Mustaa valkoisella

Tein Omakoirassa Oton valioarvoanomuksen ja tuumailin, että tarvitaanko me mitään diplomia, kun se kuitenkin päätyisi vaan jonnekin kansion uumeniin unohduksiin. Vähän kallis pala paperia, kun se muistaakseni melkein kolmekymppiä kustantaa. Mutta hei, tää on sellainen ihme, ettei kovin usein kohdalle satu, joten meninpä sitten kuitenkin tilaamaan sen paperinpalan - laitettavaksi sinne paperipinkan pohjalle tai kansion uumeniin! Hienolta tuntuu edelleen!

Viimeiset pari viikkoa ollaan oltu aika laiskoina, ei oikein ole ideaa, että mitä tässä nyt sitten treenaisi. Toko-kuviot on aika taputeltuja meidän osalta, luulen minä. Voihan se tietysti olla, että joskus kesällä on kiva koittaa, että miten liikkeet on meillä kummallakin muistissa ja jos löytyvät jostain aivojen perukoilta, niin mikseivaikka johonkin piirinmestiksiin voisi mennä kannatusmielessä. Mutta muuten liikkeiden hinkkaus ei kai kuulu meidän suunnitelmiin. Niinpä olen tässä vähän mennyt tyhjäkäynnillä ja miettinyt, että mitä sitä puuhastelisi kotosalla ja kimppatreeneissä.

Rally-toko vaikuttaa aika simppeliltä temppuilulta ainakin alemmissa luokissa, joten miksei niitä juttuja voisi tehdä. Ja ylempien luokkien puolen vaihdot ja oikealla puolella seuraamisten opettamiset olisi taas justiinsa hyviä juttuja kodinhoitohuonetokoja varten, joten eiköhän me niitä harjoitella. Pyörähdyksiä ja eteen-takakautta-sivulle siirtymisiä (onko niille mitään järkeviä/oikeita nimiä?) ollaan jo tehty ja ne nyt tuntuisi uponneen Oton kaaliin aika kivuttomasti parin harjoituksen kokemuksella.

Tällä viikolla tehtiin hallivuorolla vähän pk-juttuja. Jäävistä istuminen, makuu + luoksetulo, hyppynouto ehkä 70 cm esteellä ja lopuksi eteenmeno. Sikäli tuo on hauska otus, että jos se joskus jotain on oppinut, niin kyllä se näköjään ne muistaa. Ei olla 1,5 vuoteen tehtyä yhtään eteenmenoa, ja niin se vaan eteen-käskyllä osasi sen suorittaa hallin päätyyn saakka. Vähän ruudut ja merkit yms. oikealla veti linjaa vinoon, mutta kyllä se tuntui ihan oikeaa liikettä olevan tekemässä. :) Saa nyt sitten nähdä, että tarvitaanko me mitään pk-liikkeitä mihinkään, mutta niitä nyt on helppoutensa vuoksi kiva treenata. Yleisesti olen ajatellut, että voisi koittaa kuurina yleistä viretilan nostoa ja katsoa, että josko siitä saisi kestävämmän olotilan jatkoa ajatellen.

Agilityjä ollaan tehty kanssa, mutta siinä mä vaan olen edelleen niin onneton. Tällä viikolla oli sijaistaja vetämässä treenejä ja teemana oli kisamainen harjoitus. Rata oli mun silmään tosi tosi vaikea, oli jos minkäkinlaista pyöritystä ja kieritystä. Jotkut osat meni ihan hyvinkin, joissakin kohtaa taas takkusi sitten urakalla. Esimerkkeinä nyt vaikka se, että Otto hyppäsi suoraan rämähtäen rengasta päin, ei onneksi hätkähtänyt sitä. Toisaalta kepit (kunhan ensin sain ohjattua Oton aloitukseen) ja keinu ja kontaktit ylipäätään meni oikein mallikkaasti radalla. Vähän on sellainen olo, että meillä olisi tässä vaiheessa hyödyllisempää tehdä ihan oikeasti sellaisia ykkösen ratoja, jotta erityisesti minä saisin varmuutta ohjaukseen, enkä hipsuttelisi radalla. Siitä tuli taas palautetta tällä viikolla, että kun itse ohjaan varmasti ja vauhdikkaasti ja käskyttäisin riittävän ajoissa seuraavalle esteelle, niin kyllä se koirakin tekisi ja menisi. Nyt vaan kun tuntuu liian vaikealta ylipäätään muistaa rata ja yrittää olla oikeassa paikassa tekemässä oikeanlaista piruettia, niin auttamattahan siinä ohjaa tosi tökerösti ja varmistellen. Mutta näillä mennään ja kyllähän niistä meille supervaikeantuntuisistakin radoista tai pätkistä varmasti opitaan koko ajan. Että eikun vaan nöyrästi eteenpäin!

FI TVA Otto

Tälle vuodelle asetettu tavoite täyttyikin nopeammassa aikataulussa kuin mitä uskoinkaan! Kävimme eilen kisaamassa Riikka Pulliaisen valvovan silmän alla viimeisen ykköstuloksen ja sitä myötä haave on totta, Otto on nyt FI TVA Meevaller Bliksem. Kuinka monta kertaa olenkaan ajatellut, että ei tästä mitään tule, laitamme hanskat tiskiin ja patukat & makupalat kaapin uumeniin. Onneksi meillä on ollut mahdollisuus treenata ehkä maailman parhaassa treeniryhmässä, saada kannustusta, opastusta ja eteenpäin potkintaa. Ilman Jonnaa, Maria ja kaikkia muita treenikavereita matkan varrella me emme olisi tätä unelmaa saavuttaneet!

Meidän joulukuun treenitauko jatkui ja jatkui, eikä tällä viikolla koetta edeltävät treenit antaneet oikein viitettä siihen, että voisimme luottavaisin  mielin lähteä kokeeseen. Ohjattuun noutoon oli pesiytynyt pahan luokan ongelma, kun O itsepinteisesti halusi palauttaa kapulan merkille eikä minulle. Ja toinen murheenkryyni oli kaukot, joissa ensin tuli edellisten kisojen ongelma esiin eli seisomista ei voinut tehdä ensimmäisellä käskyllä. Ja kun sitten siitä päästiin yli, niin maasta istumaan nousu ei enää onnistunut, vaan Otto tarjosi aina seisomista siihen vaihtoon. Oikea vaihto ei sujunut ei hyvällä, eikä pahalla. Saimme kuitenkin koetta edeltävänä päivänä kohtuullisen kivat treenit alle ja ajattelin, että jos ei koe suju, niin ei sitten. Eipä tässä paljoa olla sitten edellisen kokeen treenattukaan. Itse jännitin kyllä, mutta en ehkä ihan niin paljon kuin aiemmin. Olisikohan siis tapahtunut pientä kehittymistä?

Koe alkoi istumisella ja makaamisella, joista muodostuikin kokeen jännittävin osa. Meidän vieruskaverina oli spanieli, joka jo kehään tullessa kävi tekemässä riemukkaan kierroksen kehässä omin päin, enkä asiaa sen enempää ajatellut. Istumisen alettua ehdimme kävellä piiloa kohti suunnilleen puoleen väliin, kun ympärillä alkoi ihmeellinen kohina. Kun käännyin katsomaan koirarivistöä, niin havaitsin urosspanielin olevan haistelemassa Oton takapäätä ja Oton seisovan ihan jäykkänä häntä pystyssä. Vähän kylmä hiki meinasin nousta otsalle, koska en siinä tilanteessa pysty menemään ottamaan koiraani kiinni, sillä aivan takuuvarmasti siitä alkaa myllytys, ja jos O jotain  myllyttää, niin se ei ole mitään hienovaraista murinaa ja pörinää. Päätin siis käskyttää Oton maahan kauempaa, ihme että se totteli. Siinä vaiheessa spanieli haalittiin pois Oton luota. Tein sen jälkeen parin askeleen seuraamisen Oton kanssa, vapautin ja eikun uudestaan riviin. Vähän jänskätti, että miten vaikuttaa Oton käytökseen, mutta eipä tuntunut vaikuttavan. Siellä se istui kuin tatti.

Istuminen 10
Makaaminen 9,5 - Oli haistellut pari kertaa
Seuraaminen 8,5 - Ihan ok, mutta vähän löysältä tuntui välillä ja täyskäännökset oli väljiä
Zeta 9,5 - Maahanmeno oli ollut vähän hidas ja viimeinen seuraamiväli kohti seinää oli tahmea
Luoksetulo 7 - Stopit hyvät, mutta vauhti oli köykäistä ravia
Ruutu 9,5
Ohjattu 7,5 - Merkki vähän hidas, ja paluussa näkyi tällä viikolla ilmennyt ongelma, että O palauttaisi kapulan merkille. Nyt teki kuitenkin itse oikean ratkaisun, palautti mulle, mutta kyllä oli hidas vauhti loppumetreillä. Nauratti, että yleisö oikein taputti, kun Otto sai suoritettua tehtävän loppuun asti. Heh!
Metallihyppy 9 - Paluu olisi saanut olla vauhdikkaampi
Tunnari 9 - Meni kerran omansa yli
Kaukot 10 - Oma käskytys oli napakampi, tuntui toimivan

Yhteensä 285,5 pistettä, EVL1, KP, sij. 1/8.

Eihän Otto mikään tykki ole, eikä siinä ole samaa näyttävyyttää kuin "oikeissa" tokokoirissa, mutta se on ehdottomasti omanlaisensa puurtaja. Se tekee asiat omalla tyylillään, tunnollisen tarkasti niinkuin osaa. Treenikaverin facebookiin kirjoittama viesti "suorastaan liikuttavaa työskentelyä tänään" kuvaa Oton tekemistä hyvin. Omalla tyylillään se varmasti yrittää parhaansa!