutta kun ei vaan ukot nousseet niin ei ukot nousseet. Etukulmaan oli jäänyt yksi ukko, keskimmäisen umpparin O ilmaisi (ilmaisu olisi voinut olla vahvempikin) ja takakulmankaan ukko ei vaan noussut. Eli harmittavan lähellä, mutta ei sitten kuitenkaan. Vaikkei tulokseen enää ollutkaan mahdollisuutta, niin käytiin silti nostamassa esine. Ekalla pistolla nousi ja nätti luovutus. Maastopisteet yhteensä 118. Kai tuolle koiralle pitäisi ostaa sekä uusi nenä että uudet hermot, ohjaajan hermoista puhumattakaan!

Kokeen jälkeen päällimmäinen fiilis oli vitutus. Ensinnäkin siksi, että ainakaan tällä hetkellä en koe järkeväksi lähteä hulluna rakentamaan koiralle sietoa laukauksiin. Ärsyttää niin kovin, että pk-koiran uran saa heittää romukoppaan ennenkuin se oikein ehti alkaakaan. Toki on tullut mietittyä, että onko koirassa joku muu vika, joka sitten oirehtii tänä syksynä esiin nousseena reagointina laukauksiin. Oon kuullut, että korvatulehdus, vinksallaan olevan kilppariarvot, kiputilat ja ties mitkä voi aiheuttaa yllättäin alkanutta ääniherkkyyttä. Voi kun sellainen hoidettava syy olisikin. Mutta tuon koiran kohdalla olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä liittyy ihan samaan ilmiöön kuin jumalaton pörriäispelko (ei kykene kuuntelemaan eikä oikein jatkamaan suoritusta, jos se kuulee jonkun kärpäsen pörräävän lähellä) ja muu häiriöherkkyys (jos vähän tikku pistää tassuun, niin ei kykene ilmaisemaan maalimiestä). Ja kun koirasta puuttuu se pohjimmainen moottori, niin sen on hyvin vaikea hanskata tilanteita, kun jokin tällainen epämiellyttävä asia astuu kuvioihin.

Toisekseen heti kokeen jälkeen vitutti, että miksi, oi miksi, Otto ei nostanut sitä toista maalimiestä, niin oltaisiin saatu joku tunnustus kolmen vuoden mönkimisestä hakumetsässä itikoiden ja hirvikärpästen kiusaamina, helteessä ja sateessa. Mutta taas toisaalta, ihan opettavaista ja hauskaa tämä kaikki on ollut, eikä kai kolmen merkin (HK1) puuttumiseen koiran nimen edestä kannata jäädä takertumaan.

Ja mitäs tästä eteenpäin? Ainakin lopetan koiran kiusaamisen ampumisella ja yritän palauttaa siihen jonkun luoton, että tottis on ihan kivaa. Toivottavasti yhdessä tekemisen äklöys ei ehtinyt juurtua kovin syvälle tämän syksyn (ampumis)treenien myötä ja saisimme edes jokseenkin rennon meiningin palaamaan ja voisimme alkaa tuumata ensi talvelle evl:n korkkausta toko-puolella. Töitä tarttee tehdä liikkeiden kanssa, mutta ensisijaisesti keksitymme rakentamaan luottoa ja mukavuutta yhdessätekemiseen. Hakutreenejä ei tietenkään tarvitse lopettaa siihen, että otamme ainakin aikalisän pk-koirailuun, mutta on se sen verran aikaavievää puuhaa, että jos ei ole kisatavoitteita, niin on minun vähän vaikea motivoida itseäni lähtemään edelleen sinne hirvareiden syötiksi sateeseen istumaan milloin missäkin roskalaatikossa.

MH-luonnekuvauksen video

Vasta nyt sain näperreltyä Oton MH-luonnekuvauksen videon valmiiksi. Harmillisesti lopusta puuttuvat toinen leikitys sekä ampumiset kameran akun sipahdettua. Ihan kelvollinen esitys koiranpoikaselta, mutta ampuminen (joka sopivasti videolta puuttuu) ei sitten mennytkään ihan niinkuin Strömsössä. Ja se on valitettavasti näkynyt koiran käytöksessa luonnekuvauksen jälkeenkin, mutta siitäpä sitten toisella kertaa.

Ampumiset ahdistaa

Ei näköjään mikä ole varmaa koiran kanssa touhutessa. Otolla ei ole esiintynyt minkäänlaista reagointia laukauksiin tai ylipäätään ääniin ennen kuin tänä syksynä. MH-kuvauksessa ekan kerran, mutta ajattelin sen johtuvan testin kuormituksesta, mikä ei tietenkään tee asiasta yhtään vähemmän harmillista. Mutta se mikä oikeasti tällä hetkellä mietityttää ja ketuttaakin on se, että nyt ongelma näyttäisi olevan käsillä ihan sitten vaan tottiksessakin ammuttujen laukausten kanssa. Seuraamisessa paikka elää ja paikallolo on vähän kiikun kaakun, että pystyykö O pitämään hermot kurissa ja pysymään maassa. Ollaan nyt vissiin neljästi treenattu paikallaoloa ampumisten kera. Pääsääntöisesti pystyy pysymään, mutta koiran ilme on sellainen, josta minä en tykkää sitten ollenkaan, en. Voihan video, jo tässä on tullut tuumattua, että jos trendi jatkuu tällaisena, niin taitaa pk-koiran ura lentää roskakoriin ennen kuin oikeastaan ollaan ehditty edes aloittaa. Toki jonkin verran voidaan treenata, mutta mitään übermäärää treeniä en pidä järkevänä. Ja onhan tavallaan samanlaisia ongelmia havaittavissa muutenkin, sillä jos vähän nokkonen polttaa tassun alla, niin ei pysty ollenkaan ilmaiseen maalimiestä, jos vähän kärpänen pörrää ympärillä, ei pysty tekemään tottista jne. Jossain vaiheessa on siis kai vaan myönnettävä, että minulla on käsissäni koira, joka tekee erittäinkin hyvää suoritusta silloin kun aurinko paistaa, linnut laulaa ja tähdet on oikeassa asennossa. Mutta ei tarvitse paljoa, kun pakka vaan hajoaa. Ja kun vietti ei riitä, niin vietti ei riitä...

Tottiksia ollaan veivattu muuten pikkasen, viikonloppuna päästiin tekemään hyppynoutoa kahdellakin eri esteellä sekä vinoesteellä. Ei ongelmia. Muutenkin aika takuuvarmaa settiä O on esittänyt jäävissä, luoksetulossa ja eteenmenossa. Jotenkin vaan puhti on ollut poissa ja tekeminen on ollut sellaista pikkusievää puuhastelua.

Mietin jo tulevien hakukisojen perumista, mutta katsotaan nyt vielä. Tänään käytiin hakumetsässä haeskelemassa äijät ja maasto sentään tuntuisi pelittävän kohtalaisesti.

Ekaksi tyhjä oikeaan etukulmaan, vähän meni siksakkia, mutta tarkasti kuitenkin kulman. Vasemmalle tehtiin puolipakeneva täysumppariin. Haukkujan reilut parikymmentä. En tiedä, että oliko ehtinyt huhhailla piilolla, mutta ilmaisu kuulosti hyvälle. Jes! Seuraavaksi valmis oikealle puolelle, ilmaisu siihen saakka, että olin paikanpäällä, josta suoraan vapautus palkalle. Seuraavaksi valmis vasemmalle puolelle, etsi hyvin, löysi, haukkuja 25. Viides pisto oikealle ääniavulla, O etsiskeli vähän aikaa, teki hyvin töitä, löysi ja ilmaisu vajaa 30 haukkua. Vika maalimies vasemmalla ääniavulla, ilmaisu reilu parikymmentä. Oli kuulemma kerran ehtinyt kusaista ennen ilmaisun aloitusta, josta mm oli kieltänyt nätisti, sen jälkeen hyvä ilmaisu. Kaikenkaikkiaan siis aika näpsäkkä treeni! Viime viikon torstaina tehtiin muistaakseni tuollainen aika samantyylinen treeni. Paitsi että kummassakin etukulmassa oli maalimiehet ja yksi tyhjä oli vasta edempänä radalla.

Esteitä ja eteenmenoa

Tiistain tokotreeneissä ajatukseni oli tehdä kaksi settiä, ekalla kierroksella toko-juttuja ja toisella kierroksella pk-juttuja. Ja niinpä tehtiinkin.

Toko-kierros aloitettiin ohjatun noudon suuntien opettelulla. J kävi viemässä namit kipoille, jonka jälkeen ohjasin Oton merkille, josta edelleen vapautus oikeaan suuntaan. Huomaa, että heti kun on itselle uusia juttuja, niin tulee töpeksittyä oikein urakalla. Ajattelukyky katoaa jonnekin. Kaikenlaista viritystä tuli tehtyä matkalla, mutta jos laittais vaan itselle muistutuksesi, että miten kannattaisi treenata. Eli itsekin kun käy viemässä namit, niin tekee sen normikierroksen kaikkien kippojen ohi. Merkillä nami + huolehdittava, että suorassa merkin takana. Sen jälkeen ohjaus selkä suorana eikä ihan siitä merkiltä kiinni, että koiralla olisi edes teoreettiset mahdollisuudet nähdä, että mihin ollaan ohjaamassa. Ja jos menee väärään suuntaan, niin seis+josta nami+ohjaus oikeaan. Eli eikun toistoa vaan. :-) Lisäksi merkin opettelu erikseen jatkuu. Nyt Otolla tuntuu olevan vallalla se, että helposti kiertää merkin toisella puolella ja kun ei oikein tiedä, että mitä siltä odotetaan, niin alkaa läiskiä käpälällä merkkiä, samaan tyyliin kuin se tekee targetilla. Joo, jatkamme käsiohjausta vielä hetken.

Tämän jälkeen otettiin zeta, kun ajattelin sen palvelevan samalla myös pk-jääviä. Ei olla ikinä otettu zetaa, juuri muuta huomautettava ei ollut, kun että viimeisellä käännöksellä O oli jäänyt tuijottelemaan tötteröä. Täytyypä siis ottaa seuraamisharjoituksia tötteröiden lähellä. Ja alussa sattui työtapaturma, kun koira keuli seuraamisessa eikä selvästikään oikein kuunnellut, oli istu-käskyllä kyllä istunut, mutta sitten  mennyt ihme lysyyn ja painunut maahan. Otettiin alusta uusiksi ja nyt kaikki asennot oli hyvät (i-m-s).

Toisella kierroksella käytiin yhdessä viemässä patukka kentän laitaan odottamaan eteenmenoa. Aloitettiin hyppynoudolla 80 cm esteellä, oli hyvä. Sen jälkeen estenouto agility-A:lla (kun ei oikeaa estettä ollut tarjolla), oli hyvä. Eteenmeno, vähän meinasi venkoilla seuraamisessa, mutta vielä ihan ok, eteenmeno vähän kaarella, mutta hyvä silti. Lopuksi nostettiin este vielä 105 cm korkeuteen ja hyppyytin namilautasella kahdesti edestakaisin. Sen jälkeen vielä 90 cm menohyppy niin, että patukka oli toisella puolella. Nääkin hyvät, kerran taisi kolauttaa takaisinhypyssä.

Kaikenkaikkiaan Otto oli tosi kivassa vireessä, ehkä kesä ja helle ei vaan sovi meille tai sitten itse osaan ohjata jotenkin lungimmin, kun ei ole toko-koepainetta niskassa. Niin tai näin, mutta tuntui kivalta!

Kohtaaminen lampaantaljan kanssa

Tänään käytiin vielä toisella luontoretkellä katsomassa luontokirkkoa ja jonkun edesemenneen Peis Immosen luolaa. Retken kohokohta oli, kun Otto kohtasi lampaantaljan. Tämä Immosen gubbe oli asustellut joskus vuonna keppi ja kivi luolassaan ja polun varrelle oli laitettu lavasteeksi pari lampaantaljaa oksalle roikkumaan. Katsoin jo kauempaa, että mitä se Otto siellä edessäpäin niin matalana kyykkii. Kohteeksi paljastui lampaantalja, jota piti niin nenä pitkällä tutkailla ja ihmetellä.

Orinoron poluilla

Tämä viikonloppu on vierähtänyt Itä-Suomessa vanhempien lihapatojen äärellä.

Otto ja kirpparilta tehty nimikkolippislöytö

 

Eilen käytiin sateisessa kelissä tekemässä päiväkävely Orinoron luontopolulla, maisemat varsinkin rotkolla olivat upeat.

 

 

 

 

 

 

Ampiaisaccident

Alkaa meikäläisellä jo mennä hermo ampiaisten kanssa, ne tuntuvat vainovan meitä oikein urakalla. Liekö Otto tuoksuu kukkasilta (no ei varmaan tuoksu vaan haisee joltain ihan muulta...), mutta harmittavan usein ne ovat meitä nyt kiusanneet. Ehkä jonkun toisen koiran kanssa, joka ei pelkää pörriäisiä, niitä ei niin huomaisia, mutta kun niitä pistoksiakin tuntuu tulevan enemmän kuin laki sallii.

Pari viikkoa sitten hakutreenien päätteeksi Ottoa pisti amppari silmäluomeen. Tokokisoissa oli ne pari inhaa ampparia ennen suoritusta ja jopa siellä kehässä. Ja tänään hakumetsässä taas. Jos nyt aloittaa treenipäivityksen kumminkin alusta asti, niin oli siellä paljon hyvääkin ennen ampiasaccidentiä.

Treenin teemana oli saada etukulmien ilmaisut toimimaan ja toimihan ne! Ensin maalimies haukutti Oton ennen radalle tuloa, mikä oli hyvä. Sen jälkeen laitoin oikeaan etukulmaan tyhjälle, taisi haistaa, ettei siellä ole ketään, kun teki tynkäpiston ja olisi tykännyt lähteä rataa eteenpäin jo noin kolmenkympin kohdalta. Otin takaisin, lähetin uudestaan ja teki paremman piston. Sen jälkeen lähti maalimies pakona vasempaan etukulmaan ja johan oli ilmaisu hyvä. Tuli siinä treeniä suunnitellessa mieleen, että olisko liian helpot alut (eli mm:t aina etukulmissa, joista yleensä myös heti löydöt) motskaa laskevia tekijöitä. En tiedä, mutta tänään homma toimi.

Sen jälkeen oli valmis ukko oikealla puolella, tosi hyvä löytö & ilmaisu. Kun sitten tultiin takaisin keskilinjalle, niin yhtäkkiä Otto vinkaisi ja katseli takapäätään, koitin vaan ensin, että tuntuuko siellä mitään risua tms., ei tuntunut ja jatkettiin. O jatkoi kuitenkin levotonta käyttäytymistä ja kellistin sen ketoon katsoakseni, että mihin sattui. Ja voihan perkele, siellä oli amppari kiinni Otuksen palleissa. Irrotin ötökän ja päätettiin, ettei jäädä voivottelemaan, vaan jatketaan. Vasemmalla puolella vähän etuviistossa oli valmis maalimies, jonne Otto lähti hyvin ja etsi hyvin. Oli vaan sen verran pöpperöinen osuus rataa, etten nähnyt ollenkaan missä koira meni ja pelkäsin jo pahinta, että se on ottanut nokkaansa ampparista ja lähtenytkin autolle etsinnän sijaan. Mutta töitä se oli tehnyt ja löysi äijän. Mutta sitten se ilmaisu oli takunnut. Otto oli vaan istunut aloilleen ja alkanut katsella takapäätään, houkuttelemalla haukkui kuitenkin kohtalaisen parinkymmenen sarjan. Ottaen huomioon, että palleissa polttaa, niin hyvä suoritus.

Lopuksi vielä pakeneva maalimies niin, että Otto sai ryöstää perään maalimiehen vielä liikkuessa ja haukun aloituksesta palkka. Hyvin se haukun aloitti, ei ongelmaa. Hyvä treeni siis ilman tuota ampaista!

Kotona syynäsin vielä tarkemmin pistokohdan ja huomasin, että ampparin piikki oli vielä kiinni nahassa, en ollut sitä metsässä huomannut. Raasuparka, josko nää ampparit nyt vihdoin alkais riittää!

Temput jatkuu ja esineitä

Temppukoulu jatkui tänään. Jatkettiin merkin opettelulla ja ohjatun suunnilla, ihan kivasti meni sinne minne käskettiin. :-) Lisäksi tehtiin pari luoksetuloa pysäytyksineen niin, että törpöillä oli namit. Nyt näyttää olevan joku keulimisvaihde päällä, kun söhelsi seis-pysähdyksen jälkeen niin paljon, että olisi halunnut ottaa palkkansa joka kerta maahanmeno-tötteröltä, ei sieltä seis-tötteröltä. Meni vähän siis hurvitteluksi, eikä taidettu saada kertaakaan tyylipuhdasta luoksaria... No, kiva sinällään, että oli vauhtia ja meininkiä! Lisäksi otettiin kaikki jäävät putkeen, arpoi ihan oikeat asennot, mutta seisomisessa tuppasi siirtelemään tassujaan, kun tein koira kierron palatessa zetan tyyliin. Kaukoja tehtiin apulaudalla takajalkojen edessä. Pääosin ihan ok vaihdot, välillä arpoi asentoja vääräksi.

Tokojen jälkeen kävin tekaisemassa vielä kapean esineruudun, 20 m x 50 m, metsä oli sellaista normisankkaa metsää, aika paljon saniaista ja muuta pöpelikköä takaosassa. Kaksi esinettä valmiiksi ruudun takaosaan ja koira hommiin. Lähdettiin yhdessä kamalaa laukkaa autolta kohti ruutua ja onnistuin jättämään pikkusormen hihan lukon väliin (tai jonnekin) ja ensin piti ihmetellä, että mihin sen kaiken veren pyyhkisi. Sain kumminkin koiran vapautettua ruutuun ja heti ekalla pistolla nopeasti nousi eka hanska, josta palkka. Toisella lähetyksellä irtosi ruudun vasemmalle puolelle, mutta odottelin hetken, että korjaa itse takaisin ruutuun, niin kuin tekikin. Haeskeli hetken ruudun takaosassa, josta palasi näppäränä poikana toisen hanskan kanssa. Tosi hyvä ruutu hyvällä draivilla!

Uusia temppuja

Heti kisojen jälkeen piti tulostaa EVL:n säännöt tsiigailtavaksi, vaikka suunnilleen tiedänkin, että mitä liikkeitä uusi luokka tuo tullessaan. Niin se vaan nälkä kasvaa syödessä ja ajattelin nyt sitten vielä kuitenkin jatkaa tokoliikkeiden hinkuttamista, vaikka jossain vaiheessa olin jo sitä mieltä, että saa koko tokoilut jäädä vähäksi aikaa.

Tämän illan ohjatuissa treeneissä aloimme katsella niitä uusia liikkeitä ja tehtiin ensimmäisiä testailuja. Ohjattua noutoa aloitettiin suuntien opettelulla. Ohjattujen kapuloiden tilalle laitettiin pienet ämpärit nameja varten. Otto laitetettiin merkille seisomaan ja ensin laitettiin namiämpäri merkin kanssa samalle linjalle, jonne koira vapautettiin käsimerkin kanssa. Sen jälkeen namiämpäriä lähdetiin liikuttamaan kohti lopullista paikkaansa ja vapautettiin koiraa merkiltä ämpärille. Sama toiselle puolelle. Tää nyt oli luonnollisesti helppoa koiralle, joten näitä nyt sitten jatketaan ja aletaan pikkuhiljaa tekemään niin, että koira on siinä merkillä ja itse aletaan liikkua lähemmäksi varsinaista aloituspaikkaa, josta vapautetaan ämpäreille.

Toisena juttuna katsottiin merkkiä. Ollaan joskus muinoin harjoiteltu sitä, mutta en usko, että Otolla on enää mitään muistikuvaa aiheesta. Nyt siis niin, että ohjataan koira kädellä merkin taakse (aina samalta puolelta merkkiä), josta palkka. Ja tässäkin aletaan pikkuhiljaa kasvattamaan ohjajaan ja merkin etäisyyttä. Otto oli ihan liekeissä tästä liikkeestä, sille tuntuu sopivan parhaiten uusien temppujen opettelu. Kaiken kaikkiaan O oli eilen tosi kivassa vireessä, loppuun se sai vielä tehdä pari maahanmenoa (tai jotain, en muista enää) ja juoksennella pallonsa kanssa.

Toisessa setissä otettiin paikallaistuminen niin, että jätin alustan etutassujen eteen, josta tarjoilin palkan. Kävin kahdesti piilossa ja palkkasin kerran välissä. Aika virkamiesmäisennäköistä pönöstystä. Hyvä! Paikallamaakaaminen häirittynä oli hyvä, mutta perusasentoon tarvittiin jälleen kaksi käskyä, vanha vika siis palasi kehiin.

Menolippu EVL:ään

Taitaa sanonnassa olla jotain perää, että jos kenraali menee huonosti, niin varsinainen ensiesiintyminen sitten hyvin. Tänään startattiin ekan kerran tokossa voittajaluokassa Janakkalassa, tuomarina toimi Hannele Pörsti. Kaikenlaista pikkuviilattavaa ja vähän isompiakin kömmähdyksiä sattui, mutta silti - me saatiin Oton kanssa ykköstulos ja menolippu erikoisvoittajaluokkaan!

Paikalla makaaminen 10

Seuraaminen taluttimetta 8,5 - Pientä elämistä paikassa, mutta kaikenkaikkiaan ihan ok suoritus.

Istuminen seuraamisen yhteydessä 10

Luoksetulo 8 - Vuhuu, tää oli Otoksi tosi hyvä. Taisi laukatakin välillä, pysähtyi ihan ok, eikä tarvinnut lisäkäskyjä, hyvät eteentulo & sivulle siirtyminen.

Lähettäminen määrätylle paikalle, maahanmeno ja luoksetulo 6 - Löysi ruutuun ensimmäisellä yrittämällä, jäi kyllä aika etureunaan. Mutta sitten tapahtui jotain kummallista, kun olin kääntynyt kävelyosuudessa juuri kohti alkupistettä, niin O päättikin ponkaista ruudusta ylös. Koira, jolla yleensä on sitä liimaa tassunpohjissa.

Noutaminen esteen yli hypäten 10

Metalliesineen noutaminen 8 - Vähän verkkaista joka osassa.

Tunnistusnouto 8 - Ampiaiskatastrofi, kun liikkurin viedessä palikoita meita alkoi ahdistella amppari, joita Otto kamalasti pelkää. Otto otti parin metrin välin, enkä oikein tiennyt mitä olisin tehnyt. Käskin sivulle, kun liikkuri käski kääntyä kohti palikoita. Lähti vähän vaisusti liikenteeseen ja pelkäsin jo, ettei Otus kykene järkytykseltään työskentelemään. Mutta pystyipä vaan ja luovutti oikean palikan.

Kauko-ohjaus 5 - Teki kaikki vaihdot oikein, mutta liikkui törkeästi eteenpäin.

Kokonaisvaikutus 8

256 pistettä, VOI 1, 3. sija.

Jo ennen paikkamakuita meidän ympärillä pyöri ampiainen, jolloin Otto sai ensimmäisen slaagin. Se menee ihan toimintakyvyttömäksi niistä ja alkaa vaan kytätä takapäätään, että onko se siellä jossain. Ehdittiin onneksi käydä nollaamassa tilannetta pallon heittelyllä ja onneksi siitä kehässä sattuneesta episodista päästiin yli. Vähän jo luulin siinä vaiheessa, että näinköhän Otto pystyy enää keskittymään, sen verran se kaikkia pörriäisiä karttaa. Onpahan siis jotain odotettavaa talvessa, kun silloin ei ainakaan noita haittatekijöitä ole!

Otto ja palkinto 

(vaikka Otosta ehkä vielä mieluisampi palkinto oli treenikaverin ykköstuloksesta lupaama piirakkapala kisapaikan kanttiinista, minkä Otto heti lunasti)

MH-kuvausta, hakua ja tokoa

Viimeiseen viikkoon mahtuu otsikossa kirjoitettuja aktiviteetteja. Aikajärjestyksessä jos alkaa purkaa, niin viime sunnuntaina käytiin kääntymässä MH-kuvauksessa. Jos luonnetestiin vertaa, niin ehkä otus oli vähän "miehistynyt" ja edelleen se käyttäytyi aika ennalta arvattavasti. Puolustusreaktiot olivat isommat, kun ehkä olisin osannut arvata. Kaiken kaikkiaan ihan pätevä otus, lukuunottamatta lopun pienoista yllätystä, että kuinka voimakkaasti Otto reagoi ampumiseen. Sinällään se oli sen päivän "kunto", mutta toivottavasti jatkossa ei tule todellisia ongelmia paukkujen kanssa. Tai ylipäätään äänien, tähän mennessä se ei ole osoittanut minkäänlaista ääniherkkyyttä muissa tilanteissa. Viimeksi eilen käytiin ulkoilemassa armeijan alueen vieressä, eikä pamaukset aiheuttaneet mitään reaktiota.

Kuvaajina toimivat Riitta Liimatainen ja Kai Tarkka. Arvioinnit näyttivät kirjoitettuna seuraavanlaisilta. Videot voisin laittaa jakoon, jos olisi tietokone, joka niitä jaksaisi pyörittää ja saisi editoitua niistä näppärän koosteen. Toistaiseksi siis tyydyttävä vaan sanalliseen arvioon. Muut kuvaavat aika hyvin sitä, mitä siellä tapahtui, mutta 7-kohdassa (ääniherkkyys) Otto ei ollut millään tavalla kiinnostunut räminälaitteesta vaan halusi vaan kaikilla mahdollisilla ohituskerroilla haistella jotain ihanaa tuoksua laitteen vieressä. Eli sinällään sanallinen arvio - Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja  houkuttelee koiraa - pitää tietysti paikkaansa, mutta kyse oli siis siitä, ettei koiraa olisi voinut laite vähempää kiinnostaa, ei siitä, ettei se olisi uskaltanut tulla katsomaan laitetta.

1a) KONTAKTI Tervehtiminen: 4. Ottaa itse kontaktia ja vastaa siihen.
1b) KONTAKTI Yhteistyö: 4. Lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta.
1c) KONTAKTI Käsittely: 3. Hyväksyy käsittelyn.

2a) LEIKKI 1 Leikkihalu: 3. Leikkii - aktiivisuus lisääntyy/vähenee.
2b) LEIKKI 1 Tarttuminen: 3. Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla.
2c) LEIKKI 1 Puruote ja taisteluhalu 3. Tarttuu, vetää vastaan, mutta irrottaa ja tarttuu uudestaan/korjailee otetta.

3a) TAKAA-AJO 1. kerta: 1. Ei aloita.
3b) TARTTUMINEN 1. kerta: 1. Ei kiinnostu saaliista / ei juokse perään.
3a) TAKAA-AJO 2. kerta: 1. Ei aloita.
3b) TARTTUMINEN 2. kerta: 1. Ei kiinnostu saaliista / ei juokse perään.

4) AKTIVITEETTITASO: 4.  Tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen.

5a) ETÄLEIKKI Kiinnostus: 4. Kiinnostunut avustajasta, yksittäisiä lähtöyrityksiä.
5b) ETÄLEIKKI Uhka/aggressio: 3. Osoittaa useampia uhkauseleitä osion ensim. osassa.
5c) ETÄLEIKKI Uteliaisuus: 2. Saapuu linjalle aktiivisen avustajan luo.
5d) ETÄLEIKKI Leikkihalu: 3. Leikkii - voi tarttua varovasti, mutta ei vedä.
5e) ETÄLEIKKI Yhteistyö: 4. Kiinnostunut sekä leikkivästä että passiivisesta avustajasta.

6a) YLLÄTYS Pelko: 1. Ei pysähdy tai pysähtyy nopeasti
6b) YLLÄTYS Puolustus/aggressio: 2. Osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä.
6c) YLLÄTYS Uteliaisuus: 4. Menee haalarin luo, kun ohjaaja on edennyt puoliväliin.
6d) YLLÄTYS Jäljellejäävä pelko: 4. Niiaus tai nopeuden vaihtelu samanlaisina vähintään kahdella ohituskerralla.
6e) YLLÄTYS Jäljellejäävä kiinnostus: 2. Pysähtyy, haistelee tai katselee haalaria yhdellä ohituskerralla.

7a) ÄÄNIHERKKYYS Pelko: 3. Väistää kääntämättä pois katsettaan.
7b) ÄÄNIHERKKYYS Uteliaisuus: 2. Menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja  houkuttelee koiraa.
7c) ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä pelko: 1. Ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihteluita tai väistämistä.
7d) ÄÄNIHERKKYYS Jäljellejäävä kiinnostus: 1. Ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan.

8a) AAVEET Puolustus/aggressio: 3. Osoittaa useita uhkauseleitä.
8b) AAVEET Tarkkaavaisuus: 3. Tarkkailee aaveita, pitkiä taukoja, kumpaakin puolet ajasta tai koko ajan toista.
8c) AAVEET Pelko: 1. On ohjaajan edessä tai sivulla.
8d) AAVEET Uteliaisuus: 4. Menee katsomaan, kun ohjaaja on edennyt puoleen väliin.
8e) AAVEET Kontaktinotto aaveeseen: 4. Ottaa itse kontaktia avustajaan.

9a) LEIKKI 2 Leikkihalu: 2. Ei leiki - osoittaa kiinnostusta.
9b) LEIKKI 2 Tarttuminen: 3. Tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla.

10) AMPUMINEN: 5. Häiriintynyt, pelokas.

Tällä viikolla ollaan tokotettu päivittäin. Onko se joku sellainen sanonta, että jos kenraali menee päin honkia, niin sitten varsinainen esiintyminen on priimaa. Tää voisi mun toiveiden mukaan pitää paikkansa, sillä tiistain viimeinen harjoitus kentällä ennen kisoja oli kyllä sellaista taistelua taas. Tunnari ok + liikkeestä istuminen ok. Mutta ruutu oli kateissa, jäi kummallisesti himmailemaan ruudun eteen, toistuvasti. Luoksetulossa oli tervaa tassunpohjissa, kun ei meinannut päästä alkupaikalta liikkeelle ja meni hiippailuksi ennen tötteröitä. Näitä ollaan nyt työstetty, esim. luoksetulon ensimmäinen käsky taitaakin meillä olla "vapaa", jotta saan koiran vapautumaan tai yleensäkään hievahtamaan. Ou jee... No, nyt ollaan veivattu ruutua, luoksetuloa, kakeja (mitkä muuten on olleet aika kivat!) ja metallinoutoa. Muiden pitäisi olla kohtuullisen varmoja liikkeitä, siis ylipäätään siihen tasoon nähden, missä mennään.

Tänään hakutreeneissä tuli todistettua uusi ongelma, joka on jostain puskista näköjään tullut. Etukulmien ilmaisut olivat jo viime viikolla karseat, koira ehtii kuseskella ja hengailla piilolla aikansa, ennenkuin aloittaa huonorytmisen haukun. Ja tämä on siis pelkkien etukulmien ongelma, sen jälkeen ei ongelmaa. Tänään tehtiin seuraavanlainen plänä (siis ennen kuin tiedostin, että meillä on oikeasti etukulmaongelma): vasempaan etukulmaan umppariin pakeneva maalimies. Koira lähetetään kuitenkin ensin valmiille maalimiehelle oikeaan etukulmaan. Ja kappas, toisin kuin luulin, Otto tekikin tosi hyvän piston oikeaan etukulmaa. Se ilmaisu oli sitten vaan sieltä ja syvältä, ainakin kolme puskaa käytiin kusemassa, ennenkuin vinkuna alkoi. Tämän jälkeen vasemman etukulman nosto, löysi luultavasti aika nopeasti. Mutta sitten taas huhhaili, oli tunkenut umppariin sisällekin ja haukkui ne väkinäiset haukkunsa. Kolmas maalimies oli oikealla valmiina umpparissa. Etsi ja löysi hyvin, tsekkasi piilon ja aloitti hyvä haukun. Neljäs maalimies pakenevana, ei ilmaisuongelmaa.

Voihan sviddu siis sanon minä, nyt kun hallinta / suorat pistot / nenäkäyttö / umppari-ilmaisut tuntuisi olevan selvemmillä vesillä, niin sitten tarttee alkaa keksiä ratkaisuja etukulmien huonoon ilmaisuun. Plääh! Vinkiksi ensi kertaa varten saatiin, että voisi laittaa ekalla pistolla etukulmaan tyhjälle ja kun se palaa takaisin, niin maalimies lähtee karkuun toiseen etukulmaan ja koira saa vaikka vähän varastaa perään. Jotenkin tässä ongelmassa on kai kyse maalimiesmotivaatiosta, vaikka se mielellään lähteekin ja etsii. No, katotaas taas ensi kerralla, että mikä on meininki karvakorvan kanssa! Korvista muuten puheenollen, saatiin noottia MH-kuvauksessa muilta karkkari-ihmisiltä, että Oton korvakarvoille voisi tehdä jotain. No joo, onhan ne vähän rehahtaneet... Oon tällä viikolla yrittänyt joka ilta saada aikaiseksi nyppiä ne, mutta ei oo poika vielä joutunut luopumaan hapsuistaan.

Treenipäivityksiä

Edellinen blogipostaus näköjään päättyi tuumailuun, että jatkuuko mielekäs (vai mieletön?) harrastaminen. Parin viimepäivän ajan meno on taas tuntunut paremmalta ja onnistumisiakin on tullut. Ollaan tokotettu päivittäin, parikin kertaa päivässä. Ennen kisoja keskitytään varmaan edelleen samoihin liikkeisiin. Metallinoudon luovutuksen parantelu, edelleen kapulan suussapito tuntuu Otosta ällöltä ja sen vuoksi eteenistumiset on kuin hidastetusta elokuvasta, ettei kapula vaan tippuisi suussa taaksepäin, kun tällää sen takamuksensa maahan. Ruutu on löytynyt aika kivasti viimeaikoina, mutta niitä lisää. Luoksetuloja oon ottanut "nami tötteröllä" -tyylillä ja ylipäätään luopunut ajatuksesta, että sieltä on pakko laukata. Saa ravata, jos tekee pysähdykset hyvin ja ihan hyvinhän se on ne viime aikoina tehnyt. Muita liikkeitä vaan pidetään yllä, niissä ei pitäisi mitään sikavaikeeta olla. Joo paitsi että kaukot. Niitä on sitten hinkattukin ihan koko rahalla. Välillä tuntuu, että tyypillä ei ole korvia ollenkaan ja se tekee mitä sattuu. Ja välillä se tekee kaikki oikein. Ja välilllä se etenee. Ja välillä se pysyy paikoillaan. Jatketaan takajalat laudalla -systeemillä, niin on sentään päästy jo tekemään hyvät vaihdot kisamatkalta.

Torstain hakutreenit käsittivät tällä kertaa 6 maalimiestä, joista yksi oli laatikkomaisessa umpparissa ja toinen avonaisessa laatikossa. Ekat etukulmissa oli valmiina, toiset kaksi piiloille lähti samaan aikaan ja kaksi viimeistä oli haamuina. Etsinnässä ei huomautettavaa. Ilmaisuissa kaksi ekaa oli kummallisen katkonaisia. Täysumpparilla oli arponut ensin, mutta kaikenkaikkiaan ihan ok ilmaisu. Loput ilmaisut hyvät. Kotimatkalla käytiin vielä tekemässä pk-tyyliset tottikset pallon kanssa, seuraamista, jäävät, luoksetulo ja eteenmeno. Ja olipa tyypissä virtaa! Selvästi se tykkää tehdä pallopalkalla helppoja juttuja, "vaikeat" tokosysteemit vaan saa sen dieselmoodiin.

Tänään aloitettiin aamupäivä tokotteluilla, tehtiin noita alussa lueteltuja juttuja. Sen jälkeen käytiin tekemässä Katjan kanssa esineruutua, noin täysikokoinen alue. Kun kerrankin oli apukädet paikalla, niin päätin tehdä Otolle mukavan nostatustreenin niin, että Otto näki esineiden viennin, yksi kerrallaan. Eka esine vasemmassa takakulmassa, toinen esine keskellä noin 25 metrissä ja kolmas esine oikeassa takakulmassa kivikuopassa. Kaikki esineet nousi ekalla pistolla tosi nopsasti, jopa tuo viimeinen, vaikka Otto joutuikin vähän aikaa paikantamaan sitä kivikuopan pohjalle.

Esineiden jälkeen otettiin vielä kolme kappaletta umppari-ilmaisuja kompostineliöllä, ihan kelvolliset ilmaisut, ekalla noin 20 haukkua, toisella noin 40 haukkua, josta kehuin ilmaisun aikana sanallisesti ja kolmannella vielä parikymmentä haukkua. Kun tämän setin jälkeen herra Otto pääsi vielä seurustelemaan kahden tyttösen kanssa metsään, niin olipa aika vetelää poikaa, kun päästiin takaisin kotiin.

Viime kirjoituksessa listasin Oton tuhoamia asioita, niitä on tullut mieleen vielä lisääkin. Kenkiä/kengännauhoja on mennyt lukematon määrä, pari kappaletta isännän pukuja + muista vaatteista erityisesti nappeja ja vetoketjuja, teekkarilakki x 2. Jatkan listaa, kun tulee mieleen, vaikka luulen, että sitä ihan tiedostamattaan haluaa jo unohtaakin, että mitä kaikkea tuo tyyppi on puuhastellut lyhyen elämänsä aikana.

Kehityskeskusteluiden kulminaatiopiste

Otolle on ilmeisesti iskenyt joku kolmen ikävuoden kriisi. Nuorena koirana Otto oli aika kova poika tuhoamaan kodin irtaimistoa, joskus kesällä muisteltiin, että mitä kaikkea se on pistellyt poskeensa. Tietokoneen piuhat pariin kertaan, lukematon määrä muita sähköjohtoja, pesukoneen letkut ja piuhat, verhot tankoineen, tuolin kulmat, saunajakkaran kulmat, kahvinkeitin, seiniä ja listoja, roskiksia, kamera, kukkaro, silmälasit x 2, kännykkä, lista on loputon.

Nyt hänen aikuistuttuaan ja oltuaan tuhoamatta kodin irtaimistoa jo hyvän aikaa, Otto on laittanut uutta vaihdetta silmään. Viime viikolla kun tulin kotiin, niin herra istui yläkerran aulassa vessan hana suussa. Ei sentään ollut purkanut sitä lavuaarista irti, vaan ottanut vaihtoa odottavan kappaleen yläkerran tasolta. Ei siis vahinkoja. Tällä viikolla herra O odotti samaisella aulan matolla huovutettu lammas-niskatyyny suussaan. Ensin huokasin helpotuksesta, että ei onneksi ole kuolajälkiä pahempia tuhoja, ennenkuin huomasin olohuoneen puolella lammaskaksikon toisen osapuolen huomattavasti heikommassa hapessa. Itse tällä hetkellä kehityskeskusteluasioiden kanssa töissä painiessa ensimmäisenä tuli mieleen, että jaahas, herra Otto on sitten saavuttanut jonkinlaisen kehityskeskustelun loppukliimaksin herra Lampaan kanssa.

Muutenkin tuntuu taas varsin työläältä puurtamiselta treenailu Oton kanssa. Tokot ei jotenkin nyt vaan skulaa, junnataan samoja juttuja paikoillaan eikä edistystä mihinkään suuntaan, O ei ole vastaanottavainen ja meikäläisellä meinaa mennä hermot, jonka jälkeen O saa hysteerisyyskohtauksia, eikä pysty enää keskittymään ja rauhoittumaan työskentelyyn. Huoh! Onpa tullut sekin mieleen, että jos tulevat kisat on ihan katastrofi, niin taidetaan jättää tokot vähäksi aikaa tauolle. Ei tää meinaan nyt oikein vastaa mielikuvaani mukavasta puuhastelusta mukavan koiran (ja mukavan ohjaajan!) kanssa.

Umppareita

Tämän illan hakutreeneissä teemana oli umppari-ilmaisut. Sellaisenaan umpparit eivät ole vaikeita, mutta radalla etsinnän yhteydessä ilmaisut voisivat olla vahvempia. Niinpä suunniteltiin pistot niin, että päästiin tekemään niitä umppareita.

Vasemmassa etukulmassa oli laatikkomainen umppari. Maalimies lähti kiljuen piiloon, kun olin tuomassa Ottoa radalle. Otto perään, löysi hetimiten, oli ensin vähän vinkunut, sen jälkeen ihan ok haukku, tauko ja toinen setti ok haukkuja. Palkkaus ja kävin hakemassa pois. Sen jälkeen valmis oikeaan etukulmaan, siellä parikymmenta haukkua. Maalimies antoi mini-ruokapalkan, otin Oton hihnaan, maalimies lähti edellä houkutellen palaamaan takaisin kohti keskilinjaa ja hetken päästä lähti juosten karkuun ja annoin Oton kiskoa perään sen verran hitaammin, että maalimies ehti kadota jo ennen keskilinjalle pääsyä takaisin sinne alkuperäiseen umppariin. Otto oli otoksi vimmoissaan menossa perään, ilmaisu oli ok. Tehtiin vielä perillä niin, että välipalkan jälkeen maalimies meni takaisin umppariin ja haukutettiin vielä kerran. Kehuin sanallisesti hyvästä haukusta. Voisi koittaa jatkossa myös, että miten koira reagoi, jos sitä vähän taputtelisi kylkiin haukun aikana, vahvistuisiko vai häiriintyisikö.

Tämän jälkeen siirrytiin maapiilolle, jonka arvelin olevan vaikea, kun ei ole kai koskaan otettu maapiiloa millään tavalla. O näki maalimiehen haamuna maapiilon takana, käänsin koiran toiseen suuntaan, jonka aikana maalimies piiloutui. Lähetin koiran ja se paikansi hajulla maalimiehen tosi nopsasti. Hyvä! Siinä välissä O ehti käydä kusaisemassa lähipuskaan, mutta aloitti sitten ilmaisun omatoimisesti ja se olikin kohtalaisen hyvä ilmaisu. Lopuksi vielä yksi helppo pakeneva, josta sai palkan haukun aloituksesta. Kivat treenit, eikä ne umpparitkaan tunnu enää niin hankalilta - musta eikä Otosta! Ensi viikolla tiedossa lisää umpparitreeniä toisessa paikassa.

Tokoa ollaan väännetty vaihtelevasti kanssa. En taida jaksaa kirjoittaa nyt varsinaisista harjoituksista sen enempää. Yleisesti on tullut jälleen mietittyä harjoittelun mielekkyyttä ja syvintä olemusta. Jokaisella treenaajalla on varmasti päässään mielikuva siitä, miltä ideaalisuoritus näyttää ja tottakai siihen on hyvä omassa treenissään pyrkiä. Mutta missä vaiheessa kannattaa miettiä, että mikä se ihan oikeasti realistinen suorituksen taso on? Kuinka paljon kannattaa jäädä hinkuttamaan jotain pientä asiaa, jos kokonaisuudessaan jo tietää, että käytettävissä olevalla koira- ja ohjaajamateriaalilla ei SM-tason suorituksiin ylletä, eikä koiran vire vaan riitä sen näköiseen suoritukseen kuin oma ajatus näyttävästä suorituksesta vaatisi? Näitäpä siis alkuviikosta pohdittiin treenikaverin kanssa, että ehkä kannattaisi hieman madaltaa kriteereitä. Tarkoitukseni onkin ollut kirjata ylös "minimikriteerit" liikkeittän ja myöskin yrittää noudattaa niitä harjoitellessa. Vaikkapa niin, että metallikapulan noudossa riittää se, että koira odottaa käskyä, lähtee hakemaan, ottaa kapulan suuhunsa, SAA PALAUTTAA RAVILLA ja luovuttaa korrektisti => en suotta takerru siihen, että palautus ei tule laukalla, kun se kerran vaan tuntuu  niin hankalalta. Jospa itsekin osaisi silloin aidosti kehua koiraa, kun se tekee oikein näillä minimikriteereillä. Sen sijaan, että näen silmissäni ideaalisuorituksen, voisin miettiä, että mitkä ovat realistisia suorituksia tämän koiran kanssa. Katsoittaisiin, että kuinka pitkälle niillä keinoin pääsisimme.

Retki Evolle

Kesälomalla oli jo tarkoitus lähteä jonnekin lähialueelle kävelemään vähän pitempi reitti, mutta vasta tänään se tuli toteutettua. Käytiin Evolla tallustelemassa vajaan kymmenen kilsan lenkki, ei paljon (=ketään) vastaantulijoita, ilma suosi ja maisematkin oli nätit - kivaa siis!

 

Perjantaina käytiin tekemässä tottista, tuntui, että me molemmat oltiin jotenkin koomassa. Ei ollut itsellä oikein inspiraatiota, eikä Ottokaan ollut oikein hyvässä moodissa. Takkuiltiin kuitenkin läpi vinoestenouto, vähän seuraamista, eteenmenoa ja kaukoja.

Eilen päästiin hakumetsään. Treenit olivat onnistuneet, mutta jälleenpä tuli mieleen, että olisi hyvä käydä treenin kulku läpi kaikkien maalimiesten kanssa. Vähän meinasi sanansaattajan ja maalimiesten välillä kadota ohjeet, jotka varmaan itsekin epäselvästi esitin. Mitä siis jälleen opimme? Jotain.

Itse treeni oli kumminkin hyvä. Molemmat etukulmat valmiina, ekalla pistolla mm roskiksessa. Löysi, mutta ilmaisu vähän takkusi ja ilmeisesti oli yrittänyt tunkeutua roskiksen alta sisäpuolelle. No mutta ilmaisi kumminkin. Toisessa etukulmassa hyvä ilmaisu muuten, paitsi että välillä oli pitänyt nuuskaista juoksunartun tuoksuja maalimiehen lahkeesta + hallintaanotto maalimiehellä, palkka kun oltiin kuljettu pari metriä keskilinjaa kohden. Kolmas maalimies mäen takana viidessä kympissä, ilmaisuja siihen asti, että olin perillä, josta vapautus palkalle. Neljäs maalimies pakenevana kompostikehikkoumppariin, tässä jo parempi ilmaisu. Viimeisille maalimiehille olin ajatellut, että palkkaus jo suoraan ilmaisun aloituksesta, mutta tässä kohtaa ei enää ohjeet kantaneet. Viides maalimies äänellä, ilmaisuja muistaakseni parikymmentä, ei huomautettavaa. Viimeinen maalimies puolipakenevana syvälle noin 60 metriin, haukkuja parikymmentä. Muuten tosi hyvä treeni, mutta umpparit voisi olla varmemmat. Ensi kerralla täytyy ottaa ihan lähietäisyydeltä ensin roskiksen ilmaisu ja sen jälkeen ottaa normipistolla, josko se sillä paranisi.

Tänään Evon reissulla isäntä sai toimia maalimiehenä, kun otettiin neljä kappaletta pelkkiä umppari-ilmaisuja kompostikehikolla. Hyvät ilmaisut, kasvatettiin määriä ensimmäisestä muutamasta ensin pariinkymmeneen, sitten kolmeenkymmeneen ja viimeisellä noin neljäänkymmeneen haukkuun. Tosi hyvät ilmaisut!

Synttärisankari

Otto Otukainen täytti tänään kolme vuotta. Suuret synttäribileet jäi pitämättä ja omistajan laiskuudesta johtuen perinteinen maksalaatikkokakkukin kuihtui pelkkiin kolmeen nakkikynttilään, jotka jääkaapista löytyi. Edes valokuvaa sankarista ei tullut otettua, vaikka niin meinasin. Arki on hiipinyt talouteen tällä viikolla, kun myös minä palasin työpöydän ääreen. Ihan hyvä, josko nyt tulisi uutta ryhtiä eloon, kun on jokseenkin säännöllinen päiväohjelma. Viimeinen lomaviikko meni vähän itse edestään, en saanut mitään mainitsemisen arvoista tehtyä. Brucea käytiin sentään kuuntelemassa ja Ottokin pääsi oikein "isolle kirkolle" mukaan, kun majoituttiin Continentalissa. Yöllä konsertin jälkeen Otto pääsi vielä ulkoilemaan konsertista palaavan väken joukkoon ja joku mies oli todennut heidän olevan samoilla asioilla puskassa. :-)

Treenejäkin on taas alettu käynnistellä. Kahdesti ollaan päästy hakumetsään. Molemmilla kerroilla maalimiehiä on ollut viisi kappaletta ja teemana on ollut edelleen suorat pistot ja motivaation nostatusta peräänajoilla, haamuilla ja äänillä, väliin laitettu valmiita ukkoja. Ilmaisuja vaihtelevasti loppuun asti vietynä, palkattu pelkästä aloituksesta ja jotain siitä väliltä. Homma on sujunut kuin rasvattu, ei huomautettavaa. Viimeisimmissä treeneissä tehtiin myös umppari-ilmaisut, jotka ihan ok. Ekaksi yksi harjoittelu ihan keskilinjan lähellä niin, että Otto näki maalimiehen menon piiloon. Tässä erittäin hyvä ilmaisu. Sen jälkeen aloitettiin varsinaiset pistot, eka maalimies etukulmassa roskiksen sisällä. O löysi aika pian, ensin yksi haukahdus, pienen tauon jälkeen aloitti haukun. Ei ihan yhtä hyvä ilmaisu kun avopiiloilla, mutta kyllä se siellä sen parikymmentä haukkua paukutti ennen palkkaa. Nyt vaan otettava ihan tavaksi raahata omaa kompostikehikkopiiloa treeneissä mukana, mikäli valmiita umppareita ei ole radalla.

Esineitä ollaan otettu leirin jälkeen kerran, tänään synttäreiden kunniaksi. Toin Oton alueen (20 m x 60 m) laitaan katsomaan, kun vein kolme esinettä alueen loppupäähän. Ajatus oli hyvä, mutta suuntavaistottomasti onnistuin ensin jättämään osan esineistä alueen ulkopuolelle, joita sitten siirtelin, sen jälkeen luulin kyllä osuneeni oikeaan, mutta lopputarkastelu osoitti toisin. Kaksi ekaa esinettä löytyi kahdella pistolla. Otto joutui kyllä vähän etsiskelemään, mutta teki hommia hyvin. Kolmatta varten siirryin lähettämään alueen oikeaan laitaan ja O lähti kaartamaan alueelta vielä enemmän oikealle ja meinasin jo huutaa pois. Päätin antaa sen kuitenkin työskennellä ja etsiytyä itse takaisin alueelle, kun kappas, sehän löysikin pienen mustan sukan - ihan toisesta suunnasta kun luulin sen löytyvän. Eilen päätin, että vihdoin askartelen niitä kreppejä tai muita merkkejä, joilla saan merkattua alueen. Otolle siis täydet pisteet esineistä, ratamestarille aika paljon vähemmän pisteitä.

Tottista ja tokoa on tehty vähän. Seuraavat toko-kisat on katsottuna kalentriin, joten seuraavanlaisia asioita pitäisi sitä ennen tehdä.

Ruutu - tää on viimeisimmillä kerroilla alkanut onnistua, vähän se hakee sitä loppuosaa, mutta onpa silti osunut aika hyvin ruudun takaosaan. Lähetyksiä on tehty jokusen kerran niin, että seison itse puolessa välissä aloituspisteen ja ruudun välissä, tuntuisi toimivan. Palkka joko ruudussa (tai ei palkkaa ollenkaan ruudussa) tai sitten niin, että appari heittää pallon ruudun taakse, kun O on ruudun keskellä. Loppuosassa ei enää ongelmaa, tulee hyvin sivulle. Itse vaan kuulemma käskytän aika voimakkaasti ja annan vartaloapua, enpä ollut tuota edes tajunnut tekeväni.

Tunnari - ei etsintäongelmia edelleenkään. Luovutusta treenattava erikseen.

Metallinouto - tää on perussettiä, en tiedä auttaisko vauhtinoudot paluuvauhtiin.

Kaukot - oon tehnyt jonkin verran niin, että etutassujen edessä rima. Kun sitten yritin siirtää riman takatassujen eteen, niin aiheutti sen, että O korjaa s-i ja s-m riman taakse. No, onpahan backia kerrakseen! Apurimasta pitäisi päästä eroon ja matkaa kasvattaa kisamatkalle. Lisäksi huomasin eilen, että kun ollaan niin paljon hinkutettu m-s, i-s, s-i ja s-m, niin eihän tuo koira osaa enää perus m-i-m vaihtoja! Tai osaa kyllä, mutta ei kuuntele ja tarjoaa automaattisesti ylösnousua. Tää on varmaan kuitenkin nopeasti korjattu. Lisäksi erityisesti s-m -vaihtoja treenattava, niissä tuppaa tulemaan eteenpäin.

Hyppynouto - ok.

Liikkestä istuminen - ok, oikein peräti nopea ja yksiosainen oli tämän viikon ryhmätreeneissä.

Paikallaolo - ei pitäisi olla ongelmaa.

Luoksetulo - Oton suorat luoksetulot alkoi kärsiä jo tosi pahasta vauhdin puutteesta, hyvä kun suostui yhtään laukka-askelta ottamaan. Niinpä oon päättänyt ottaan nyt kuurin pelkkiä suoria luoksetuloja. Oon tehnyt niin, että kutsun jälkeen lähden karkuun tai muuta vastaavaa, kehun niistä laukka-askeleista, vapautus suoraan lelulle / namille. Nyt jo havaittavissa, että ilman mitään vippaskonsteja lähtee tulemaan laukalla, mutta ei se mitään kiitolaukkaa edelleenkään ole. Näitä vaan lisää. Stoppeja ja maahanmenoja tehdään vaan namienheittelyn lomassa. Ja lisäksi pitää ottaa uuteen testiin jo talvella koitettu kikka, että O juoksee kahden ohjaajan väliä ja pysäytetään satunnaisesti siinä välissä. Talvellahan se ei tuottanut tulosta, kun O:lla ei ollut järin suurta vetoa apparin luokse nameista huolimatta.

Tokojen lisäksi ollaan tehty kai kertaallen tottiksessa metrinen hyppynouto ja estenouto. Näissä ei tutuilla esteillä ainakaan ollut ongelmaa.

Kesälomakuulumiset

Kesälomareissu Ahvenanmaalle on takanpäin. Ilmat suosivat, majoituspaikat olivat hyvät (Eckerö, Kumlinge, Lappo), syötyä tuli, nähtävyyksiä katseltua ja Oton mielestä reissun kohokohtien luulisin liittyneen mereen. Joka päivä otus pääsi pulikoimaan meren aaltoihin ja muutamat pitemmät kävelyreissutkin tehtiin. Treenailuista pidettiin taukoa, mutta Eckerön majapaikan isot nurmikkoalueet houkuttelivat heittelemään palloa ja tekemään pikkutottiksia pariin kertaan. Kuvat kertonevat enemmän kuin tuhat sanaa, laitetaan tänne pari koira-aiheista kuvaa, joita voi sitten katsella talven pimeinä iltoina ja muistella, miltä lokkien kirkuna kuulostaa, miltä meri haisee ja aallot kuulostaa.

_______________________________________________________________________

Ennen Ahvenanmaan reissua kävimme leireilemässä holskujen koulutusleirillä kolmen päivän ajan. Päivien teemana oli haku sekä myöskin esineet ja tottis. Olipa kerrassaan loistava leiri jälleen, hakukouluttajat Eila Uusi-Kouvo ja Tarja Väyrynen olivat tuttuja jo viime kesän leiriltä, joten osasinkin odottaa minua miellyttävää koutsaus-tyyliä. Hakutreenejä mahtui kolmeen päivään laskujeni mukaan 4 kappaletta, umppari-ilmaisutreenejä kerran, tottista kerran ja esineet kerran. Lyhyesti muistin perukoilta kaivettuna:

Hakutreenit nro 1 (to)

Ekalla kerralla saimme itse suunnitella lyhyen treenin, jossa saisi mahdollisesti kaivettua niitä ongelmakohtia esiin. Otolle eka pisto valmiina, toinen äänellä ja kolmas haamuna, ekalla täysi ilmaisu, muilla lyhyemmät. Suuria huomautettavia ei ollut, paitsi että ohjaaja voisi kuulemma kieritellä itsensä tervassa ja höyhenissä, kun tunnollisesti kaivoin kaikki pikkuriikkisetkin ongelmat esiin ja jätin tyystin huomioimatta, että koira eteni hyvässä moodissa suorat pistot, ilmaisi hyvin ja oli hallinnassa. Joo, vähän turhan kriittinen aloitus itseltä. :-)

Hakutreenit nro 2 (to)

Samana päivänä toiset lyhyet treenit, otettiin vain etukulmat siten, että molemmat maalimiehet lähti pakenevina samaan aikaan + lyhyet ilmaisut. Ei ongelmaa.

Hakutreenit nro 3 (pe)

Tällä kertaa mentiin selkeästi ohjaajan  mukavuusalueen ulkopuolelle. Rata oli arvioilta vajaat 200 m pitkä, jolle mahdutettiin 6 maalimiestä. En enää muista, että millaisia tehosteita otettiin, mutta ääniä ja haamuja kai. Yhtään hassausta Otto ei tehnyt, nätit suorat pistot ja ilmaisut. Eikä vikallakaan äijällä ollut mitään viitteitä väsymisestä. Tästä siis opimme, että täytyy uskaltaa tehdä niitä pitempiä ratoja, eikä jäädä kökkimään vaan ekalle sadalle metrille. Taivaan tosi on, että jos treenaa selkeästi pitemmillä radoilla, niin eihän se 1-luokan 100 m tunnu matkalta eikä miltään. Huomio jälleen (tästä puhuttiin jo viime kesän leirillä), että ohjaaja etenee aina lähetettyään koiran. Koiran perskarvoja ei jäädä ihailemaan eikä kuikuilemaan, että löytyykö se maalimies. Tämä pitää nyt ihan oikeasti muistaa!

Esineet (pe)

Esineruudun oivallus oli, että kun kerran muitakaan osioita ei treenata kisamaisesti, niin miksi sitä esineruutua sitten tulee paahdettua niin kisamaisesti eli esineet valmiiksi, koira autosta, kolme esinettä ja takaisin autoon. Tämän tosin olin itsekin hoksannut jo aiemmin, että alkukesän into oli vähän mielestäni laantunut ja selkeitä nostatustreenejä tarvitaan väliin enemmän. Niinpä tällä kertaa O näki kaikkien kolmen esineen viennin yksittellen. Ensimmäinen esine vasempaan takakulmaan, ei ongelmaa etsinnässä, nätti luovutus. Toisella esineellä tehtiin jekkua siten, että esineen viejä kävi ensin kävelemässä alueen takarajalla saakka, mutta pudotti esineen alueen keskivaiheille kiven päälle ilman, että O näki. Niinpä se paineli ruudun takaosaan ja teki kyllä kovasti hommia, mutta ei tullut riittävän keskelle eikä siis löytänyt. Huusin pois, esine käytiin näyttämässä ja se palautuikin heti, hyvä luovutus. Kolmas esine oikealle takanurkkaan, hyvä ja nopea etsintä, hyvä luovutus. Sellainen huomio kouluttajalta, että jos olisin kakkosesineen aikana liiikkunut lähetyssivulla, niin koira olisi saattanut muuttaa vähän sitä haravointialuettaan ja löytää esineen. Mene ja tiedä, mutta täytyy vähän testailla, että miten O suhtautuu liikkumiseen. Yleensä vaan jökötän paikallani lähetyksen jälkeen.

Tottis (la)

Aloitettiin tottis seuraamispätkällä, O oli aika kivassa vireessä ja teki teknisesti nättiä seuraamista. Henkilöryhmän kanssa ei ongelmaa. Muistutuksena, että niistä pelkistä perusasentoon tulemisistakin muistettava palkata välillä. Jäävät oli ok. Luoksetulon vauhti oli hidasta laukkaa, näkyi selvästi tokon pysäytystreenit. Sitten jos/kun syksyn kisoja on tulossa, niin täytyy ottaa kuuriluontoisesti ihan vaan pelkkää suoraa ja pitkää luoksetuloa ilman loppuasentoa. Omat alkukommentit oli, että mahtaako vietikkyys riittää pk-puolelle, itselle kuitenkin loppujen lopuksi on tärkeämpää teknisesti oikea (toko)suoritus ja iloinen meininki kuin tappiin asti viritetty vietti. Kuulemma näytti kuitenkin siltä, että riittää hyvin, lukuunottamatta toki tuota luoksaria. Kiva fiilis jäi! Ihan hirveästi muuta uutta ei ehkä tullut kuin että laumaviettipalkkausta enemmän ennen lelua/namia. Tätä tehtiin seuraamisen yhteydessä ja ekoilla kerroilla O oli hölmistynyt, että missä se patukka oikein on, että mitä siinä akka kiittelet ja kehut. Tän kun vaan muistaisi, saisi sellaista palkkaamismallia opetettua, jota voi käyttää kisoissakin. Nythän mun sanallisilla kehuilla ja taputteluilla ei ole Otolle (valitettavasti) suurtakaan arvoa.

Umppari-ilmaisut (la)

Oton kanssa ei juuri olla harjoiteltu umppari-ilmaisuja. Ai miten niin? No en vaan tiedä, ei vaan oo harjoiteltu... Niinpä tehtiin pienellä metsäaukiolle umpparisulkeiset: pieni vaja, teltta ja kompostihäkki. Aloitettiin vajalla, jonka taakse maalimies meni ja palkkasi muutamasta haukusta. Sen jälkeen vajaan niin, että ovi jäi vähän raolleen. Lopuksi niin, että ovi oli kiinni. Ei ongelmia. Sen jälkeen kompostikehikko niin, että O näki maalimiehen menon, ei ongelmaa. Seuraavaksi teltta niin, että O näki maalimiehen menon, ensin vähän kiersi telttaa ja tsekkasi, että mihin se tyyppi katosi, ok ilmaisu ilman ongelmia. Lopuksi siirrettiin teltta muutamankymmenen metrin päähän, Otus perään ja haukkuja parikymmentä. Ei ongelmaa. Eli ei meillä sinällään ole umppariongelmaa vaan ennemminkin harjoittelemattomuusongelma.

Hakutreenit nro 4 (la)

Koko leirin viimeinen harjoitus oli hakua, tässä vaiheessa koira alkoi ehkä olla jo vähän väsynyt, kun oli kolme päivää paahdettu tukka putkella, nukuttu vieraissa kämpissä ja O oli notkunut auton perällä. Kaiken lisäksi paarmat tuntuivat ottaneen meidät maalitaulukseen, joten kovin suurta sukseeta tästä vikasta kerrasta ei tullut. Teemana oli umpparit (3 x kompostikehikko). Oikeaan etukulmaan umppari noin 20 m päähän, maalimies antoi äänen. O meni suoraan umpparille ja ilmaisi kohtuullisesti. Ei niin varma kuin avopiilolla, mutta ok kuitenkin. Vasemmassa etukulmassa oli umppari 50 metrissä, maalimies antoi äänen, O paikallisti piilon heti ja ilmaisu samanlainen kuin edellinen. Kolmas maalimies oikealle 50 metriin, lyhyt ilmaisu, ok. Neljäs vasemmalle umppariin, maalimies antoi äänen. O etsi ja löysi hyvin, mutta nyt ilmaisu alkoi jo kärsiä. Haukkui kyllä, mutta avoimessa maastossa näin, että napsi joka toisella haukulla paarmoja suuhunsa ja haukkui välillä. Viides maalimies oikealle, tästä en tiedä, että mitä tapahtui. Haukkui pari kertaa, sen jälkeen oli kuulemma vingahtanut, lähti käymään ojassa uimassa, palasi maalimiehelle, mutta ei aloittanut enää ilmaisua. Ehkä sitä pisti joku, en tiedä. Ei jääty tahkomaan tätä, vaan otettiin vasemmalle kivakiva pakeneva maalimies, jossa muutama hyvä haukku ja palkka.

____________________________________________________________________

Nyt jatketaan vielä kesälomailuja, vähän voitaisiin yrittää kaivaa tokotreenailuja naftaliinista. Eilen käytiin kyllä kentällä oman ryhmän kanssa treenailemassa, luoksetulon stoppia, ruutua, kaukoja ja metallia. Ja tänään kotona lisää kaukoja, tunnaria & metallia. Kaukojen s-i vaihtoon tuli muuten eilen ihan hyvä vinkki, että otin vasempaan käteen harjan ja sillä "ohjasin" koiran istumaan taaksepäin, tuntui toimivan, eikä se ahdistanut Ottoa. Ja ensi viikolla toivon, että pääsisimme tekemään ne palauttelevat hakutreenit, jotka olisi toki voinut tehdä vähän aiemminkin heti leirin jälkeen.