Ulkokauden korkkaus

Nyt se on sitten täällä, ulkokausi! Kiva, kun pääsee tekemään kaikenlaisia juttuja paljon helpommin, kun ei tarvitse raijata itseään hallille asti. Lisäksi, vaikka pk-haaveet olenkin haudannut, myös metsään tekee mieli. Ilman tavoitteita ei hakumetsässä möyrintään kuitenkaan into riitä, tai into ehkä riittäisikin, mutta tuntuu vähän hullulta kuluttaa tunteja ja taas tunteja milloin missäkin jorpakossa maaten, jos ei harrastaminen ole tavoitteellista. Ja pelkkä sunnuntaiharrastelu ei tunnu riittävän tavoitteelliselta. Mutta siis, sen verran metsään veri vetää, että tänään suunnittelin huvinvuoksi-esineruutua Otukselle, mutta jäi vielä tältä päivältä toteuttamatta. Mutta ehkäpä viikonloppuna, kun siihen ei kauaa mene ja takuuvarmasti Otto tykkää!

Viime viikon tokon hallikauden päätöksen jälkeen käytiin kumminkin kerran vielä itseksemme hallilla. Hatarat muistikuvat kertovat, että sillä kerralla ruudun löytymisessä ei ollut ongelmaa. Zeta oli hyvä, seuraaminen oli hyvää, kaket tais olla aika jees. Ainut mikä tökki, oli ohjattu. Vasenta kapulaa lähetin hakemaan, mutta O suunnisti suoraan oikealle. Stoppasin ja sain korjattua vasemmalle. Tauon jälkeen uusinta liikkuroituna, nyt suunta oli oikea, mutta silti vähän haahurointia alkuun merkiltä kapulalle. Ja liikkuminen oli tahmeaa. Tähän saatiin ulkopuolisilta silmiltä vinkiksi pilkkoa liike palasiksi, palkata heti kun O ottaa kapulan kanssa kontaktin muhun jne. Ihan tuttuja juttuja, mutta niitä talven jauhettuamme ei oikein sekään tunnu johtavan lennokkaaseen lopputulokseen.

Tällä viikolla korkattiin tokon ulkokausi M&Y seuranamme. Ensin ohjattu (vasen), nyt ei suunnassa ongelmaa, mutta tasaista ravia mentiin kaikki mahdolliset välit. Otettiin vielä toinen kiekka niin, että vasen kapula korvattiinkin ylläripatukalla. Asenne oli huomattavasti parempi jo merkille mennessä (vaikkei O siis tiennytkään ylläripatukasta) ja patukka taisi olla ensin vähän kummastus, että mikä tämä on... Ehkä noita voisi tehdä välillä yleisen motivaation nostattamiseksi. Kyllähän se meinaan esimerkiksi ruutuun menee ihan vauhdilla, kun siellä on odotusarvo patukasta. Lisäksi tehtiin tunnari, jossa O oli ihan pörheänä, oli super. Ja zeta (m-i-s), palkkasin kaikki asennot takaisin palatessa. Myöskin aika super. :D

Kotipuuhina on tehty pelkkää merkkiä, asennetta on ollut kohtalaisesti. Kaukot on välillä tosi hyviä, välillä varsinkin sisällä alkaa keulia ja sitten alkaa hutilointi, takajalkojen steppailut yms. Olen tullut siihen tulokseen, että siinä mielentilassa on parempi vaan pitää vähän taukoa, eikä alkaa vääntämään. Mielestäni tätä samaa ongelmaa on ollut jossain kokeessa, kun Otolla alkaa keittää palkattomuus ja sitten se alkaa häslätä. Eli sinällään siinä häslämielentilassakin pitäisi pystyä rauhoittumaan ja tekemään puhtaat vaihdot. En vaan ole keksinyt vielä, että miten se mielentila rauhoitetaan, joten toistaiseksi emme kai tee kaukoja, jos O:lla alkaa kiehua. ;-) Lisäksi sisällä vähän metskunoutoa, ohjatun kapulan palautuksia vinosta asennosta suoraan eteen. Ja ehkä jotain muutakin, en nyt muista.

*****************

Agilitykausi saatetiin myös päätökseen viime viikolla. Nyt olemme siis suorittaneet alkeiskurssin ja ehkäpä myös läpäisseet sen. Agility muuttui alunperin ajatellusta talvikauden lajista koko vuoden lajiksi ja ryhmäpaikka on hakusessa kesäksikin. Kai me jotain on opittu, kun alkeisjatkon sijaan suositeltiin hakemaan suoraan kilpailuihin tähtäävien ryhmään. Vähän jänskättää, että kun muut ovat kai jo siinä ryhmässä olleet talvellakin, niin että miten me Oton kanssa agility-noviiseina selvitään, mutta eiköhän me tyylillämme joukon jatkona. Alkeiskurssin vikana kertana oli ihan oikea 15 esteen rata, jonka alle ilman minkään valtakunnan mittasuhteita piirtelin.

Keppejä ei olla koskaan tehty minkään muun esteen yhteydessä, joten oletetusti se oli vaikea ja sen uusimme kummallakin ratakerrallamme (6 keppiä) ja palkkasin suoraan keppien jälkeen. Sen jälkeen rata meni taas ihan mallikkaasti oikeassa järjestyksessä ja puomin lopussa oli lautanen valmiina odottamassa, johon myöskin palkkasin. Loppuosa oli ohjaajalle vaikea, kun niisto ei sitten millään meinannut mennä mulla jakeluun putken jälkeen 14-hypyllä. Mutta saatiinpa sekin onnistumaan lopulta. Samoin kun on aivan kokematon ohjauksissa, niin itsenäinen radan suorittaminen on vaikeaa. Ehdin jo tuumata mitä ihmeellisempia kuvioita esteille 6-10, ennen kuin saatiin selkeä ohje, että koiralla on kyllä suora linja putkien välissä, sen kun vaan juokset esteiden oikealle puolella. Joo, yksinkertaista, niin tietysti! Kivaa oli ja oli mukava huomata, että kun pääsee välillä revittelemään vähän pitempääkin pätkää, niin kyllä sitä vauhtia tuosta otuksesta löytyy!

Agilityt on nyt sitten pikkutauolla ennen uusien ryhmien alkua. Muuten esteet on about hallinnassa, mutta kepit täyspitkinä ja yhdistettynä muihin esteisiin on vielä oppimatta. Onneksi eilen posti toi paketin Saksasta ja saadaan viriteltyä ihan omat kepit takapihalle. Juuri sopivasti lumien sulettua. Äsken tehtiin ekat testiajot. Virittelin kahdeksan keppiä, muutamaa väliä avasin ihan himpun. Ensin meinasi aina töksähtää kuudenteen keppiin, mutta muutamalla toistolla saatiin menemään 8 keppiä. Eihän siitä puutu enää kuin neljä! Ja ne muut esteet ympäriltä. :D Mutta eiköhän tuo keppiongelma korjaannu, kun pääsee nyt kotona sitä jumppaamaan.

********************

Lopuksi vielä itselle muistiin yksi oivallus, jonka oikeastaan oivalsin yhden kaukaisten aikojen briardtutun blogia luettuani. Olen tätä ennenkin tuumannut, mutta jäänyt vaan siihen tuumailuun, että joku tässä mättää. Talvisin Otolla saattoi olla välillä vähän vinkeitä hallilla, että se olisi mielellään vapauttanut itsensä häkkiin kesken tekemisten, varsinkin, jos tehtiin jotain epämukavaa. Mutta silmäni oikein avautuivat nyt taas ulkokauden alettua. Ei sinällään, että tätä olisi nyt esiintynyt, mutta tuli edelliset ulkokaudet vaan mieleen. Mutta itse asiaan siis. Minulla on ollut opittuna tapana, että sitten kun hommat on hoidettu ja oma treeni ohi, niin Otto on saanut juosta patukan kanssa auton takakonttiin. Tavallaan ymmärrän idean ja "normikoiralla" se varmasti toimiikin. Mutta meillä siinä on sellainen ikävä rinnakkaisilmiö, että välillä kun Ottoa ei vaan huvita, niin se mielellään lähtisi hengailemaan takakonttiinsa. Tai jos ollaan epämukavuusalueella jostain syystä (joko oikeasti tai sitten tapahtuu vaan jotain inhottavaa, tulee vaikka kärpänen kiusaamaan), niin silloin erityisesti Otto mielellään vapauttaisi itse itsensä sinne takakonttiin turvaan. Niinpä tein päätöksen tuota toista blogia luettuani, että meidän kaikki kiva tapahtuu kentällä. Sitten kun treeni ja leikki on ohi, niin vermeet pois, koira rauhalliseen mielentilaan ja sitten vasta autolle. Eli se auto ei ole paikka, jonne ne ajatukset suuntautuu missään vaiheessa treeniä. En tiedä, että saako tätä kohta neljä vuotta opetettua tapaa korjattua, mutta ei se ainakaan haittaa. Saalistaa saa kantaa ja rauhoittua kentällä, mutta sinne autoon ei saaliin kanssa pääse, ei luvalla eikä luvatta. Että näillä mennään ainakin niin kauan kuin itse muistan.

Tokon hallikauden päätös

Tokojen virallinen hallikauden päätös oli tänään, toki varmaan itseksemme käydään vielä halleilemassa ennenkuin ihanat kevätkelit saapuvat ja kentät ovat kuivaneet.

Aloitettiin metskuhypyllä, Otto oli aika hyvässä vireessä, eikä mitään ihmeempää huomautettavaa ollut. Ohjaaja tosin sai pyyhkeitä, että edelleen sanon "tuo"-käskyn liian myöhään, vaikka oikein ajattelin, että sanon sen heti koiran lähdettyä. Eihän tuo koira mitään tuo-käskyä edes tarvitse, hyppy riittää, joten ehkä jätän kokonaan pois, kun en kerran osaa sitä tarpeeksi nopeasti sanoa.

Sen jälkeen superhäiriöruutua. Ei ole tehty ruutua kertaakaan viimeiseen kuukauteen, ohjattua noutoa senkin edestä, ja sehän näkyi + häiriöiden vaikeus. Häiriö 1. Laitettiin ruutu normaalista poikkeavaan paikkaan lähelle agilityesteitä. Häiriö 2. Vaihdetiin törppöjen ja merkkinauhan värejä (jos sillä on vaikutusta, en tiedä). Häiriö 3. Laitettiin teipeillä merkin ympärille ympyrä. Häiriö 4. Laitettiin ruudun ympärille teipeistä häiriöpaloja. Häiriö 5. Jätettiin hyppynoudossa käytetty hyppyteline paikalleen merkiltä etuviistoon. Häiriö 6. Merkin ja ruudun välissä sivussa oli ainakin agility-A ja ehkä jotain muutakin sälää. Eli tällaisella setillä lähdettiin liikkeelle. Otto keuli ihan huolella merkille, joka kuitenkin ihan ok. Mutta sen jälkeen lähti selkeästi tekemään ohjattua kuin tykinsuusta, kun olisi jatkanut vaan suoraan kohti seinää, eikä ollenkaan hiffannut lähteä ruutuun oikealle. Sitä sitten tahkottiin, välillä O tsekkasi teipin palat, välillä teki merkkiä uudestaan, lopulta sain ohjattua kohti ruutua, mutta lamppu sillä syttyi varmaan vasta muutama metri ennen ruutua, että kappas tätähän me oltiin tekemässä. Ruudussa lelu valmiina.

Tähän väliin tehtiin merkin arvon nostatusta. Sama merkki kuin ruudussa, mutta eri suunta. Laitettiin agilityn putki mutkalle, lähetin koiran putkeen, josta vaihtelevasti suoraan merkille + välitön lelupalkka, tai vaihtoehtoisesti otin putkesta sivulle, parin metrin kuljetus, josta merkille + lelupalkka, tai sitten sivulletulon ja kuljetuksen jälkeen odotus niin, että liikkuri kävi tekemässä kävelyt ennen merkille lähetystä. O meni kivalla draivilla, tykkäsin!

Tämän jälkeen vielä alkuperäinen ruutu uudestaan, tällä kertaa muistaakseni lähti jo heti merkiltä oikealle (vai lähtikö?), mutta edelleen katseli menneessä agilityesteitä yms. Ruudussa lelu valmiina.

Sen jälkeen O häkkiin taukoileimaan hetkeksi. Sitten tehtiin tunnari, kapulat rivissä, oma toinen vasemmalta. Meni kerran oman yli, mutta palatessa otti suuhun ja palautti ravilla. Tosi hyvää työskentelyä silti, en tiedä, että miksi meni ekalla oman yli. Ei vieraiden käplimistä, jes!

Itseksemme otettiin kaikki jäävät naksutellen, ei virheitä. Kaukoista tehtiin muistaakseni aloitukset i-s-m ja s-i-m. Olivat hyviä. Sitten iski harjoitusten nolo-osuus. Ihmettelin Oton käytöstä, kun yhtäkkiä se alkoi vähän korvat luimussa katsella ja kävellä poispäin kentältä (ulko-ovelle päin) ja muuttui kummalliseksi venkulaksi. Ensin ajattelin, että ottaako se niin paljon häiriötä naapurikentän välillä kovemman kertaluokan käskyistä. En kuitenkaan uskonut tähän, sitten ajattelin että sattuuko sitä johonkin, mutta ei näyttänyt aristavan mitään paikkaa. Siinä vaiheessa kun O alkoi tehdä kyykistelyjä, niin ymmärsin, että sillähän on kamala p*skahätä! Suorilta pihalle ja sillähän oli maha ihan löysällä. Mitä lie syönyt! Voi mun poloista tokonaattoria, pitää vaan noutaa ja tehdä kaukokäskyjä, vaikka on melkein kakat housussa. Siihen nähden ihan hyviä suorituksia! :D Kakkaepisodin jälkeen vielä vähän kaukojen vaihtoja ihan läheltä, patukalla pelaamista ja luoksetulon alkujen vapautuksia.

Edelleen kivat treenit ja O oli alkuun älyttömänkin kivassa vireessä! Eikä lopussakaan ollut valittamista.

On me treenattukin...

Pidimme pari viikkoa totaalista treenitaukoa ihan suunnitellun ohjattujen treenien tauon sekä reissun ajan. Eikä kyllä tehty itsekseenkään mitään tokoon tai agilityyn viittaavaakaan. Nyt viimeisen parin viikon aikana ollaan kyllä aktivoiduttu ja puuhasteltukin jotain. Kovin kamalasti ei ole muistikuvia, mutta kivalta on tuntunut!

Agilityn pari edellistä kertaa on harjoiteltu ohjauksia. Itselle nämä 2000-luvun ohjaustermit on ihan hepreaa, ei silloin edellisen koiran aikana muuta kuin yritettiin pysyä matkassa mukana ilman mitään sen kummempia ohjauskiemuroita. Alkeellisilla piirustuskuvioilla koitin hahmotella, että mitä on tehty, niin ehkä onnistuisin joskus omatoimisesti treenatessa rakentamaan samanmoisia. Ja ehkä ne termitkin jäisi mieleen. :)

Ekassa harjoituksessa (viime viikolla) pätkittiin suosiolla rataa kolmeen osaan. Ensin 1-3, ei ongelmaa. Sen jälkeen 3-6, ekan kerran taisi olla vähän vaikea, mutta kyllä se siitä. Vitoshypyn jälkeen valssauskin onnistui kohti putkea. Sen jälkeen 6-9, persjätöt ennen kasia ja ysiä. Muuten ihan jees, mutta siinä juoksun touhotuksessa en juuri koiraa nähnyt, mikä ei sinällään haitannut kun se tuli ihan oikein esteiden yli. Ja välin 8-9 persjättö oli ohjaajalle jo melkein ylivaikea, kun välillä ehdin vetää 360 astetta ja välillä odottelin koiraa vasemmalle puolelleni, vaikka tietenkin se tuli ihan oikein oikealle puolelle. Otto oli ehdottomasti enemmän kartalle kuin ohjastaja! Sen jälkeen vielä 9-12, ekalla kerralla valssaus 11-12 väliin oli vähän myöhässä, toisella kerralla taisi olla jo ihan jees.

Kakkosharjoituksessa (tällä viikolla) jujuna oli vastakäännön harjoittelu kolmoshypyltä nelos-A:lle. Muutama toisto, kaikki onnistui, ohjaaja pyöri oikeaan suuntaan ja koira suoritti esteitä oikeassa järjestyksessä. A:n alastulokontaktilla namilätkä, hyvin toimi.

Kolmosharjoituksessa teemana oli niisto kakkosputkesta kolmoshypylle. Voi vitsit, että oli vaikeaa. Jotenkin automaattisesti joko ajauduin kolmoshypyn vasemmalle puolelle, olin koiran edessä sen hypätessä, pakitin taaksepäin tai osoitin vartalolla ihan väärään suuntaan. Jokusen toiston jälkeen ohjaajakin oli about kartalla, Otto kykeni kaikista ohjaajan sabotointiyrityksistä huolimatta tekemään joka kerta oikein!

  

Tosi kivat fiilikset näistä treeneistä ja yksi ilonaihe on vielä hihassa. Kepit kuudella kepillä on onnistuneet pariinkiin otteeseen ja tällä viikolla itsekseni hallissa tokoa treenatessa ajattelin, että jos se Otto kerran osaa mennä kuusi keppiä, niin aletaanpa lisätä niiden määrää. Jälkikäteen viisaamman kanssa keskusteltuani ehkä paremmaksi vinkiksi sain, että laitan ensin ne kiinteät kuusi keppiä ja sitten perään vielä kaksi irrallista keppiä ja lähden siitä kasvattamaan määrää. Itse en ajatellut ihan niin, vaan lykkäsin ensin kuusi kiinteää keppiä, sitten reilun metrin välin ja kuusi seuraavaa keppiä. Eli harpattiin suoraan kuudesta kahteentoista keppiin. Mutta eipä siinä mitään, Ottohan  mennä paukutti molemmat sarjat läpi ilman epäonnistumisia! Että mä olin tyytyväinen!! Ehkä tästä eteenpäin jatketaan vaihtelevasti noin ja vaihtelevasti vähemmällä määrällä. Katsotaan miten lähtee sujumaan ja pitää muistaa ylläpitää motivaatioita, ainakaan vielä kepit ei oo mikään Oton suosikkieste.

Tokoa ollaan tehty vissiin pari kertaa. Ohjattu nouto on sujunut, ei mitenkään lennokkaasti, mutta noin niinkuin teoriassa oikein. Merkin arvoa voisi nyt koittaa vähän kasvattaa tavalla ja toisella. Tunnarissa ei oo sattunut virhekäplimisiä. Zetassa on poikkeuksessa arvottu oikeat asennot ja seuraaminen on ollut ihan korrektia ja motivoitunutta. Ja kaket aika normisettiä. Siinä kai ne päällimmäiset, hyvillä fiiliksillä näissäkin mennään.

Olin joskus maaliskuussa Lotta Vuorelan Henkinen valmentautuminen koiraharrastuksessa (tai jotain sinne päin) -luennolla. Hyviä juttuja oli ja omasta kisajännityksestäkin puhuin. Paljon tuli hyviä asioita ja nyt ihan harmittaa, kun en niitä silloin saanut kirjattua ylös. Päällimmäisiksi jäi kai seuraavat ajatukset: tuloskeskeisyyden sijaan tehtäväkeskeisyyttä (ja ehkä niitä tuloksiakin alkaa sitten syntyä) ja ei ole pakko kisata, sen pitäisi olla ainakin vähän hauskaa! Niinpä jätinkin suosiolla oman seuran vappukisoihin ilmoittautumatta. Talvella ennen ekoja evl:n kisoja alkoi vähän pinni mulla kiristää päätä, että on pakko mennä kisaamaan ja pakko onnistua. Niin mikä pakko?!! Ja alkoihan se näkyä treeneissäkin. Nytpä siis, vaikka O periaatteessa edelleen mun uskomukseni mukaan voisi saada sen ykköstuloksen, jos vaan on vähän onnea matkassa, niin päätin ensin hetken vaan keskittyä siihen  mukavaan treenaamiseen ilman kisapakkoa. Haetaan vähän rutiineja, joita meillä ei vielä kaikkiin evl:n liikkeisiin ole ja ilmoittaudutaan vasta sitten vähän kesemmällä seuraaviin koitoksiin. Ja kun se kesäkin nyt ensin tulisi, niin pääsisi kunnolla ulos treenailemaan!

Kuvakertomus Kolilta

Vietimme pääsiäisviikon talvilomaillen Kolilla ja voi että olikin sitten mukavaa! Meillä oli mökki rauhallisella paikalla Hattusaaressa, missä ei ollut naapurit ihan siinä puraisuetäisyydellä ja suoraan mökin pihasta pääsi ajetuille laduille ja järvenjäätä riitti silmänkantamattomiin. Kelit enemmän kuin suosivat, aurinko vaan paistaa loimotti joka päivä, eikä tuulikaan haitannut.

 

 

Päivät meni hiihtäessä, laskiessa, pulkkaillessa, kelkkaillessa ja lumikenkäillessä. Paikka oli mitä ihanteellisin koiran kanssa lomailuun ja siitä otettiinkin kyllä kaikki irti.
 

Varmasti kaikkien kunto nousi kohisten, eikä vähiten Oton. Parhaimmillaan hiihtivät isännän kanssa kunnon latua 7 km lenkkiä parikin kertaa vetona ja sen päälle tehtiin vapaita hiihtolenkkejä järvenjäällä. Oton hiihdoista tehtiin hauska huomio, että sen on selvästi Oton ja isännän harrastus, ei missään nimessä emännän kanssa tehtävää toimintaa. Tuosta kohtalaisen matalaviettisestä eläimestä kuoriutuu varsinainen peto siinä vaiheessa, kun isäntä alkaa laittaa hiihtokamppeita kasaan. Otin ihan videolle sitä vinkunaa, haukkumista, steppausta ja läähätystä, mikä jatkuu niin kauan ennenkuin vetohihna on valjaissa kiinni ja homma alkaa. Ja se vauhti on uskomaton, kun nyt sitä oikein kunnon laduilla pääsin näkemään. Mutta entäs kun koitettiin, että laitetaan emäntä narunpäähän? Se oli ihan lälläritouhua ja Otto ennemmin jolkotteli rinnalla tai jopa takana suksien päällä, jos mentiin kaksin järvenjäällä. Uskomaton ero!

Minäkin todestettavasti suksilla viidentoista vuoden tauon jälkeen!

Otto on varsin pätevä vetokoira, mutta välillä meinasi olla vähän erimielisyyttä hihnan käsittelystä. Kun kuvaaja sääti kameransa kanssa, eikä homma vaan lähtenyt Oton mielestä rullaamaan riittävän nopeasti, niin silloin meinasi ihan vähän vaan hitsata kiinni.

Hihnaa ei saa purra lähtiessä...

...ei mennessä....

...eikä tullessa. Mutta kun keittää yli niin keittää!

Illalla kuun loisteessa saunan ja ruoan jälkeen ei paljon tarvinnut nukkumattia odotella!