Tänään hallilla oli oikein hyvän mielen tokotreenit. Otto suoritui tehtävistä mallikkaalla mielentilalla ja ohjaajakin osasi ilmeisesti käskyttää paremmin. Kuulemma koutsikin oli innostunut, kun olin käskyttänyt "merkille", että mitä tapahtuu. Jos siis on oppiva koira, niin ilmeisesti myös oppiva ohjaaja. :D
Ensin pikkupätkät seuraamista pallopalkalla, pientä keulimista, mutta kaiken kaikkiaan nättiä tekemistä. Muuten halusin jatkaa edelleen niillä hankalilla jutuilla, jotka ei vaan ihan loksahda kohdilleen. Mutta tänäänpä loksahti. Ensin pari kertaa pelkkä merkille meno. Hyvin irtosi, tosin tuppaa kiertämään merkin oikealle puolelle sen sijaan, että jäisi merkin taakse. Ehkä tää poistuu, kun Oton mieleen iskostuu vahvemmin, että liike jatkuu poispäin. Tai sitten ei, saa nähdä. Toisella kerralla kävi työtapaturma ja O kohelsi merkin nurin, täytyy seurailla, että alkaako tätä ilmetä enemmän.
Seuraavaksi jatkettiin ohjatun suuntia namikipoilla, ensin oikea ja sitten vasen, molemmat merkin kautta. Ja nyt tuntui joku loksahtaneen kohdalle, merkki sujui ja suunnat sujui ja taisipa jopa laukata. Juhuu! Seuraavaksi voisi kuulemma alkaa laittaa keskikipon kohdalle kapulan, muuten jatketaan vielä suuntien treenausta. Vasemmalle lähettäessä tapahtui taas työtapaturma, kun O tapansa mukaan kiersi tötsän oikealle puolelle ja siitä vasemmalle irrotessaan juoksi tötsän yli, joka tietysti kaatui.
Seuraavaksi yksi metallihyppynouto kahdella laudalla, ei isompia huomautettavia. Vauhtia tietty saisi olla lisää, mutta oon tyytyväinen tähänkin. Ja luovutus voisi olla inasen tiiviimpi, mutta enpä tuostakaan jaksa nillittää. Otolle toistot ei oo ollenkaan hyvä juttu, joten otettiin väliin liikkeestä istuminen ja liikkeistä seisominen pallopalkalla, oli tosi hyvät. Ja loppuun vielä metallihyppy kolmella laudalla, ihan ekan kerran toisinto, olin tyytyväinen! Jatketaan siis varmuuden hakemista matalammilla hypyillä ja nostetaan pikkuhiljaa kisakorkeuteen.
Loppuun vielä pallonheittelyä. Näköjään ilmassa on jonkinlainen irrotuskonflikti, joku siinä tilanteessa Ottoa ahdistaa. Se puree vaan entistä tiukemmin palloon ja laittaa korvat linttaan. Irrottaahan se, mutta jotenkin siinä on sellainen ahdistunut fiilis. Ehkä taas palataan siihen namivaihtoon, ei se sinälläään irrotukseen suoraan ehkä vaikuta, mutta jos fiilis irrotusta kohtaan rentoutuisi, niin ehkä se irrotus itsessäänkin alkaisi tuntua taas mielekkäämmältä. Joku tässä koira-ohjaaja -suhteessa selvästi mättää, joka esiintyy tuollaisina pienehköinä juttuina. Jotain kun olisi osannut tehdä toisin tai osaisi ainakaan jatkossa olla toistamatta samoja virheitä, mutta oppiminen jatkukoon, niin koiralla kuin ohjaajallakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti