Kohti uutta vuotta

Vuosi alkaa olla lopuillaan, viimeisiä päiviä viedään. Uuden vuoden alkamisessa on aina sitä jotain, vähän niinkuin saisi uuden alun - asialle jos toiselle. Tässä tulevassa vuoden vaihteessa ei nyt kylläkään mitään sen ihmeempää ole tapahtumassa, eikä ole tarviskaan, mutta jospa saisin itse innostettua itseni taas takaisin ainakin jonkinlaisen liikuntaharrastuksen pariin. Ja jostain voisi löytyä uutta treeni-intoakin, jotta pääsisimme tavoittelemaan ensi vuoden ainoaa tavoitettamme, jonka jo edellisen kirjoituksen loppuun kirjoitin. Eli niitä muutamaa TVA-kirjainta sinne nimen eteen. Ensimmäinen mahdollisuus olisi jo tammikuun puolessa välissä, mutta yritän koko ajan pitää mielessä ensimmäisenä tavoitteena hyvän fiiliksen (mitä se sitten omalla kohdallani onkaan, sitäkö ettei meinaa kuolla jännitykseen vai sitä, että oikeasti nauttisi kehässä olosta ja mahdollisuudesta näyttää, että kyllä me jotain osataan!) ja vasta kakkosena tuloksen tavoittelun.

Treenitaukoa ollaan pidetty nyt varmaan pari viikkoa, ei olla edes kotona puuhasteltu mitään pikkujuttuja. Edellisellä kerralla hallilla tehtiin kunnon häiriöharjoitusta ohjatussa noudossa. Merkin takana taisi olla hyppyeste ja ympäri kenttää sen jälkeen erilaisia pehmoleluja ja siellä seassa ohjatun kapulat. Suunnat löytyivät tällä kertaa ihan oikein, mutta kun niitä pehmoleluja vaan tuli vastaan Oton liikkuessa kohti oikeaa kapulaa, niin jossain vaiheessa sillä loppui usko, että mitä ihmettä täältä oltiinkaan noutamassa. Kävin näyttämässä / liikkuri kävi näyttämässä (en muista) oikeaa kapulaa ja sitten se muistaakseni alkoi sujua. Kun tämä onnistui, niin laitettiinkin jo ennen merkkiä pehmo-Ihaa istumaan, ja sitähän Otto-poika yritti tarjota merkiksi. Kun käskin uudestaan, niin yritti korjata itseään paremmin Ihaan taakse, vaikka siitä kyllä näki, että tiesi hyvin että ei se ihan oikein tainnut mennä... Olisinko käynyt näyttämässä merkkiä ja sen jälkeen taas sujui. Kyllä se noista vähän epävarman oloiseksi menee ja meno hidastuu (tai O jähmettyy kokonaan ja lopettaa yrittämästä mitään), mutta toisaalta sitten kun se onnistuu, niin sitten siinä asenteessa on pieni väläys sellaista, mitä haluaisin nähdä useamminkin. Joka tapauksessa hyvä välillä tehdä vaikeaa, koska sitten tavallisesti tehtynä pitäisi tuntua olevan ihan pala kakkua. Muuten taisimme temppuilla keskenämme vauhtimerkkiä pallolla, parit kaukot ja muuta en muista.

Jos jotain pientä koirarintamalle ensi vuodelle suunnittelisi TVA-toiveen lisäksi, niin ehkä se voisi oli starttaus agi-kentillä. Ja jos saadaan laitettua tokot pakettiin, niin liikenevän ajan voisi käyttää ampumisharjoituksiin, josko sen verran saisi ajettua Otolle ampumista sisään, että voisimme vielä käydä koittamassa onneamme hakukisoissa. Mutta siinä on jo iso jos. Jos ei nimittäin siedätyshoito ala pian tepsiä, niin turha sitä on väkisin vääntää.

Se tästä vuodesta ja nyt kuonot kohti uutta hyvää vuotta 2014!

Toko-kisojen kuulumisia

Edellinen postaus oli kesän kuulumisista, jotka tuntuvat olevan enää aika hailakka muisto jossain muistin perukoilla. Loppusyksyn ja alkutalven kuulumiset ovat onneksi vielä vähän paremmassa muistissa. Treenit pyörii normaalisti tokon ja agilityn osalta kerta viikkoon. Tällä kaudella en kouluta mitään ryhmään, joten hallin avaimen tuomaa luksusharjoittelumahdollisuutta ei ole. Jonkun verran sain aikaiseksi käydä treenailemassa ulkokentillä syksyn aikana, mutta saa nähdä miten nyt talven ja lumen myötä innolle käy. Tokossa on kai jotain kehittymistä tapahtunut, sillä olemme onnistuneet EVL:ssä kahden ykkösen verran. Agilityssäkin varmasti mennään eteenpäin, mutta kyllä on Ottoa pahalla paiskattu, kun on annettu ohjaajaksi tällainen hidas, epäselvä ja huonomuistinen tyyppi, joka ei osaa edes juosta selkäsuorana. Mutta sinnikkäästi jatkamme treenejä, ehkä vielä joskus uskaltaudumme koittamaan kisaratoja.

Kävimme lokakuussa, 19.10.2013, kisaamassa Juha Kurtin valvovan silmän alla. Pisterivi meni näin:

Istuminen: 10
Makaaminen: 10
Seuraaminen: 10
Zeta: 8,5
Luoksetulo: 10
Ruutu: 8
Ohjattu: 8,5
Metallihyppynouto: 0
Tunnari: 7
Kauko-ohjaus: 9
Yhteensä: 260 pistettä, EVL1

Muistikuvat tästäkin ovat jo vähän hälvenneet, mutta sen muistan, että jännitti taas pirusti, ja muistaakseni ekassa setissä liikkeitä O tuntui vähän jähmeältä ja toisessa setissä paremmalta. Metsku meni nollille, kun heitin liian lähellä estettä, O jäi arpomaan paluuhypyn kanssa, minä luotin että se silti hyppää niinkuin se aika varmasti yleensä tekee, annoin toisen hyppykäskyn liian myöhään ja sehän oli sitten siinä. Tunnarissa taisi mennä kerran omansa yli ja kapula tippui vielä matkalla. Hyviä juttuja puolestaan olivat ainakin tosi hyvältä tuntunut seuraaminen. Alla muutama kuva (© Maria Kokkinen).

 

 

Seuraava kisa oli marraskuussa, 23.11.2013, tällä kertaa Marita Packalénin tuomaroimana. Pisteet tällä kertaa:

Istuminen: 10
Makaaminen: 9
Seuraaminen: 9,5
Zeta: 10
Luoksetulo: 8
Ruutu: 10
Ohjattu: 10
Metallihyppynouto: 10
Tunnari: 10
Kauko-ohjaus: 0
Yhteensä: 268,5 pistettä, EVL1

Tällä kertaa en jännittänyt ehkä niin paljon ja jotenkin tykkäsin Oton asenteesta enemmän. Tällä kertaa tapahtui kaukoissa jotain kummallista, sillä Otto ei tehnyt kumpaakaan seisomisliikettä. Se oli kyllä oikein skarpin ja vastaanottavaisen näköinen, mutta mitään ei vaan tapahtunut kun annoin käskyn. Sillä ei ole tapana jähmettyä, aina se tekee ainakin jonkun vaihdon, jos nyt ei oikeaa, joten mietin jo jälkikäteen, että olenko käyttänyt jotain hullua käsimerkkiä, eikä se ollut ymmärtänyt. Mikä lie, toivottavasti oli joku työtapaturma. Kuvia kisoista (© Emilia Aho).

 

 

Näillä siis mennään kohti loppuvuotta ja ehkäpä nyt uskaltaisi jo laittaa ensi vuoden tavoitteeksi, että Otosta tulee maailman ensimmäinen TVA-karkkariholsku...

Kesän kuulumiset

Kesäloma täällä blogin puolella jatkuikin aika paljon pitempään kuin mitä sen kalenterista katsottuna olisi luullut kestävän. Ei vaan ole ollut inspiraatiota eikä oikein aikaakaan päivittää tänne kuulumisia, mutta jos nyt vielä jotain pientä ennen vuoden loppua saisi kirjoiteltua.

Kesä ja syksy kuluivat normaalia rataa. Treenattu on, kesällä aika vähän ja syksyllä vähän enemmänkin. Treeneistä ei todellakaan ole enää mitään muistikuvaa, tokoa ja agia treenattiin vaihtelevalla innolla ja menestyksellä. Enemmän Otto taisi keskittyä lihaskunnon kasvattamiseen uinti- ja juoksulenkeillä isännän kanssa. Ainut muistikuva kesätreeneistä on yhden ainokainen kerta esineruutua. Jos jotain on joskus oppinut, niin ehkä sitä ei sitten tarvitse sen kummemmin treenatakaan. Jonain tylsänä alkusyksyn päivänä ajeltiin Oton kanssa metsikköön ja ajattelin, että koitetaan miten se ruutu kulkee melkein vuoden tauon jälkeen. Ensin meinasin, että tehdään jotain kivaa ja helppoa, mutta sitten muutin ajatukseni, että tehdäänpä sittenkin ihan "oikea" ruutu. Jos ei ala sujua, niin helppohan sitä on sitten helpottaa. Valmisteluina siis täysikokoinen ruutu kolmella jollain aika pienellä esineellä. Otto oli aivan juonessa kiinni heti kun löin sille liivit selkään ja eikun menoksi. En kellosta katsonut aikaa, mutta väittäisin että se oli kolme minuuttia, kolme pistoa ja kolme esinettä kädessä. Ja kaikilla oli kivaa.

Kesän kohokohtiin kuului ehdottomasti reissu Gotlantiin. Nyt kun luntakin alkaa vihdoin olla maassa, eivät kesäkuvat oikein tunnu passaavan tähän vuodenaikaan, mutta jos nyt muutaman reissukuvan Oton näkövinkkelistä taltioisi tännekin.