Tämä ilta vierähti hallilla tokotteluiden merkeissä, ensin toista ryhmää ohjaten ja sen jälkeen Oton kanssa kiemuroita hioen. Oton treeneissä oli paljon hyvää ja jonkin verran myös ajattelemisen aihetta, että miten ja mitä tehdään, jotta päästään haluttuun lopputulokseen.
Edelleen vire oli pääosin aika kiva, palkkailin aika paljon pallolla. Muutamassa kohdassa Otto joutui selkeästi epämukavuusalueelle ja laittoi korvat linttaan, tästäkin puhuttiin, että noiden (sinällään pienten juttujen) huomioiminen on tärkeää. Jos nuo epämiellyttävyys-/ahdistusosuudet saa minimiin, niin hyvä.
Aloitettiin evl-ruudun harjoittelulla. Vein Oton namilla merkin taakse ja siirryin itse merkin ja ruudun puoleen väliin lähettämään kohti ruutua. Ekoilla kerroilla oltiin kumpikin vähän pihalla. O kyllä löysi tiensä ruudussa olevalle patukalle, mutta itse kuulemma katsoin väärään suuntaan, näytin kädellä ruutua liian kauan ja annoin käskynkin ankealla äänellä. Kolmannella kerralla paketti oli kuulemma jo ohjaajalla kasassa ja Ottokin teki nätin ja nopean ruutuun siirtymisen. Niistä epämiellyttävyyksistä tämän osalta: merkillä O oli välillä korvat lintassa. Muistettava kehua ja käydä vaikka palkkaamassakin välillä merkillä pysyminen. Tää on niin hienosäätöä Oton kanssa, kun se voi oikeasti jopa tuollaisen kokea ahdistavaksi. Samoin oma lähetyspiste piti passasta oikeaksi (aika lähelle merkkiä), sillä sitä kaiketi ahdisti juosta mun ohi ruutuun. Huoh!
Sitten tehtiin ekan kerran ikinä metalli-hyppynoutoa. Meinasin, että ei kai siinä mitään vaikeeta voi olla, kun koiralle on ihan selkeää metallinouto tasamaanoutona ja hyppynouto erilaisilla puukapuloilla ja esteen korkeuksilla. Mutta eipä vaan ollutkaan ja tätä otetaankin sitten tehokuurina. Kyllä oli meinaan taistelua, O lähti aina hakemaan kapulaa, mutta se oli niin niin vaikeaa hypätä kapulan kanssa takaisin. Milloin Otto tuli ilman kapulaa, milloin pudotti kapulan esteen yli, milloin pudotti esteen jälkeen, milloin ei hypännyt ollenkaan jne jne. Saatiin kyllä yksi onnistunut loppuun, josta vapautus pallolle. Tämän jälkeen koira huilitauolle autoon.
Toisella kiekalla otettiin hyppynoutoa puukapulalla. Ja niinpä vaan herkkiksen kanssa sekään ei ollut enää itsestäänselvä liike. En enää muista, että mitä säätöä siinä oli ekalla kerralla. Tokalla kerralla oli jo suht ok, josta sai pallon.
Ja jotta ei menisi koiran mielestä epämukavaksi, niin tehtiin vielä pallohumputtelua ja seuraamista lyhyesti, onneksi niissä jälleen kiva vire. Puhuttiin myös haukutuksesta, kun meidän koutsi oli ollut viikonloppuna leirillä, jossa aihetta oli käsitelty. Tulipa taas todistettua, ettei sitä vaan kaikkea hoksaa itse... Oon käyttänyt jonkun verran haukutusta vireen nostoon, mutta tehnyt sen sitten väärin. Lähinnä pyrkinyt "painostaen" saamaan koiran vastaamaan voimakkaammin (käskytys, koiraan kohdistuva liike, katse jne), mutta eihän sitä alkuunkaan kuulemma niin tule tehdä. Vaan sen sijaan antaa se käsky kerran (sitten ei enää hiiskuta eikä kannusteta koiraa haukkumaan), ei tuijoteta vaan ennemminkin peräännytään. Ja kun koira osoittaa rohkeutta ja tulee vaikka kohti, niin siitä saa palkan. Eli näitäpä voitais tehdä kuuriluonteisesti ja katsoa, että vahvistuisiko tuo Otus sillä. Muut treeniryhmäläiset olivat sanoneet, että ai että osaako Otto haukkua, kun sehän on treeneissä (ja muutenkin) hyvin hiljainen poika. No, onhan se sentään haukkuva hakukoira, joten todistetusti siltäkin jotain ääntä saattaa tulla suusta. :)
Kotona jatkettiin vielä metallihyppynoutoa iltaruoalla. Ja voi että oli koiranpojalla vaikeaa. Kyllä se kaikkea yritti, ennenkuin vihdoin ymmärsi, että ei se ruokakippo ole yhtään sen lähempänä ennenkuin hän suostuu tulemaan metskun kanssa hypyn yli. Näitä jatketaan, eiköhän tuo tuosta ala sujua.
Otto on IHQU
VastaaPoista