Tämän illan hakutreeneissä teemana oli umppari-ilmaisut. Sellaisenaan umpparit eivät ole vaikeita, mutta radalla etsinnän yhteydessä ilmaisut voisivat olla vahvempia. Niinpä suunniteltiin pistot niin, että päästiin tekemään niitä umppareita.
Vasemmassa etukulmassa oli laatikkomainen umppari. Maalimies lähti kiljuen piiloon, kun olin tuomassa Ottoa radalle. Otto perään, löysi hetimiten, oli ensin vähän vinkunut, sen jälkeen ihan ok haukku, tauko ja toinen setti ok haukkuja. Palkkaus ja kävin hakemassa pois. Sen jälkeen valmis oikeaan etukulmaan, siellä parikymmenta haukkua. Maalimies antoi mini-ruokapalkan, otin Oton hihnaan, maalimies lähti edellä houkutellen palaamaan takaisin kohti keskilinjaa ja hetken päästä lähti juosten karkuun ja annoin Oton kiskoa perään sen verran hitaammin, että maalimies ehti kadota jo ennen keskilinjalle pääsyä takaisin sinne alkuperäiseen umppariin. Otto oli otoksi vimmoissaan menossa perään, ilmaisu oli ok. Tehtiin vielä perillä niin, että välipalkan jälkeen maalimies meni takaisin umppariin ja haukutettiin vielä kerran. Kehuin sanallisesti hyvästä haukusta. Voisi koittaa jatkossa myös, että miten koira reagoi, jos sitä vähän taputtelisi kylkiin haukun aikana, vahvistuisiko vai häiriintyisikö.
Tämän jälkeen siirrytiin maapiilolle, jonka arvelin olevan vaikea, kun ei ole kai koskaan otettu maapiiloa millään tavalla. O näki maalimiehen haamuna maapiilon takana, käänsin koiran toiseen suuntaan, jonka aikana maalimies piiloutui. Lähetin koiran ja se paikansi hajulla maalimiehen tosi nopsasti. Hyvä! Siinä välissä O ehti käydä kusaisemassa lähipuskaan, mutta aloitti sitten ilmaisun omatoimisesti ja se olikin kohtalaisen hyvä ilmaisu. Lopuksi vielä yksi helppo pakeneva, josta sai palkan haukun aloituksesta. Kivat treenit, eikä ne umpparitkaan tunnu enää niin hankalilta - musta eikä Otosta! Ensi viikolla tiedossa lisää umpparitreeniä toisessa paikassa.
Tokoa ollaan väännetty vaihtelevasti kanssa. En taida jaksaa kirjoittaa nyt varsinaisista harjoituksista sen enempää. Yleisesti on tullut jälleen mietittyä harjoittelun mielekkyyttä ja syvintä olemusta. Jokaisella treenaajalla on varmasti päässään mielikuva siitä, miltä ideaalisuoritus näyttää ja tottakai siihen on hyvä omassa treenissään pyrkiä. Mutta missä vaiheessa kannattaa miettiä, että mikä se ihan oikeasti realistinen suorituksen taso on? Kuinka paljon kannattaa jäädä hinkuttamaan jotain pientä asiaa, jos kokonaisuudessaan jo tietää, että käytettävissä olevalla koira- ja ohjaajamateriaalilla ei SM-tason suorituksiin ylletä, eikä koiran vire vaan riitä sen näköiseen suoritukseen kuin oma ajatus näyttävästä suorituksesta vaatisi? Näitäpä siis alkuviikosta pohdittiin treenikaverin kanssa, että ehkä kannattaisi hieman madaltaa kriteereitä. Tarkoitukseni onkin ollut kirjata ylös "minimikriteerit" liikkeittän ja myöskin yrittää noudattaa niitä harjoitellessa. Vaikkapa niin, että metallikapulan noudossa riittää se, että koira odottaa käskyä, lähtee hakemaan, ottaa kapulan suuhunsa, SAA PALAUTTAA RAVILLA ja luovuttaa korrektisti => en suotta takerru siihen, että palautus ei tule laukalla, kun se kerran vaan tuntuu niin hankalalta. Jospa itsekin osaisi silloin aidosti kehua koiraa, kun se tekee oikein näillä minimikriteereillä. Sen sijaan, että näen silmissäni ideaalisuorituksen, voisin miettiä, että mitkä ovat realistisia suorituksia tämän koiran kanssa. Katsoittaisiin, että kuinka pitkälle niillä keinoin pääsisimme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti