Kohti uutta vuotta

Vuosi alkaa olla lopuillaan, viimeisiä päiviä viedään. Uuden vuoden alkamisessa on aina sitä jotain, vähän niinkuin saisi uuden alun - asialle jos toiselle. Tässä tulevassa vuoden vaihteessa ei nyt kylläkään mitään sen ihmeempää ole tapahtumassa, eikä ole tarviskaan, mutta jospa saisin itse innostettua itseni taas takaisin ainakin jonkinlaisen liikuntaharrastuksen pariin. Ja jostain voisi löytyä uutta treeni-intoakin, jotta pääsisimme tavoittelemaan ensi vuoden ainoaa tavoitettamme, jonka jo edellisen kirjoituksen loppuun kirjoitin. Eli niitä muutamaa TVA-kirjainta sinne nimen eteen. Ensimmäinen mahdollisuus olisi jo tammikuun puolessa välissä, mutta yritän koko ajan pitää mielessä ensimmäisenä tavoitteena hyvän fiiliksen (mitä se sitten omalla kohdallani onkaan, sitäkö ettei meinaa kuolla jännitykseen vai sitä, että oikeasti nauttisi kehässä olosta ja mahdollisuudesta näyttää, että kyllä me jotain osataan!) ja vasta kakkosena tuloksen tavoittelun.

Treenitaukoa ollaan pidetty nyt varmaan pari viikkoa, ei olla edes kotona puuhasteltu mitään pikkujuttuja. Edellisellä kerralla hallilla tehtiin kunnon häiriöharjoitusta ohjatussa noudossa. Merkin takana taisi olla hyppyeste ja ympäri kenttää sen jälkeen erilaisia pehmoleluja ja siellä seassa ohjatun kapulat. Suunnat löytyivät tällä kertaa ihan oikein, mutta kun niitä pehmoleluja vaan tuli vastaan Oton liikkuessa kohti oikeaa kapulaa, niin jossain vaiheessa sillä loppui usko, että mitä ihmettä täältä oltiinkaan noutamassa. Kävin näyttämässä / liikkuri kävi näyttämässä (en muista) oikeaa kapulaa ja sitten se muistaakseni alkoi sujua. Kun tämä onnistui, niin laitettiinkin jo ennen merkkiä pehmo-Ihaa istumaan, ja sitähän Otto-poika yritti tarjota merkiksi. Kun käskin uudestaan, niin yritti korjata itseään paremmin Ihaan taakse, vaikka siitä kyllä näki, että tiesi hyvin että ei se ihan oikein tainnut mennä... Olisinko käynyt näyttämässä merkkiä ja sen jälkeen taas sujui. Kyllä se noista vähän epävarman oloiseksi menee ja meno hidastuu (tai O jähmettyy kokonaan ja lopettaa yrittämästä mitään), mutta toisaalta sitten kun se onnistuu, niin sitten siinä asenteessa on pieni väläys sellaista, mitä haluaisin nähdä useamminkin. Joka tapauksessa hyvä välillä tehdä vaikeaa, koska sitten tavallisesti tehtynä pitäisi tuntua olevan ihan pala kakkua. Muuten taisimme temppuilla keskenämme vauhtimerkkiä pallolla, parit kaukot ja muuta en muista.

Jos jotain pientä koirarintamalle ensi vuodelle suunnittelisi TVA-toiveen lisäksi, niin ehkä se voisi oli starttaus agi-kentillä. Ja jos saadaan laitettua tokot pakettiin, niin liikenevän ajan voisi käyttää ampumisharjoituksiin, josko sen verran saisi ajettua Otolle ampumista sisään, että voisimme vielä käydä koittamassa onneamme hakukisoissa. Mutta siinä on jo iso jos. Jos ei nimittäin siedätyshoito ala pian tepsiä, niin turha sitä on väkisin vääntää.

Se tästä vuodesta ja nyt kuonot kohti uutta hyvää vuotta 2014!

Toko-kisojen kuulumisia

Edellinen postaus oli kesän kuulumisista, jotka tuntuvat olevan enää aika hailakka muisto jossain muistin perukoilla. Loppusyksyn ja alkutalven kuulumiset ovat onneksi vielä vähän paremmassa muistissa. Treenit pyörii normaalisti tokon ja agilityn osalta kerta viikkoon. Tällä kaudella en kouluta mitään ryhmään, joten hallin avaimen tuomaa luksusharjoittelumahdollisuutta ei ole. Jonkun verran sain aikaiseksi käydä treenailemassa ulkokentillä syksyn aikana, mutta saa nähdä miten nyt talven ja lumen myötä innolle käy. Tokossa on kai jotain kehittymistä tapahtunut, sillä olemme onnistuneet EVL:ssä kahden ykkösen verran. Agilityssäkin varmasti mennään eteenpäin, mutta kyllä on Ottoa pahalla paiskattu, kun on annettu ohjaajaksi tällainen hidas, epäselvä ja huonomuistinen tyyppi, joka ei osaa edes juosta selkäsuorana. Mutta sinnikkäästi jatkamme treenejä, ehkä vielä joskus uskaltaudumme koittamaan kisaratoja.

Kävimme lokakuussa, 19.10.2013, kisaamassa Juha Kurtin valvovan silmän alla. Pisterivi meni näin:

Istuminen: 10
Makaaminen: 10
Seuraaminen: 10
Zeta: 8,5
Luoksetulo: 10
Ruutu: 8
Ohjattu: 8,5
Metallihyppynouto: 0
Tunnari: 7
Kauko-ohjaus: 9
Yhteensä: 260 pistettä, EVL1

Muistikuvat tästäkin ovat jo vähän hälvenneet, mutta sen muistan, että jännitti taas pirusti, ja muistaakseni ekassa setissä liikkeitä O tuntui vähän jähmeältä ja toisessa setissä paremmalta. Metsku meni nollille, kun heitin liian lähellä estettä, O jäi arpomaan paluuhypyn kanssa, minä luotin että se silti hyppää niinkuin se aika varmasti yleensä tekee, annoin toisen hyppykäskyn liian myöhään ja sehän oli sitten siinä. Tunnarissa taisi mennä kerran omansa yli ja kapula tippui vielä matkalla. Hyviä juttuja puolestaan olivat ainakin tosi hyvältä tuntunut seuraaminen. Alla muutama kuva (© Maria Kokkinen).

 

 

Seuraava kisa oli marraskuussa, 23.11.2013, tällä kertaa Marita Packalénin tuomaroimana. Pisteet tällä kertaa:

Istuminen: 10
Makaaminen: 9
Seuraaminen: 9,5
Zeta: 10
Luoksetulo: 8
Ruutu: 10
Ohjattu: 10
Metallihyppynouto: 10
Tunnari: 10
Kauko-ohjaus: 0
Yhteensä: 268,5 pistettä, EVL1

Tällä kertaa en jännittänyt ehkä niin paljon ja jotenkin tykkäsin Oton asenteesta enemmän. Tällä kertaa tapahtui kaukoissa jotain kummallista, sillä Otto ei tehnyt kumpaakaan seisomisliikettä. Se oli kyllä oikein skarpin ja vastaanottavaisen näköinen, mutta mitään ei vaan tapahtunut kun annoin käskyn. Sillä ei ole tapana jähmettyä, aina se tekee ainakin jonkun vaihdon, jos nyt ei oikeaa, joten mietin jo jälkikäteen, että olenko käyttänyt jotain hullua käsimerkkiä, eikä se ollut ymmärtänyt. Mikä lie, toivottavasti oli joku työtapaturma. Kuvia kisoista (© Emilia Aho).

 

 

Näillä siis mennään kohti loppuvuotta ja ehkäpä nyt uskaltaisi jo laittaa ensi vuoden tavoitteeksi, että Otosta tulee maailman ensimmäinen TVA-karkkariholsku...

Kesän kuulumiset

Kesäloma täällä blogin puolella jatkuikin aika paljon pitempään kuin mitä sen kalenterista katsottuna olisi luullut kestävän. Ei vaan ole ollut inspiraatiota eikä oikein aikaakaan päivittää tänne kuulumisia, mutta jos nyt vielä jotain pientä ennen vuoden loppua saisi kirjoiteltua.

Kesä ja syksy kuluivat normaalia rataa. Treenattu on, kesällä aika vähän ja syksyllä vähän enemmänkin. Treeneistä ei todellakaan ole enää mitään muistikuvaa, tokoa ja agia treenattiin vaihtelevalla innolla ja menestyksellä. Enemmän Otto taisi keskittyä lihaskunnon kasvattamiseen uinti- ja juoksulenkeillä isännän kanssa. Ainut muistikuva kesätreeneistä on yhden ainokainen kerta esineruutua. Jos jotain on joskus oppinut, niin ehkä sitä ei sitten tarvitse sen kummemmin treenatakaan. Jonain tylsänä alkusyksyn päivänä ajeltiin Oton kanssa metsikköön ja ajattelin, että koitetaan miten se ruutu kulkee melkein vuoden tauon jälkeen. Ensin meinasin, että tehdään jotain kivaa ja helppoa, mutta sitten muutin ajatukseni, että tehdäänpä sittenkin ihan "oikea" ruutu. Jos ei ala sujua, niin helppohan sitä on sitten helpottaa. Valmisteluina siis täysikokoinen ruutu kolmella jollain aika pienellä esineellä. Otto oli aivan juonessa kiinni heti kun löin sille liivit selkään ja eikun menoksi. En kellosta katsonut aikaa, mutta väittäisin että se oli kolme minuuttia, kolme pistoa ja kolme esinettä kädessä. Ja kaikilla oli kivaa.

Kesän kohokohtiin kuului ehdottomasti reissu Gotlantiin. Nyt kun luntakin alkaa vihdoin olla maassa, eivät kesäkuvat oikein tunnu passaavan tähän vuodenaikaan, mutta jos nyt muutaman reissukuvan Oton näkövinkkelistä taltioisi tännekin.

 

 

 

Kesälomalla

Perheen kaksijalkaiset eivät ole ihan vielä kesälomalla, mutta Otto nauttikoon kesälomafiiliksistä. Toki viikoittain käydään treenailemassa tokojuttuja ja juoksemassa agilityradalla. Ehkäpä kesän kuluessa eksymme ainakin agilityepiksiin, jos ei virallisiin kisoihin. Ja ehkä sitä tokoakin voisi käydä jossain skaboissa koittamassa, että miltä meno tuntuu.

Blogi saattaa hiljetä kesäksi, jos ei jostain löydy superintoa päivittämiseen. Nautimme kesästä, luonnosta ja ihanista ilmoista!

Maanantain tokot jatkuu

Ryhmätokotreenien kevättauko on ohi ja tänään päästiin taas tositoimiin. Tehtiin kaksi settiä, jotka olivat oikein hyvän mielen juttuja.

Ekassa setissä ohjattu, vasen puoli. Alun koomaukseen koitettiin sitä, että normialoituksen ja kapuloiden viennin jälkeen siirryin aloituspaikan ja merkin välille lähelle merkkiä, josta käskin merkille. Otto meni aika kivasti. Sen jälkeen lähetys vasemmalle, ei ollut mitään epäröintiä ja vauhtikin meille aivan riittävä. Vapautus, kun oli ottanut pari metriä takaisin päin. Tätä merkillelähetyskikkaa taidamme koittaa uudestaankin vaihtelevalta etäisyydeltä.

Heti perään ruutu merkiltä vasemmalle. Matka merkiltä ruutuun olin ehkä kymmenisen metriä yli normaalin. Merkille ihan ok vauhtia ja hyvään paikkaan. Ruutuun lähti kyllä suoraan oikeaan suuntaan, mutta ei selvästikään ollut vielä bongannut ruutua, kun meni vähän pää ylhäällä laukkaa. Ruudussa oli lelu valmiina, jonka näki varmaan vasta ihan melkein ruudussa eli oikein hyvä harjoitus!

Seuraavaksi vielä viereiselle kentälle tunnariklinkalle, kapulat rivissä, oma toinen vasemmalta. Oton bravuuri, kerran tarkasti vielä viereisen ennen kuin otti oman, palautus ravilla.

Toisella kiekalla tehtiin ensin yksi suora luoksetulo törppöjen ohi käskytettynä, lähti ekalla kutsulla ja laukkasi. Jee! Toisen kerran tehtiin vielä vastakkaisesta suunnasta hämyillä, että kyykistyin vähän stoppitörppjen kohdalla. Edelleen lähti tulemaan, mutta selvästi vähän funtsi, että onko niillä merkeillä jotain. Tuli kumminkin ja taisi tapailla laukkaa. Jälleen jostain puolen välin tietämiltä vapautus patukkaan. Ei tietoa jämähtämisestä alkuun. :D

Metskuhyppynouto vielä loppuun. Ekalla kerralla söi kai makupalan kapulan vierestä (!) josta huomautin, palautti sen jälkeen Otto-tyylillä. Tehtiin vielä toistamiseen, nyt ihan normisuoritus. Kotona voisi tehdä vähän sellaista harjoitusta, että laittaa namit vaikka ensin alustalle helpotukseksi ja kapulan siihen viereen + käskee noutaa. Jatkossa namit suoraan maahan. Ja kun kerran on käsketty noutaa, niin silloin ei syödä. Simple! Toteutus ei välttämättä ole niin simple... ;-)

Ruutua ja ohjattua ja ruutua ja ohjattua

Ollaan ihan viime päivinä saatu aktivoiduttua tokon treenaamisen kanssa, ollaan kai peräti kolmesti saatu raahauduttua ihan jonnekin kentälle, jossa pääsee tekemään pitkän matkan liikkeitä.

Joskus viime viikolla (?) tehtiin sekalainen setti vähän kaikkea sekaisin: zetaa, seuraamista, kaukoja, ruutua, ohjattua. Muut ihan normisti kai, mutta tein ruutua ensin, jossa ei minkään sortin ongelmaa. Muistaakseni ok merkille ja hyvin ruutuun. Väliin jotain muuta ja sitten ohjattua, josta ei meinannut tulla yhtikäs mitään. Kävin itse viemässä kapulat paikoilleen, ajatuksena noudattaa oikean puoleinen. O meni ravaillen merkille (ei mitään uutta), mutta selvisi syy erityiseen tahmeuteen. Kun lähetin sen hakemaan oikeaa kapulaa, niin O olisi töräyttänyt suoraan minun selän taakse jääneeseen ruutuun. Se ruutu vaan vetää niiiiin puoleensa! Stoppasin ja sain lähetettyä oikealle kapulalle + suora vapautus palkalle. Väliin jotain höntsäilyä ja vasemman puolen noutoa. Jälleen jotenkin kökkö merkki ja mitä tekee O, no lähtee sinne oikealle kapulalle. Stoppaus ja lähetys uudestaan, päätyi kyllä vasemmalle kapulalle. Piti vielä siis kertaalleen tehdä vasen puoli, joka sitten onneksi jo sujui ja asennekin oli jotenkin parempi.

Eilen päätin ottaa listalle pelkästään vähän virittelyjä + ohjatun + ruudun, että ne kykenee tekemään samassa harjoituksessa. Aloitettiin ohjatulla, vasen puoli. Ohjatun merkki on selkeästi nihkeämpi kuin ruudun merkki. Ruutu on vaan niin paljon parempi palkkaliike itsessään. Ja jotenkin O koomaantuu siinä ohjatun kapuloita vietäessä. En oikein tiedä, että miten sen sieltä koomasta herättäisi. Nyt ajattelin kuitenkin, että jos saisin yleisen tunnetilan tuota liikettä kohtaan paremmaksi, niin ehkä se sitten kantaisi myös sen odotuksen. Mene ja tiedä. Että onko tässä mitään järkeä. Mutta tein siis niin, että jätin Oton normisti odottamaan ja vein kapulat. Palattuani vapautinkin Oton ja tein lyhyen virittelyn "ohjattu, missä ohjattu", sen jälkeen perusasentoon sivulle, vähän odotusta ja sitten merkille. Tuntui toimivan hyvin, eikä ollut mitään epäselvää vasemmalle kapulalle menossa ja Otto laukkasi mennen tullen! Vapautus aika pian liikkuvalle ruoalle. Tein heti perään vielä oikean puolen samalla systeemillä, ei ongelmaa. Ja sitten luoja ties miksi vielä kerran vasemman puolen, joka oli itse asiassa kuitenkin mielestäni fiilikseltään paras noista kolmesta. Tämän jälkeen O välihuilille autoon ja ruudun rakennus, merkiltä oikeaan. O bongasi heti ruudun ja kun lähetin merkille, niin lähti kaartamaan ruutuun päin, josta huusin merkille, jonne meni. Mutta sen jälkeen olisi merkiltä oikonut saman tien sinne ruutuun, palautin merkille, kehuin ja pyysin pois. Ei siellä ihan miten vaan voi huidella. Uusintayrityksellä ihan koko liike kokonaisena alusta loppuun, en ihan äkkiä muista, että olisi tehty harjoituksissa koko liikettä. Hyvin meni! Sen jälkeen yksi kiekka pelkkää ruudussa pysymistä. Ja loppuun merkin kautta ruutuun, jossa oli patukka valmiina. Tykkäsin ja kaiketi Ottokin! :D

Tämän päivän teemana oli ihan sama, mutta uskaltauduin laittamaan ruudun ja ohjatun jo valmiiksi samaan aikaan kentälle. Aloitettiin ohjatulla, ensin oikea puoli ja sitten vasen puoli, tein samanlaiset virittelyt kuin eilen. Hyvät suunnat ja kaaret & kapuloille + takaisin laukkaa. Tämän jälkeen ruutu merkiltä vasempaan. Tosi hyvä merkki Otoksi + älyttömän hyvä ruutu, jossa oli valmis patukkapalkka. Sen jälkeen alkoikin sataa kuin saavista, joten pienet patukan viskelyt ja se oli sitten siinä. Ehkä ensi kerralla uskaltaudun koittamaan niin, että tehdään ensin ruutu ja sitten ohjattu, voihan se suurella todennäköisyydellä kokeissakin olla niin. ;-)

Rankan päivän ilta

Jo talvella mietin, että haluaisin tosi selkeät valmistelevat merkit Otolle, että kumpaa ollaan tekemässä, ruutua vai ohjattua. Jotenkin se ei vaan jalostunut käytännöksi. Otolle rutiinit on kumminkin tosi tärkeitä ja haluaisin, että se tietää heti merkille lähetettäessä, että mitä sen jälkeen tulee tapahtumaan siinäkin tapauksessa, ettei se ole hoksannut katsoa liikkurin kävelyjä (mitä myös haluaisin opettaa, että silloin tosiaan katsotaan liikkuria) erotuksena ruudusta. Niinpä omassa päässäni nyt testailen, että ehkä ruutuun lähetyksen vihjesana olisi "missä merkki" + tule-kuljetus niinkuin VOI:n ruudussa oli. Ja ohjattu taas olisi niskasta vähän kiinni ja "ohjattu". Tai jotain, täytyy vielä funtsia, mutta ottaa sitten systemaattisesti tavaksi.

Joskus pari viikkoa sitten mietin jo Oton autolle menohaluja, milloin huilimaan, milloin pakoon kärpäsiä. Oon nyt näillä parilla kerralla pyrkinyt tekemään lopettelut siellä kentällä. Sen jälkeen kun tilanne on nollattu, niin käydään vielä vähän vaikka kävelemässä tai sitten niin, että olen jättänyt Oton vaan makaamaan, kerännyt rojut autoon, avannut luukun jne. ja sitten jossain vaiheessa käskenyt "autoon". Eli että sinne ei mennä norkoamaan ja odottamaan itse, että koska pääsee kyytiin. Voi olla jo niin selkäytimessä oleva juttu, että nämä ei auta, mutta katsotaan. Tai sitten pitää jättää se auto vaan niin kauas, ettei se ole siinä tekemisen laitamilla.

**********

Tänään kävin kuuntelemassa Liisa Tikan parin tunnin luennon koulutuksen perusteista, vahvistamisesta ja palkkaamisesta. Paljon ihan tuttua asiaa, eikä mitään suuria ahaa-elämyksiä enää tullut. Oikeastaan ainoat uudet asiat, mitkä aion ottaa kokeiluun oli liikkuvan palkan käyttö. Lelulla toki aika normikäytäntö ja ruoallakin pyrin palkkaamaan aika paljon (varsinkin vauhtiliikkeissä) joko heittämällä ruoan tai antamalla Oton saalistaa ruoka liikkuvasta kädestä. Toimii Otolla hyvin viretilaa nostavana. Tästä tuli mieleen, että Otolle voisi koittaa myös sitä, että ruokapalkka olisi rasiassa, joka lentää + sen jälkeen avataan. Tätä voisin koittaa ohjatun noudon palkkaukseen, ei ole vaan tullut aiemmin koitettua,vaikka toki näin olen nähnyt tehtävän.

Toinen asia oli, että kysyin apua Oton pörriäiskammoon. Puhuttiin käsikosketuksesta, jossa koira siis jää koskettamaan nenällään vaikka kättä. Ajattelin, että se ei ole mikään "oikea liike", jota haluan ryssiä kärpäspelonselättämisyrityksillä, mutta toisaalta se on staattinen liike, eikä mikään sekunnin tuhannesosaa kestävä temppu, joka alkoi ja loppui samantien. Niinpä siis meinasin, että opetan Otolle nenäkosketuksen ja koitan sen jälkeen, että jos hän kykenisi tekemään sitä ensin kauempana kärpäsistä ja sitten aina lähempänä. Eli jos se olisi se juttu, jolla me pääsisimme samaan kuplaan Oton kanssa silloin, kun sitä alkaa ahdistaa ympäriltä kuuluva pörinä. Ja kun pörinä olisi ohi, niin voisimme jatkaa sitä juttua, mitä oltiin tekemässä. En tiedä, että onko tästä apua, mutta ei siitä ainakaan olisi haittaa!

Kesä ja kärpäset

Tai ainakin melkein kesä, mutta ihan varmasti kärpäsiä ja muita pörriäisiä. Jos ei muuta hyvää talvesta keksi, niin se on taivaan tosi, että silloin ei mitkään pörriäiset lentele häiritsemässä pientä koiranpoikaa! Ollaan ulkoistettu itsemme muutamaan otteeseen tuonne takapihalle temppuilemaan ja se onkin ollut varsin mukavaa lukuun ottamatta niitä kertoja, kun meidän kanssa samoille huudeille on ängennyt inhottavia pörrääjiä. Edelleen siis totta on, että Otto reagoi niihin tosi voimakkaasti. Sen ei tarvitse kuin kuulla joku pörriäinen metrienkin päässä, niin se ei pysty enää keskittymään muuhun kun siihen äänen lähteeseen. Harmillista, niin harmillista. Vaikkei tuo aivan varmasti mistään hermoheikoimmasta päästä muuten tosielämässä ole, mutta nuo ötökät on Oton herkkä kohta. Ja se herkkä kohta taas tekee kesällä harrastamisesta välillä vähän hankalaa. Mutta eipä auta kun vain yrittää hyväksyä se mitä ei voi muuttaa ja siinä sivussa koittaa keksiä keinot, joilla pääsisimme Oton kanssa samaan kuplaan, jossa pörriäisiä ei nähdä eikä kuulla, vaan tehdään juttuja yhdessä.

Kaiken kaikkiaan ollaan oltu aika laiskoja treenaajia, vähän tuossa pihalla temppuiltu. Edellisessä postauksessa kirjoitin, että agilitykepeistä uupuu enää kaksi keppiä ja esteet ympäriltä. Aika pian homma loksahti kohdalleen ja nyt voin kirjoittaa, että enää puuttuu vaan ne muut esteet ympäriltä. Ja kunhan saan aikaiseksi, niin pystytän jonkun hypyn kaltaisen tuonne takapihalle, niin sitten saadaan yhdistettyä vähän hyppyäkin ennen ja jälkeen keppien. Tila on toki rajallinen, mutta eiköhän se tuonne jotenkin saada ängettyä.

Virittelin tänään oikein kamerankin pihalle, jotta saadaan todistusaineistoa niistä kahdestatoista kepistä, jotka me jo osataan! Ja kun kerran oli kamera valmiina, niin tehtiin vähän nakkihömppätokoakin. Pitäisi ehdottomasti videoida vähän useammin, niin näkisi omin silmin, että miltä meno näyttää. Että miten sitä itse palkkaa pöllösti tai töpöttää juosta hassusti tai tekee jotkut jutut aina samalla tavalla (välillä hyvässä ja välillä pahassa). Tai että miten Oton perusasento näyttää järjestään jäävän himpun vajaaksi edestä sivulle siiryttäessä tai toisaalta, että kappas sehän osaa tehdä aika näpsäkät pysähdykset kaikissa jäävissä.

Videosession jälkeen siirryttiin vielä tien puolelle isompaan tilaan tekemään ohjattua ja se treenihän onnistuikin aika kivasti, harmi kun en sitten hoksannut enää viritellä kameraa. Ajattelin, että set up on vaikea, kun keskikapula oli asfalttitien keskellä ja reunakapulat pientareen puolella nurtsilla. Eka lähetys merkille ihan jees, tosin meinasi ihan selvästi liirata suoraan keskikapulalle. Stoppauskäskyllä hakeutui kumminkin merkin taakse oikeaan paikkaan – hyvä! Sen jälkeen oikean kapulan nouto. Merkiltä lähti hyvällä kaarella, eikä varmaan ensin nähnyt kapulaa. Mutta kun jatkoi kaarella, niin näkikin aika pian ja lähti palauttamaan – laukalla! Vapautin puolen välin jälkeen. Otto oli kovin tohkeissaan, syöksyi heti nostamaan matkalle tiputettua kapulaa ja tehtiin luovutus loppuun – hyvin! Tehtiin vielä vasen puoli, nyt ei ollut mitään huomautettavaa merkissä eikä kapulalle menossa eikä palautuksessa. Voi kunpa se olisi aina noin ripeän näköistä toimintaa ja O oikeasti katsoisi, että minne sitä huidotaan menemään!

Ulkokauden korkkaus

Nyt se on sitten täällä, ulkokausi! Kiva, kun pääsee tekemään kaikenlaisia juttuja paljon helpommin, kun ei tarvitse raijata itseään hallille asti. Lisäksi, vaikka pk-haaveet olenkin haudannut, myös metsään tekee mieli. Ilman tavoitteita ei hakumetsässä möyrintään kuitenkaan into riitä, tai into ehkä riittäisikin, mutta tuntuu vähän hullulta kuluttaa tunteja ja taas tunteja milloin missäkin jorpakossa maaten, jos ei harrastaminen ole tavoitteellista. Ja pelkkä sunnuntaiharrastelu ei tunnu riittävän tavoitteelliselta. Mutta siis, sen verran metsään veri vetää, että tänään suunnittelin huvinvuoksi-esineruutua Otukselle, mutta jäi vielä tältä päivältä toteuttamatta. Mutta ehkäpä viikonloppuna, kun siihen ei kauaa mene ja takuuvarmasti Otto tykkää!

Viime viikon tokon hallikauden päätöksen jälkeen käytiin kumminkin kerran vielä itseksemme hallilla. Hatarat muistikuvat kertovat, että sillä kerralla ruudun löytymisessä ei ollut ongelmaa. Zeta oli hyvä, seuraaminen oli hyvää, kaket tais olla aika jees. Ainut mikä tökki, oli ohjattu. Vasenta kapulaa lähetin hakemaan, mutta O suunnisti suoraan oikealle. Stoppasin ja sain korjattua vasemmalle. Tauon jälkeen uusinta liikkuroituna, nyt suunta oli oikea, mutta silti vähän haahurointia alkuun merkiltä kapulalle. Ja liikkuminen oli tahmeaa. Tähän saatiin ulkopuolisilta silmiltä vinkiksi pilkkoa liike palasiksi, palkata heti kun O ottaa kapulan kanssa kontaktin muhun jne. Ihan tuttuja juttuja, mutta niitä talven jauhettuamme ei oikein sekään tunnu johtavan lennokkaaseen lopputulokseen.

Tällä viikolla korkattiin tokon ulkokausi M&Y seuranamme. Ensin ohjattu (vasen), nyt ei suunnassa ongelmaa, mutta tasaista ravia mentiin kaikki mahdolliset välit. Otettiin vielä toinen kiekka niin, että vasen kapula korvattiinkin ylläripatukalla. Asenne oli huomattavasti parempi jo merkille mennessä (vaikkei O siis tiennytkään ylläripatukasta) ja patukka taisi olla ensin vähän kummastus, että mikä tämä on... Ehkä noita voisi tehdä välillä yleisen motivaation nostattamiseksi. Kyllähän se meinaan esimerkiksi ruutuun menee ihan vauhdilla, kun siellä on odotusarvo patukasta. Lisäksi tehtiin tunnari, jossa O oli ihan pörheänä, oli super. Ja zeta (m-i-s), palkkasin kaikki asennot takaisin palatessa. Myöskin aika super. :D

Kotipuuhina on tehty pelkkää merkkiä, asennetta on ollut kohtalaisesti. Kaukot on välillä tosi hyviä, välillä varsinkin sisällä alkaa keulia ja sitten alkaa hutilointi, takajalkojen steppailut yms. Olen tullut siihen tulokseen, että siinä mielentilassa on parempi vaan pitää vähän taukoa, eikä alkaa vääntämään. Mielestäni tätä samaa ongelmaa on ollut jossain kokeessa, kun Otolla alkaa keittää palkattomuus ja sitten se alkaa häslätä. Eli sinällään siinä häslämielentilassakin pitäisi pystyä rauhoittumaan ja tekemään puhtaat vaihdot. En vaan ole keksinyt vielä, että miten se mielentila rauhoitetaan, joten toistaiseksi emme kai tee kaukoja, jos O:lla alkaa kiehua. ;-) Lisäksi sisällä vähän metskunoutoa, ohjatun kapulan palautuksia vinosta asennosta suoraan eteen. Ja ehkä jotain muutakin, en nyt muista.

*****************

Agilitykausi saatetiin myös päätökseen viime viikolla. Nyt olemme siis suorittaneet alkeiskurssin ja ehkäpä myös läpäisseet sen. Agility muuttui alunperin ajatellusta talvikauden lajista koko vuoden lajiksi ja ryhmäpaikka on hakusessa kesäksikin. Kai me jotain on opittu, kun alkeisjatkon sijaan suositeltiin hakemaan suoraan kilpailuihin tähtäävien ryhmään. Vähän jänskättää, että kun muut ovat kai jo siinä ryhmässä olleet talvellakin, niin että miten me Oton kanssa agility-noviiseina selvitään, mutta eiköhän me tyylillämme joukon jatkona. Alkeiskurssin vikana kertana oli ihan oikea 15 esteen rata, jonka alle ilman minkään valtakunnan mittasuhteita piirtelin.

Keppejä ei olla koskaan tehty minkään muun esteen yhteydessä, joten oletetusti se oli vaikea ja sen uusimme kummallakin ratakerrallamme (6 keppiä) ja palkkasin suoraan keppien jälkeen. Sen jälkeen rata meni taas ihan mallikkaasti oikeassa järjestyksessä ja puomin lopussa oli lautanen valmiina odottamassa, johon myöskin palkkasin. Loppuosa oli ohjaajalle vaikea, kun niisto ei sitten millään meinannut mennä mulla jakeluun putken jälkeen 14-hypyllä. Mutta saatiinpa sekin onnistumaan lopulta. Samoin kun on aivan kokematon ohjauksissa, niin itsenäinen radan suorittaminen on vaikeaa. Ehdin jo tuumata mitä ihmeellisempia kuvioita esteille 6-10, ennen kuin saatiin selkeä ohje, että koiralla on kyllä suora linja putkien välissä, sen kun vaan juokset esteiden oikealle puolella. Joo, yksinkertaista, niin tietysti! Kivaa oli ja oli mukava huomata, että kun pääsee välillä revittelemään vähän pitempääkin pätkää, niin kyllä sitä vauhtia tuosta otuksesta löytyy!

Agilityt on nyt sitten pikkutauolla ennen uusien ryhmien alkua. Muuten esteet on about hallinnassa, mutta kepit täyspitkinä ja yhdistettynä muihin esteisiin on vielä oppimatta. Onneksi eilen posti toi paketin Saksasta ja saadaan viriteltyä ihan omat kepit takapihalle. Juuri sopivasti lumien sulettua. Äsken tehtiin ekat testiajot. Virittelin kahdeksan keppiä, muutamaa väliä avasin ihan himpun. Ensin meinasi aina töksähtää kuudenteen keppiin, mutta muutamalla toistolla saatiin menemään 8 keppiä. Eihän siitä puutu enää kuin neljä! Ja ne muut esteet ympäriltä. :D Mutta eiköhän tuo keppiongelma korjaannu, kun pääsee nyt kotona sitä jumppaamaan.

********************

Lopuksi vielä itselle muistiin yksi oivallus, jonka oikeastaan oivalsin yhden kaukaisten aikojen briardtutun blogia luettuani. Olen tätä ennenkin tuumannut, mutta jäänyt vaan siihen tuumailuun, että joku tässä mättää. Talvisin Otolla saattoi olla välillä vähän vinkeitä hallilla, että se olisi mielellään vapauttanut itsensä häkkiin kesken tekemisten, varsinkin, jos tehtiin jotain epämukavaa. Mutta silmäni oikein avautuivat nyt taas ulkokauden alettua. Ei sinällään, että tätä olisi nyt esiintynyt, mutta tuli edelliset ulkokaudet vaan mieleen. Mutta itse asiaan siis. Minulla on ollut opittuna tapana, että sitten kun hommat on hoidettu ja oma treeni ohi, niin Otto on saanut juosta patukan kanssa auton takakonttiin. Tavallaan ymmärrän idean ja "normikoiralla" se varmasti toimiikin. Mutta meillä siinä on sellainen ikävä rinnakkaisilmiö, että välillä kun Ottoa ei vaan huvita, niin se mielellään lähtisi hengailemaan takakonttiinsa. Tai jos ollaan epämukavuusalueella jostain syystä (joko oikeasti tai sitten tapahtuu vaan jotain inhottavaa, tulee vaikka kärpänen kiusaamaan), niin silloin erityisesti Otto mielellään vapauttaisi itse itsensä sinne takakonttiin turvaan. Niinpä tein päätöksen tuota toista blogia luettuani, että meidän kaikki kiva tapahtuu kentällä. Sitten kun treeni ja leikki on ohi, niin vermeet pois, koira rauhalliseen mielentilaan ja sitten vasta autolle. Eli se auto ei ole paikka, jonne ne ajatukset suuntautuu missään vaiheessa treeniä. En tiedä, että saako tätä kohta neljä vuotta opetettua tapaa korjattua, mutta ei se ainakaan haittaa. Saalistaa saa kantaa ja rauhoittua kentällä, mutta sinne autoon ei saaliin kanssa pääse, ei luvalla eikä luvatta. Että näillä mennään ainakin niin kauan kuin itse muistan.

Tokon hallikauden päätös

Tokojen virallinen hallikauden päätös oli tänään, toki varmaan itseksemme käydään vielä halleilemassa ennenkuin ihanat kevätkelit saapuvat ja kentät ovat kuivaneet.

Aloitettiin metskuhypyllä, Otto oli aika hyvässä vireessä, eikä mitään ihmeempää huomautettavaa ollut. Ohjaaja tosin sai pyyhkeitä, että edelleen sanon "tuo"-käskyn liian myöhään, vaikka oikein ajattelin, että sanon sen heti koiran lähdettyä. Eihän tuo koira mitään tuo-käskyä edes tarvitse, hyppy riittää, joten ehkä jätän kokonaan pois, kun en kerran osaa sitä tarpeeksi nopeasti sanoa.

Sen jälkeen superhäiriöruutua. Ei ole tehty ruutua kertaakaan viimeiseen kuukauteen, ohjattua noutoa senkin edestä, ja sehän näkyi + häiriöiden vaikeus. Häiriö 1. Laitettiin ruutu normaalista poikkeavaan paikkaan lähelle agilityesteitä. Häiriö 2. Vaihdetiin törppöjen ja merkkinauhan värejä (jos sillä on vaikutusta, en tiedä). Häiriö 3. Laitettiin teipeillä merkin ympärille ympyrä. Häiriö 4. Laitettiin ruudun ympärille teipeistä häiriöpaloja. Häiriö 5. Jätettiin hyppynoudossa käytetty hyppyteline paikalleen merkiltä etuviistoon. Häiriö 6. Merkin ja ruudun välissä sivussa oli ainakin agility-A ja ehkä jotain muutakin sälää. Eli tällaisella setillä lähdettiin liikkeelle. Otto keuli ihan huolella merkille, joka kuitenkin ihan ok. Mutta sen jälkeen lähti selkeästi tekemään ohjattua kuin tykinsuusta, kun olisi jatkanut vaan suoraan kohti seinää, eikä ollenkaan hiffannut lähteä ruutuun oikealle. Sitä sitten tahkottiin, välillä O tsekkasi teipin palat, välillä teki merkkiä uudestaan, lopulta sain ohjattua kohti ruutua, mutta lamppu sillä syttyi varmaan vasta muutama metri ennen ruutua, että kappas tätähän me oltiin tekemässä. Ruudussa lelu valmiina.

Tähän väliin tehtiin merkin arvon nostatusta. Sama merkki kuin ruudussa, mutta eri suunta. Laitettiin agilityn putki mutkalle, lähetin koiran putkeen, josta vaihtelevasti suoraan merkille + välitön lelupalkka, tai vaihtoehtoisesti otin putkesta sivulle, parin metrin kuljetus, josta merkille + lelupalkka, tai sitten sivulletulon ja kuljetuksen jälkeen odotus niin, että liikkuri kävi tekemässä kävelyt ennen merkille lähetystä. O meni kivalla draivilla, tykkäsin!

Tämän jälkeen vielä alkuperäinen ruutu uudestaan, tällä kertaa muistaakseni lähti jo heti merkiltä oikealle (vai lähtikö?), mutta edelleen katseli menneessä agilityesteitä yms. Ruudussa lelu valmiina.

Sen jälkeen O häkkiin taukoileimaan hetkeksi. Sitten tehtiin tunnari, kapulat rivissä, oma toinen vasemmalta. Meni kerran oman yli, mutta palatessa otti suuhun ja palautti ravilla. Tosi hyvää työskentelyä silti, en tiedä, että miksi meni ekalla oman yli. Ei vieraiden käplimistä, jes!

Itseksemme otettiin kaikki jäävät naksutellen, ei virheitä. Kaukoista tehtiin muistaakseni aloitukset i-s-m ja s-i-m. Olivat hyviä. Sitten iski harjoitusten nolo-osuus. Ihmettelin Oton käytöstä, kun yhtäkkiä se alkoi vähän korvat luimussa katsella ja kävellä poispäin kentältä (ulko-ovelle päin) ja muuttui kummalliseksi venkulaksi. Ensin ajattelin, että ottaako se niin paljon häiriötä naapurikentän välillä kovemman kertaluokan käskyistä. En kuitenkaan uskonut tähän, sitten ajattelin että sattuuko sitä johonkin, mutta ei näyttänyt aristavan mitään paikkaa. Siinä vaiheessa kun O alkoi tehdä kyykistelyjä, niin ymmärsin, että sillähän on kamala p*skahätä! Suorilta pihalle ja sillähän oli maha ihan löysällä. Mitä lie syönyt! Voi mun poloista tokonaattoria, pitää vaan noutaa ja tehdä kaukokäskyjä, vaikka on melkein kakat housussa. Siihen nähden ihan hyviä suorituksia! :D Kakkaepisodin jälkeen vielä vähän kaukojen vaihtoja ihan läheltä, patukalla pelaamista ja luoksetulon alkujen vapautuksia.

Edelleen kivat treenit ja O oli alkuun älyttömänkin kivassa vireessä! Eikä lopussakaan ollut valittamista.

On me treenattukin...

Pidimme pari viikkoa totaalista treenitaukoa ihan suunnitellun ohjattujen treenien tauon sekä reissun ajan. Eikä kyllä tehty itsekseenkään mitään tokoon tai agilityyn viittaavaakaan. Nyt viimeisen parin viikon aikana ollaan kyllä aktivoiduttu ja puuhasteltukin jotain. Kovin kamalasti ei ole muistikuvia, mutta kivalta on tuntunut!

Agilityn pari edellistä kertaa on harjoiteltu ohjauksia. Itselle nämä 2000-luvun ohjaustermit on ihan hepreaa, ei silloin edellisen koiran aikana muuta kuin yritettiin pysyä matkassa mukana ilman mitään sen kummempia ohjauskiemuroita. Alkeellisilla piirustuskuvioilla koitin hahmotella, että mitä on tehty, niin ehkä onnistuisin joskus omatoimisesti treenatessa rakentamaan samanmoisia. Ja ehkä ne termitkin jäisi mieleen. :)

Ekassa harjoituksessa (viime viikolla) pätkittiin suosiolla rataa kolmeen osaan. Ensin 1-3, ei ongelmaa. Sen jälkeen 3-6, ekan kerran taisi olla vähän vaikea, mutta kyllä se siitä. Vitoshypyn jälkeen valssauskin onnistui kohti putkea. Sen jälkeen 6-9, persjätöt ennen kasia ja ysiä. Muuten ihan jees, mutta siinä juoksun touhotuksessa en juuri koiraa nähnyt, mikä ei sinällään haitannut kun se tuli ihan oikein esteiden yli. Ja välin 8-9 persjättö oli ohjaajalle jo melkein ylivaikea, kun välillä ehdin vetää 360 astetta ja välillä odottelin koiraa vasemmalle puolelleni, vaikka tietenkin se tuli ihan oikein oikealle puolelle. Otto oli ehdottomasti enemmän kartalle kuin ohjastaja! Sen jälkeen vielä 9-12, ekalla kerralla valssaus 11-12 väliin oli vähän myöhässä, toisella kerralla taisi olla jo ihan jees.

Kakkosharjoituksessa (tällä viikolla) jujuna oli vastakäännön harjoittelu kolmoshypyltä nelos-A:lle. Muutama toisto, kaikki onnistui, ohjaaja pyöri oikeaan suuntaan ja koira suoritti esteitä oikeassa järjestyksessä. A:n alastulokontaktilla namilätkä, hyvin toimi.

Kolmosharjoituksessa teemana oli niisto kakkosputkesta kolmoshypylle. Voi vitsit, että oli vaikeaa. Jotenkin automaattisesti joko ajauduin kolmoshypyn vasemmalle puolelle, olin koiran edessä sen hypätessä, pakitin taaksepäin tai osoitin vartalolla ihan väärään suuntaan. Jokusen toiston jälkeen ohjaajakin oli about kartalla, Otto kykeni kaikista ohjaajan sabotointiyrityksistä huolimatta tekemään joka kerta oikein!

  

Tosi kivat fiilikset näistä treeneistä ja yksi ilonaihe on vielä hihassa. Kepit kuudella kepillä on onnistuneet pariinkiin otteeseen ja tällä viikolla itsekseni hallissa tokoa treenatessa ajattelin, että jos se Otto kerran osaa mennä kuusi keppiä, niin aletaanpa lisätä niiden määrää. Jälkikäteen viisaamman kanssa keskusteltuani ehkä paremmaksi vinkiksi sain, että laitan ensin ne kiinteät kuusi keppiä ja sitten perään vielä kaksi irrallista keppiä ja lähden siitä kasvattamaan määrää. Itse en ajatellut ihan niin, vaan lykkäsin ensin kuusi kiinteää keppiä, sitten reilun metrin välin ja kuusi seuraavaa keppiä. Eli harpattiin suoraan kuudesta kahteentoista keppiin. Mutta eipä siinä mitään, Ottohan  mennä paukutti molemmat sarjat läpi ilman epäonnistumisia! Että mä olin tyytyväinen!! Ehkä tästä eteenpäin jatketaan vaihtelevasti noin ja vaihtelevasti vähemmällä määrällä. Katsotaan miten lähtee sujumaan ja pitää muistaa ylläpitää motivaatioita, ainakaan vielä kepit ei oo mikään Oton suosikkieste.

Tokoa ollaan tehty vissiin pari kertaa. Ohjattu nouto on sujunut, ei mitenkään lennokkaasti, mutta noin niinkuin teoriassa oikein. Merkin arvoa voisi nyt koittaa vähän kasvattaa tavalla ja toisella. Tunnarissa ei oo sattunut virhekäplimisiä. Zetassa on poikkeuksessa arvottu oikeat asennot ja seuraaminen on ollut ihan korrektia ja motivoitunutta. Ja kaket aika normisettiä. Siinä kai ne päällimmäiset, hyvillä fiiliksillä näissäkin mennään.

Olin joskus maaliskuussa Lotta Vuorelan Henkinen valmentautuminen koiraharrastuksessa (tai jotain sinne päin) -luennolla. Hyviä juttuja oli ja omasta kisajännityksestäkin puhuin. Paljon tuli hyviä asioita ja nyt ihan harmittaa, kun en niitä silloin saanut kirjattua ylös. Päällimmäisiksi jäi kai seuraavat ajatukset: tuloskeskeisyyden sijaan tehtäväkeskeisyyttä (ja ehkä niitä tuloksiakin alkaa sitten syntyä) ja ei ole pakko kisata, sen pitäisi olla ainakin vähän hauskaa! Niinpä jätinkin suosiolla oman seuran vappukisoihin ilmoittautumatta. Talvella ennen ekoja evl:n kisoja alkoi vähän pinni mulla kiristää päätä, että on pakko mennä kisaamaan ja pakko onnistua. Niin mikä pakko?!! Ja alkoihan se näkyä treeneissäkin. Nytpä siis, vaikka O periaatteessa edelleen mun uskomukseni mukaan voisi saada sen ykköstuloksen, jos vaan on vähän onnea matkassa, niin päätin ensin hetken vaan keskittyä siihen  mukavaan treenaamiseen ilman kisapakkoa. Haetaan vähän rutiineja, joita meillä ei vielä kaikkiin evl:n liikkeisiin ole ja ilmoittaudutaan vasta sitten vähän kesemmällä seuraaviin koitoksiin. Ja kun se kesäkin nyt ensin tulisi, niin pääsisi kunnolla ulos treenailemaan!

Kuvakertomus Kolilta

Vietimme pääsiäisviikon talvilomaillen Kolilla ja voi että olikin sitten mukavaa! Meillä oli mökki rauhallisella paikalla Hattusaaressa, missä ei ollut naapurit ihan siinä puraisuetäisyydellä ja suoraan mökin pihasta pääsi ajetuille laduille ja järvenjäätä riitti silmänkantamattomiin. Kelit enemmän kuin suosivat, aurinko vaan paistaa loimotti joka päivä, eikä tuulikaan haitannut.

 

 

Päivät meni hiihtäessä, laskiessa, pulkkaillessa, kelkkaillessa ja lumikenkäillessä. Paikka oli mitä ihanteellisin koiran kanssa lomailuun ja siitä otettiinkin kyllä kaikki irti.
 

Varmasti kaikkien kunto nousi kohisten, eikä vähiten Oton. Parhaimmillaan hiihtivät isännän kanssa kunnon latua 7 km lenkkiä parikin kertaa vetona ja sen päälle tehtiin vapaita hiihtolenkkejä järvenjäällä. Oton hiihdoista tehtiin hauska huomio, että sen on selvästi Oton ja isännän harrastus, ei missään nimessä emännän kanssa tehtävää toimintaa. Tuosta kohtalaisen matalaviettisestä eläimestä kuoriutuu varsinainen peto siinä vaiheessa, kun isäntä alkaa laittaa hiihtokamppeita kasaan. Otin ihan videolle sitä vinkunaa, haukkumista, steppausta ja läähätystä, mikä jatkuu niin kauan ennenkuin vetohihna on valjaissa kiinni ja homma alkaa. Ja se vauhti on uskomaton, kun nyt sitä oikein kunnon laduilla pääsin näkemään. Mutta entäs kun koitettiin, että laitetaan emäntä narunpäähän? Se oli ihan lälläritouhua ja Otto ennemmin jolkotteli rinnalla tai jopa takana suksien päällä, jos mentiin kaksin järvenjäällä. Uskomaton ero!

Minäkin todestettavasti suksilla viidentoista vuoden tauon jälkeen!

Otto on varsin pätevä vetokoira, mutta välillä meinasi olla vähän erimielisyyttä hihnan käsittelystä. Kun kuvaaja sääti kameransa kanssa, eikä homma vaan lähtenyt Oton mielestä rullaamaan riittävän nopeasti, niin silloin meinasi ihan vähän vaan hitsata kiinni.

Hihnaa ei saa purra lähtiessä...

...ei mennessä....

...eikä tullessa. Mutta kun keittää yli niin keittää!

Illalla kuun loisteessa saunan ja ruoan jälkeen ei paljon tarvinnut nukkumattia odotella!