torstai 31. toukokuuta 2012

Haamuja

Illan hakuilut sujui mukavasti, suuren suuria puutteita ei esiintynyt, tosin treenikään ei ollut vaikeimmasta päästä.

Ekaksi etukulmassa haamu (edelleen sitä suoruuden vahvistamista), haukut siihen asti kun olin paikanpäällä, josta vapautus. Ei huomauttamista. Toisessa etukulmassa samanmoinen, ei huomauttamista.

Kolmas haamuna, haukkuja noin 15, josta palkka. Neljäs haamuna, Otto paineli ensin 10 metriä ohi syvemmälle, josta palasi takaisin ja löysi. Ei mennyt ainakaan silmillään, vaan nenällään. Haukkuja parikymmentä, oli kuulemma pitänyt luovan tauon noin 15 kohdalla, jonka vuoksi muutamat lisää. Itse en tätä juostessani noteerannut. Lopuksi lelu ei oikein olisi kelvannut, vaan ruokaa olisi pitänyt saada lisää. On se vaan nyt pöljän ohjaajan ymmärrettävä, että se ruoka toimii metsässä parhaiten.

Käytännön vinkki: Kun tehdään haamuja / peräänjuoksuja, niin niin kauan kuin mm on näkyvissä, pidetään koiraa pannasta (saa hinkua perään), mutta kun mm katoaa näkyvistä, niin koira istumaan ja pannasta irti => vasta luvan kanssa liikkeelle. Tämä toimii Otolla varmasti, muistettava jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti