Agilityn pari edellistä kertaa on harjoiteltu ohjauksia. Itselle nämä 2000-luvun ohjaustermit on ihan hepreaa, ei silloin edellisen koiran aikana muuta kuin yritettiin pysyä matkassa mukana ilman mitään sen kummempia ohjauskiemuroita. Alkeellisilla piirustuskuvioilla koitin hahmotella, että mitä on tehty, niin ehkä onnistuisin joskus omatoimisesti treenatessa rakentamaan samanmoisia. Ja ehkä ne termitkin jäisi mieleen. :)
Ekassa harjoituksessa (viime viikolla) pätkittiin suosiolla rataa kolmeen osaan. Ensin 1-3, ei ongelmaa. Sen jälkeen 3-6, ekan kerran taisi olla vähän vaikea, mutta kyllä se siitä. Vitoshypyn jälkeen valssauskin onnistui kohti putkea. Sen jälkeen 6-9, persjätöt ennen kasia ja ysiä. Muuten ihan jees, mutta siinä juoksun touhotuksessa en juuri koiraa nähnyt, mikä ei sinällään haitannut kun se tuli ihan oikein esteiden yli. Ja välin 8-9 persjättö oli ohjaajalle jo melkein ylivaikea, kun välillä ehdin vetää 360 astetta ja välillä odottelin koiraa vasemmalle puolelleni, vaikka tietenkin se tuli ihan oikein oikealle puolelle. Otto oli ehdottomasti enemmän kartalle kuin ohjastaja! Sen jälkeen vielä 9-12, ekalla kerralla valssaus 11-12 väliin oli vähän myöhässä, toisella kerralla taisi olla jo ihan jees.
Kakkosharjoituksessa (tällä viikolla) jujuna oli vastakäännön harjoittelu kolmoshypyltä nelos-A:lle. Muutama toisto, kaikki onnistui, ohjaaja pyöri oikeaan suuntaan ja koira suoritti esteitä oikeassa järjestyksessä. A:n alastulokontaktilla namilätkä, hyvin toimi.
Kolmosharjoituksessa teemana oli niisto kakkosputkesta kolmoshypylle. Voi vitsit, että oli vaikeaa. Jotenkin automaattisesti joko ajauduin kolmoshypyn vasemmalle puolelle, olin koiran edessä sen hypätessä, pakitin taaksepäin tai osoitin vartalolla ihan väärään suuntaan. Jokusen toiston jälkeen ohjaajakin oli about kartalla, Otto kykeni kaikista ohjaajan sabotointiyrityksistä huolimatta tekemään joka kerta oikein!
Tosi kivat fiilikset näistä treeneistä ja yksi ilonaihe on vielä hihassa. Kepit kuudella kepillä on onnistuneet pariinkiin otteeseen ja tällä viikolla itsekseni hallissa tokoa treenatessa ajattelin, että jos se Otto kerran osaa mennä kuusi keppiä, niin aletaanpa lisätä niiden määrää. Jälkikäteen viisaamman kanssa keskusteltuani ehkä paremmaksi vinkiksi sain, että laitan ensin ne kiinteät kuusi keppiä ja sitten perään vielä kaksi irrallista keppiä ja lähden siitä kasvattamaan määrää. Itse en ajatellut ihan niin, vaan lykkäsin ensin kuusi kiinteää keppiä, sitten reilun metrin välin ja kuusi seuraavaa keppiä. Eli harpattiin suoraan kuudesta kahteentoista keppiin. Mutta eipä siinä mitään, Ottohan mennä paukutti molemmat sarjat läpi ilman epäonnistumisia! Että mä olin tyytyväinen!! Ehkä tästä eteenpäin jatketaan vaihtelevasti noin ja vaihtelevasti vähemmällä määrällä. Katsotaan miten lähtee sujumaan ja pitää muistaa ylläpitää motivaatioita, ainakaan vielä kepit ei oo mikään Oton suosikkieste.
Tokoa ollaan tehty vissiin pari kertaa. Ohjattu nouto on sujunut, ei mitenkään lennokkaasti, mutta noin niinkuin teoriassa oikein. Merkin arvoa voisi nyt koittaa vähän kasvattaa tavalla ja toisella. Tunnarissa ei oo sattunut virhekäplimisiä. Zetassa on poikkeuksessa arvottu oikeat asennot ja seuraaminen on ollut ihan korrektia ja motivoitunutta. Ja kaket aika normisettiä. Siinä kai ne päällimmäiset, hyvillä fiiliksillä näissäkin mennään.
Olin joskus maaliskuussa Lotta Vuorelan Henkinen valmentautuminen koiraharrastuksessa (tai jotain sinne päin) -luennolla. Hyviä juttuja oli ja omasta kisajännityksestäkin puhuin. Paljon tuli hyviä asioita ja nyt ihan harmittaa, kun en niitä silloin saanut kirjattua ylös. Päällimmäisiksi jäi kai seuraavat ajatukset: tuloskeskeisyyden sijaan tehtäväkeskeisyyttä (ja ehkä niitä tuloksiakin alkaa sitten syntyä) ja ei ole pakko kisata, sen pitäisi olla ainakin vähän hauskaa! Niinpä jätinkin suosiolla oman seuran vappukisoihin ilmoittautumatta. Talvella ennen ekoja evl:n kisoja alkoi vähän pinni mulla kiristää päätä, että on pakko mennä kisaamaan ja pakko onnistua. Niin mikä pakko?!! Ja alkoihan se näkyä treeneissäkin. Nytpä siis, vaikka O periaatteessa edelleen mun uskomukseni mukaan voisi saada sen ykköstuloksen, jos vaan on vähän onnea matkassa, niin päätin ensin hetken vaan keskittyä siihen mukavaan treenaamiseen ilman kisapakkoa. Haetaan vähän rutiineja, joita meillä ei vielä kaikkiin evl:n liikkeisiin ole ja ilmoittaudutaan vasta sitten vähän kesemmällä seuraaviin koitoksiin. Ja kun se kesäkin nyt ensin tulisi, niin pääsisi kunnolla ulos treenailemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti