Ekat agilityt ja tokoreenilöitä

Viime torstaina se sitten alkoi, agility. Jonkun verran Otto tuntui ottavan painetta naapuriradan menosta, mutta ihan innoissaan otus vaikutti olevan. Otettiin matalia kolmen sarjan hyppyjä niin, että O juoksi palkalle tai olin itse ottamassa vastaan. Eipä niissä kummempaa vaikeutta. Putki oli ekalla kerralla vähän jännä, toisella kerralla ihan ok ja kolmannella kerralla oli jo kamala kiire putkeen. Sama pussin kanssa. Kontakteja alettiin harjoitella maassa olevalla puomilla ja nenäkosketuksilla alustan kanssa. Kivaa oli, ainut ongelma on vaan kärsimätön ohjaaja, joka haluaisi ihan heti samantien opettaa vaan kaikki esteet ja päästä eteenpäin. ;-)

Tokoa ollaan tehty hallilla, kotona ja kentällä. Ruutua on tehty pari kertaa niin, että merkiltä lähetin ruutuun, O tiesi palkan paikan, joten hyvällä draivilla ruutuun. Merkki sujuu kivasti jo matkankin päästä. Paitsi kun se yhdistettiin hallilla ekan kerran ohjatun suuntien treenaamiseen, niin johan taas ratas näytti raksuttavan Oton kuupassa. Herra Otto ei sitten ei niin millään ymmärtänyt, että joutuu ensin menemään merkille. Ja sen jälkeen ei sitten millään ymmärtänyt, että mitä ne suunnat tarkoittikaan. Jouduin aika monesti stoppaamaan sen matkalla keskikupille. Otto meni jo vähän epävarman näköiseksi, mutta saatiin ihan ok toistojakin tehtyä. Tästä koutsin kommentti, että jos koira menee epävarman näköiseksi, niin ei mun siihen samaan mielentilaan pidä mennä, vaan käskyttää edelleen ihan normisti. Hyvä huomio...

Tänään ohjatun suunnat merkin kanssa meni kaikki nappiin. Ekalla kerralla O yritti ohittaa koko merkin, mutta ei enää sen jälkeen mennyt vipuun ja suunnat meni joka kerta oikein. Bra!

Metskuhyppynoutoa on tehty kotona normikokoisella esteellä, tekee nykyään ihan ok. Hallilla tehtiin matalalla esteellä pari toistoa, vauhtia sais olla lisää, mutta muuten ok, kapula pysyy jo suussa ja kykenee hyppäämään. Palkkana olis varmaan parempi patukka, joskus se ei oo vaan oikein toiminut noudoissa, mutta nyt toimi siten, että luovutuksen jälkeen sai saalistaa patukan.

Hallilla tehtiin paikalla istuminen (alusta tassujen edessä, aika pari minsaa, olin näkyvissä koko ajan) sekä paikalla makuu (omalla vuorolla alas ja ylös, olin piilossa, aikaa vajaat pari minsaa). Ei huomautettavaa.

Zetan tein tänään (muistaakseni i-s-m), palkkasin kaikista asennoista, kaikki nappiin ja seuraaminen hyvää.

Haukutusta muistin tehdä viime viikolla kerran, jolloin se oli aika kivassa moodissa. Sitten koko haukutus taas unohtui, mutta tällä viikolla hallilla tehtiin taas. Ekalla kiekalla otti häiriötä ovesta kulkevista koirista ja haukkuihan tuo, mutta ei siinä oikein ollut oikeaa ilmettä. Toisella kiekalla oli jo vapautuneempi, otti jopa askelia kohti, josta sai palkan. Tosin sitten tulikin irrotusongelma, mutta se nyt korjaantuu vaan selkeämmällä käskytyksellä. Tätä jatketaan ja koitetaan vähän kasvattaa sikapossuasennetta Otto-koiraselle.

Sisähommina on otettu tunnaria ja kakeja, niissä ei kummempia huomautettavia.

Metallihyppynouto on inhottavaa

Tämä ilta vierähti hallilla tokotteluiden merkeissä, ensin toista ryhmää ohjaten ja sen jälkeen Oton kanssa kiemuroita hioen. Oton treeneissä oli paljon hyvää ja jonkin verran myös ajattelemisen aihetta, että miten ja mitä tehdään, jotta päästään haluttuun lopputulokseen.

Edelleen vire oli pääosin aika kiva, palkkailin aika paljon pallolla. Muutamassa kohdassa Otto joutui selkeästi epämukavuusalueelle ja laittoi korvat linttaan, tästäkin puhuttiin, että noiden (sinällään pienten juttujen) huomioiminen on tärkeää. Jos nuo epämiellyttävyys-/ahdistusosuudet saa minimiin, niin hyvä.

Aloitettiin evl-ruudun harjoittelulla. Vein Oton namilla merkin taakse ja siirryin itse merkin ja ruudun puoleen väliin lähettämään kohti ruutua. Ekoilla kerroilla oltiin kumpikin vähän pihalla. O kyllä löysi tiensä ruudussa olevalle patukalle, mutta itse kuulemma katsoin väärään suuntaan, näytin kädellä ruutua liian kauan ja annoin käskynkin ankealla äänellä. Kolmannella kerralla paketti oli kuulemma jo ohjaajalla kasassa ja Ottokin teki nätin ja nopean ruutuun siirtymisen. Niistä epämiellyttävyyksistä tämän osalta: merkillä O oli välillä korvat lintassa. Muistettava kehua ja käydä vaikka palkkaamassakin välillä merkillä pysyminen. Tää on niin hienosäätöä Oton kanssa, kun se voi oikeasti jopa tuollaisen kokea ahdistavaksi. Samoin oma lähetyspiste piti passasta oikeaksi (aika lähelle merkkiä), sillä sitä kaiketi ahdisti juosta mun ohi ruutuun. Huoh!

Sitten tehtiin ekan kerran ikinä metalli-hyppynoutoa. Meinasin, että ei kai siinä mitään vaikeeta voi olla, kun koiralle on ihan selkeää metallinouto tasamaanoutona ja hyppynouto erilaisilla puukapuloilla ja esteen korkeuksilla. Mutta eipä vaan ollutkaan ja tätä otetaankin sitten tehokuurina. Kyllä oli meinaan taistelua, O lähti aina hakemaan kapulaa, mutta se oli niin niin vaikeaa hypätä kapulan kanssa takaisin. Milloin Otto tuli ilman kapulaa, milloin pudotti kapulan esteen yli, milloin pudotti esteen jälkeen, milloin ei hypännyt ollenkaan jne jne. Saatiin kyllä yksi onnistunut loppuun, josta vapautus pallolle. Tämän jälkeen koira huilitauolle autoon.

Toisella kiekalla otettiin hyppynoutoa puukapulalla. Ja niinpä vaan herkkiksen kanssa sekään ei ollut enää itsestäänselvä liike. En enää muista, että mitä säätöä siinä oli ekalla kerralla. Tokalla kerralla oli jo suht ok, josta sai pallon.

Ja jotta ei menisi koiran mielestä epämukavaksi, niin tehtiin vielä pallohumputtelua ja seuraamista lyhyesti, onneksi niissä jälleen kiva vire. Puhuttiin myös haukutuksesta, kun meidän koutsi oli ollut viikonloppuna leirillä, jossa aihetta oli käsitelty. Tulipa taas todistettua, ettei sitä vaan kaikkea hoksaa itse... Oon käyttänyt jonkun verran haukutusta vireen nostoon, mutta tehnyt sen sitten väärin. Lähinnä pyrkinyt "painostaen" saamaan koiran vastaamaan voimakkaammin (käskytys, koiraan kohdistuva liike, katse jne), mutta eihän sitä alkuunkaan kuulemma niin tule tehdä. Vaan sen sijaan antaa se käsky kerran (sitten ei enää hiiskuta eikä kannusteta koiraa haukkumaan), ei tuijoteta vaan ennemminkin peräännytään. Ja kun koira osoittaa rohkeutta ja tulee vaikka kohti, niin siitä saa palkan. Eli näitäpä voitais tehdä kuuriluonteisesti ja katsoa, että vahvistuisiko tuo Otus sillä. Muut treeniryhmäläiset olivat sanoneet, että ai että osaako Otto haukkua, kun sehän on treeneissä (ja muutenkin) hyvin hiljainen poika. No, onhan se sentään haukkuva hakukoira, joten todistetusti siltäkin jotain ääntä saattaa tulla suusta. :)

Kotona jatkettiin vielä metallihyppynoutoa iltaruoalla. Ja voi että oli koiranpojalla vaikeaa. Kyllä se kaikkea yritti, ennenkuin vihdoin ymmärsi, että ei se ruokakippo ole yhtään sen lähempänä ennenkuin hän suostuu tulemaan metskun kanssa hypyn yli. Näitä jatketaan, eiköhän tuo tuosta ala sujua.

Uusi lajivaltaus

Kun pk-koiran ura on ainakin toistaiseksi jäissä, niin tilalle piti heti alkaa kehittää uusia kuvioita. Olen aina silloin tällöin miettinyt, että agility voisi olla hauskaa puuhaa, mutta muiden lajien viedessä niin paljon aikaa on se jäänyt vain suunnitteluasteelle.

Nytpä siis tartuttiin härkää sarvista ja käytiin käyttäytymässä yhteistyötestissä saadaksemme harkkapaikan agilityn alkeisryhmään. Toive toteutui ja ensi viikosta lähtien päästään testailemaan, että miten niitä esteitä oikein mennään. Muinoin briardin kanssa agilitattiin jonkin verran, mutta ainakin termiviidakko ja muut kiemurat tuntuvat paaaljon vaativammilta kuin silloin muinoin. Innolla odotan ensi viikkoa!

Kotona ollaan tällä viikolla jatkettu sisätokoja. Merkki sujuu aika kivasti jo pitemmältäkin matkalta. Jäävät on olleet hyvät. Ja kaukot kanssa parin metrin etäisyydeltä. Eilen tosin tuli todistettua, että ei se ihan selvää ollut vielä Otolle, että mitä se "merkki" -sana tarkoittaa. Oltiin ensin otettu merkkiä, jonka jälkeen otin kaukoja takapalkalla niin, että namialusta oli siellä merkkitötterön vieressä metrin päässä. Kun sitten yritettiin uudestaan merkkiä, niin O juoksi innolla sinne pakastepurkin kannen luokse. Kun yritin korjauttaa merkin taakse, niin se vaan tökkäisi jalalla kantta, että tässähän tämä on, etkö eukko nää?! Sen jälkeen nostin kannen olkkarin pöydälle ja uusi lähetys merkille. Edelleen koira vaan meni pöydällä olevan kannen luo ja laittoi oikein kuononsa oikeaoppisesti läpyskän päälle. Kun sitten vihdoin tajusin poistaa koko kannen huoneesta, niin johan taas muistui mieleen, että ai juu, se merkkihän olikin tuo tötterö! Otto <3

Liekeissä

Olemme pitäneet hiljaiseloa treenirintamalla pari viikkoa, mutta eilen korkattiin tulevan talven tokokausi uudella hallilla. Varmaan tauko sekä uudet evl-kuviot saivat kummankin motivaation noususuuntaiseksi ja Otto oli Otoksi, tai ihan miksi vaan koiraksi, suorastaan liekeissä.

Syksyn harkka-ahdistusten ja harjoitusmielekkyyden mietinnän jälkeen tulevan kauden teemana olkoon hyvä draivi ja fiilis tekemisessä. Ja tähän ainakin eilen päästiin. Otettiin ensin pallon kanssa pelailua, O sai tehdä väliin seuraamispätkää, humputella pallon kanssa ja taas jatkettiin. Teki aika pitkälle juuri sellaista seuraamista, jollaista sen aina haluaisin olevan. Teknisesti korrektia, paikan ja kontaktin pitämistä, takapään käyttöä. Ja sellaista se oli.

Tämän jälkeen päästiin ohjatun suuntien harjoitteluun, ei olla niitä edellenkään otettu kuin hassut pari kertaa. Muistini mukaan oikea puoli on ollut viimeksi vaikeampi, joten aloitettiin siitä. Mutta taisi se sittenkin olla se vasen puoli, ainakin eilen. Oikealle siis lähti merkiltä nätisti. Vasemmalle lähettäessä itsepintaisesti meni keskimmäiselle kulholle. Kerran se ehti mennä kulholle asti, josta kutsuin pois. Uusi lähetys, taas suuntana keskikulho, josta stoppasin matkalle ja kävin palkkamassa. Sen jälkeen lähetys uudestaan, jolloin vaati minulta selkeän siirtymisen vasemmalle päin. Tämän jälkeen taidettiin ottaa vielä oikea kerran ja vasen kaksi kertaa, ei enää vääriä suuntia. Näitä siis vaan lisää, että O hiffaa, ettei sitä kabanossia oikeasti löydy kun vaan sieltä, minne ohjataan.

Merkkiä katsottiin kanssa. Kotona sisällä O osaa jo aika kivasti hakeutua merkille pelkällä sanallisella käskyllä. Mutta eilen meni sellaiseksi häsellyksesi, ettei ilman selkeitä käsiapuja millään löytänyt oikeaan paikkaan ja silloinkin siis seurasi vaan kättä, ei se mitään merkkiä osannut liikkeeseen yhdistää. Mutta mä niin vaan tykkäsin siitä fiiliksestä, kun tyyppi häntä tötteröllä ja tassut viisi senttiä maasta ilmassa yrittää suorittaa jotain - ja oli aktiivinen!

Loppuun tehtiin vielä toinen setti pallolla hömpöttelyä, vähän haukutusta, seuraamista ja jääviä vapaasti liikkuen.

Kun eka kierros meni niin kivasti, ajattelin olla fiksu ja jättää tähän yhteen kierrokseen yksilöliikkeet. Sen sijaan otettiin paikalla istuminen ryhmässä. Otolla oli lautanen jalkojen edessä, piti paikkansa tosi hyvin ja kävin välillä piilossakin. Piilopaikkamakuu kanssa hyvä, jossain vaiheessa katseli vähän jotain takaviistoon, mutta muuten rauhallinen. Alas-ylös niin, että O oli ekana, molemmat hyvät.

Kyllä jäi oikeasti hyvä fiilis eilisestä, varmasti molemmille. Oi kun aina olisi tällaista heinäntekoa! Ja vaikkei olisikaan, niin on se vaan maailman paras Ottopoika. (Ja tähän perään voisi laittaa jotain sydänhymiöitä...)

Tänään tehtiin pikkuiset pätkän sisäkotitottista. Mistä huomaa syksyn/talven tulleen? No siitä, ettei viitsi enää lähteä minnekään ulos treenaamaan, kun eihän siellä näekään mitään. Mut joo, tänään tehtiin taas merkkiä. Ja onnistuihan se taas, osaa hakeutua merkin taakse jo useamman metrin päästä. Vähän jääviä m/i/s vaihdellen. Ja sitten käytiin operaation "kaukot kuntoon" kippuun. Takapalkalla parin liikkeen vaihtoja, apuna maton raja takajalkojen edessä. En usko, että se juuri Ottoa auttoi (mikä hyvä), mutta mun on helpompi olla varma, että liikkuuko ne takakoivet vai ei. Ja eihän ne liikkuneet. Muistaakseni kaikki muut meni useampaankin kertaan tosi nätisti, paitsi kerran tuli m-s-m eteenpäin. Eli eiköhän nuokin tuosta ala lutviintua, kun sinnikäästi harjoitellaan!

Hakukokeiden jälkimainingit

Koejahkailun lopputulos oli, että kävimme viime viikonloppuna osallistumassa hakukisoihin Hämeenlinnassa, tuomarina toimi Vesa Häkkinen. Olin ennen kisoja arponut joka toinen päivä, että mennään ja joka toinen päivä, ettei mennä, sillä ampumisahdistuksen takia koko tottis tuntui olevan hanurista. No, asiaa yhden jos toisenkin henkilön kanssa pallotelleena päätin kuitenkin mennä. Eipä jää sitten jossitellulle varaa, että mitä jos olisi sittenkin pitänyt koittaa.

Aamu alkoi tottiksella ja jo kentälle mennessä Otto tuntui käteen pahalta. En kovin voimakasta suoritusta olettanut saavani, eikä se sellainen ollutkaan. Jonkinasteisella teknisellä osaamisella ja hallinnalla saimme vietyä setin läpi, mutta aika tahmeaa menoa oli. Otto oli jo valmiiksi paineistunut, eikä se sen kummemmaksi muuttunut, noudoissa sentään saatiin nauttia vähän vapautuneemmasta suorituksesta. Liikkeistä sen verran, että paikallaolon O kykeni makaamaan, vaikka varmasti teki ampumisten aikaan tiukkaa. Seuraamisessa reagoi voimakkaasti ampumiseen, kykeni kohtalaiseen suoritukseen kauempana ampumispaikasta, mutta ahdistui ihan käsinkosketeltavasti alkupisteen lähellä sekä henkilöryhmässä, mikä oli ihan uutta. Liikkeestä istuminen ja maahanmeno ok, paitsi valmistelevat osat hipsuttelua. Luoksetulo ok. Tasamaanouto ok, paitsi palautukseen tarvitsisi voimaa. Hyppy- ja estenoudot ok, vaikka hyppynoudossa O joutui vähän aikaa etsimään kapulaa, pisteet siitä Otukselle, ettei luovuttanut. Eteenmeno ok, vaikka just ennen valmistelevaan osaan lähtöä O sai sätkyn ympärillä pyörivästä pörriäisestä. Pisteitä kertyi tällä kertaa 83.

Maastoon lähdin toiveikkaana, mutta siihen se tulostoive kumminkin kariutui. Lähetin ensin oikeaan etukulmaan, teki vähän vänkyräpiston, mutta uskoin, ettei siellä ole ketään. Vasemmassa etukulmassa kävi juoksemassa, muttei löytänyt. Sitten vaan edettiin etiäpäin, oikealle upposi koko ajan huonosti (eikä sillä puolella yhtään maalimiestä ollutkaan ollut), vasemmalle kyllä irtosi hyvin ja teki kunnon pistoja (välillä vähän liiankin laajoja), mutta kun ei vaan ukot nousseet niin ei ukot nousseet. Etukulmaan oli jäänyt yksi ukko, keskimmäisen umpparin O ilmaisi (ilmaisu olisi voinut olla vahvempikin) ja takakulmankaan ukko ei vaan noussut. Eli harmittavan lähellä, mutta ei sitten kuitenkaan. Vaikkei tulokseen enää ollutkaan mahdollisuutta, niin käytiin silti nostamassa esine. Ekalla pistolla nousi ja nätti luovutus. Maastopisteet yhteensä 118. Kai tuolle koiralle pitäisi ostaa sekä uusi nenä että uudet hermot, ohjaajan hermoista puhumattakaan!

Kokeen jälkeen päällimmäinen fiilis oli vitutus. Ensinnäkin siksi, että ainakaan tällä hetkellä en koe järkeväksi lähteä hulluna rakentamaan koiralle sietoa laukauksiin. Ärsyttää niin kovin, että pk-koiran uran saa heittää romukoppaan ennenkuin se oikein ehti alkaakaan. Toki on tullut mietittyä, että onko koirassa joku muu vika, joka sitten oirehtii tänä syksynä esiin nousseena reagointina laukauksiin. Oon kuullut, että korvatulehdus, vinksallaan olevan kilppariarvot, kiputilat ja ties mitkä voi aiheuttaa yllättäin alkanutta ääniherkkyyttä. Voi kun sellainen hoidettava syy olisikin. Mutta tuon koiran kohdalla olen kuitenkin sitä mieltä, että tämä liittyy ihan samaan ilmiöön kuin jumalaton pörriäispelko (ei kykene kuuntelemaan eikä oikein jatkamaan suoritusta, jos se kuulee jonkun kärpäsen pörräävän lähellä) ja muu häiriöherkkyys (jos vähän tikku pistää tassuun, niin ei kykene ilmaisemaan maalimiestä). Ja kun koirasta puuttuu se pohjimmainen moottori, niin sen on hyvin vaikea hanskata tilanteita, kun jokin tällainen epämiellyttävä asia astuu kuvioihin.

Toisekseen heti kokeen jälkeen vitutti, että miksi, oi miksi, Otto ei nostanut sitä toista maalimiestä, niin oltaisiin saatu joku tunnustus kolmen vuoden mönkimisestä hakumetsässä itikoiden ja hirvikärpästen kiusaamina, helteessä ja sateessa. Mutta taas toisaalta, ihan opettavaista ja hauskaa tämä kaikki on ollut, eikä kai kolmen merkin (HK1) puuttumiseen koiran nimen edestä kannata jäädä takertumaan.

Ja mitäs tästä eteenpäin? Ainakin lopetan koiran kiusaamisen ampumisella ja yritän palauttaa siihen jonkun luoton, että tottis on ihan kivaa. Toivottavasti yhdessä tekemisen äklöys ei ehtinyt juurtua kovin syvälle tämän syksyn (ampumis)treenien myötä ja saisimme edes jokseenkin rennon meiningin palaamaan ja voisimme alkaa tuumata ensi talvelle evl:n korkkausta toko-puolella. Töitä tarttee tehdä liikkeiden kanssa, mutta ensisijaisesti keksitymme rakentamaan luottoa ja mukavuutta yhdessätekemiseen. Hakutreenejä ei tietenkään tarvitse lopettaa siihen, että otamme ainakin aikalisän pk-koirailuun, mutta on se sen verran aikaavievää puuhaa, että jos ei ole kisatavoitteita, niin on minun vähän vaikea motivoida itseäni lähtemään edelleen sinne hirvareiden syötiksi sateeseen istumaan milloin missäkin roskalaatikossa.

MH-luonnekuvauksen video

Vasta nyt sain näperreltyä Oton MH-luonnekuvauksen videon valmiiksi. Harmillisesti lopusta puuttuvat toinen leikitys sekä ampumiset kameran akun sipahdettua. Ihan kelvollinen esitys koiranpoikaselta, mutta ampuminen (joka sopivasti videolta puuttuu) ei sitten mennytkään ihan niinkuin Strömsössä. Ja se on valitettavasti näkynyt koiran käytöksessa luonnekuvauksen jälkeenkin, mutta siitäpä sitten toisella kertaa.